Sitä tautia ihmettelin. Miksi minä sairastuin, mutta kukaan Ohemäen koulukkaista ei sairastunut. Sitä en osannut ottaa huomioon, että koulut alkoivat keväällä vasta sen jälkeen. Sota-aikana miehet toivat rintamalta tautien aiheuttajat.
Vuosikymmenten jälkeen viisastuin. Jouni oli töissä Keiteleellä. Sairastui. Jostain syystä, ilmeisesti olivat muuttamassa, Jouni oli pari yötä meillä Petäjäjärvellä. Jouni oli kovin kipeä. Sanoivat, myyräkuume. Minähän sairastin tuommoisen taudin kahdeksan vuotisena. Sehän ei tullut ihmisistä, vaan myyrästä. Siihen aikaan sitä ei tunnistettu. Eipä silti, ei käyty lääkärissäkään. Korpelassa loppui joka kevät elukoilta ruoka. Tyhjästä ladosta keräilin joitakin heinän rippeitä paljain käsin. Tietysti myyräkuume oli liikkeellä ja olisi ollut ihme, jos se ei tarttunut. Tauti oli kova, kait loppukin lähellä. Nälkäkin vieraana. Kerjäsin äidiltä riisipuuroa. Äiti keitti ja toi teevadilla. Söin sen kaikki. Seuraavana päivänä saman laista annosta en jaksanut syödä kaikkea. Muista syömisistä en muista, jotain kai, koska vieläkin elän.
Opettaja lähetti sanaa, pitää tulla kouluun. Jälkeen päin ajateltuna tuo vaikuttaa vitsiltä. Korpelassa kävi joku, ennusti: "kuoloo poika, kun kynnen perät on mustana."
Meillä oli vaatimaton olo suhde Jounin sairauden aikaan. Suhteellista. Jouni nukkui kuitenkin sängyssä, tarvittavien petivaatteiden kera. Vuosikymmeniä aikaisemmin nukuin lattialla sairaana. Alla jotain ryysyä ja peittona jotain resua.
Ne puuroriisit saattoivat olla viimeiset sotia ennen Korpelassa.
