Heräsin, kello näytti viittä. Näkyi hikoilu. Sinisessä aluslakanassa oli kuin leima sillä kohtaa, mihin ihoni oli painanut. Panin siihen päälle pyyheliinan. Pussilakana systeemin käänsin niin että kastunut puoli tuli jalkopäähän ja kuiva puoli hartioille. Petiä askarrellessa tuntui alkava sydänoire. Oire helpottuu totutusti. Makaan selälläni ilman pään alusta, hengitän rauhallisesti pitkään sisälle ja vapautan uloshengitykseen. Aina se hetken kuluttua lakkaa (rintoo korventamasta) Nukuin sikeästi.
Herättyäni ajattelin syömistä. Ensiksi piti tiskata. Eilen valmistin kastiketta, kunnon läskisoosia. Ainakin kolme litraa. Pieneen kattilaan panin sen verran, että voin syödä kolme kertaa. Tyhjentyneeseen karamellin myyntilaatikkoon panin toista litraa, sen pakasteeseen. Kilon pussin keitin perunoita. Hyvän kastikkeen tiimalta popsin viisi isoa perunaa. Tiskasin tottuneesti. Kello kerennyt lähes yhteen. Tuntui rasitus, painuin pehkuun. Oliko se mahdollisesti ruokalepo?
"Voimailin" vähän. Sitten lenkille. Ei se ollut kuntolenkki, enkä virkistyslenkki. Muutamia ihmisiä liikkui. Juna ehkä tulossa. Istuin radan viereen penkille. Aikanaan junakin tuli. Kotiin tultuani oli kello vierähtänyt viiteen. Puoli vuorokautta touhunnut. Sen verran vanhentunut.
