sunnuntai 8. helmikuuta 2026

Olympia

Katsoin perinteisen osuuden. Ruudullani teksti kertoo: Niskanen ladulla. Poistuin ruudun äärestä                 koneelle kirjoittamaan. Viimeinen teksti lähetyksessä kertoi asian tuntijan kertovan Niskasen pito-             ongelmista. Asiantuntijaa ennen näkyi Iivon suksien lipsuminen. Iivo hyökkäsi lupaavasti, mutta  ei tarvinnut monta metriä mennä. Ensimmäisessä pienessä vastaisessa Iivon sukset lipsuivat ja hiihtäjät menivät menojaan. 

Jos olisin huuto etäisyydellä, menisin hihkumaan: - Suomalaiset, tulkaa pois, siellä on hiihtokilpailut!

Menen töllöttimen ääreen. Hetken päästä palaan tekstien äärelle. Palaan asiaan.                                                                                                                                                                                                                   Kilpailijoiden valinnat aukaisevat kansan suut. Aina on vääriä valintoja. Muutaman  kerran syyksi riitti savolaisuus. Erään kerran sorsittiin Viljo Pesosta. Ulkomuistista en pysty nimeämään. Eero Kolehmaisessa ei mielestäni ollut muuta syytä kuin vanhuus, yli neljänkymmenen. Toden näköisesti ei olisi pärjännyt, mutta näytöt riitti viidellekymmenelle.

Oslon kisoihin aikanaan tuli ohjelmaan naisten matkat. Pärjäsivät enemmän kuin kohtuullisesti. Valtakunnallisen lehden pakinoitsija ilakoi: "Semmoista se on kun otetaan akkoja mukaan, tekevät paremman työn kuin miehet.

Nyt ei ne nuoret pärjää enää ollenkaan.






 





                                                                                                                                                                                                                                                          

 

tiistai 3. helmikuuta 2026

Valtion talous

 Alamäki alkoi Lipposen aikaan. Muistaako joku muu kuin IkiWanha. Kaksi määritelmää, Kasvu ja            Sopeuttaminen kuulostavat korviini kirosanoilta. Viimeksi ihan äsken noihin sanoihin turvautui ny-            kyinen ministeri Riikka Purra.  "Sama kaiku on askelten." 

Julkisesti teeveessä aikoinaan Paavo Lipponen otti kantaa. Julkisuudessa oli puhuttu sopeuttamisen tarpeesta. Että montako miljardia? Neljä, vaiko enemmän? Toimittajalla oli asiallista kysyä Paavo Lipposelta ja Lipposella velvollisuus vastata, pääministerin asemassa. Mitäpä Lipponen:

- Sopeutetaan kaksi miljardia, kasvu tuo neljä miljardia.

Pääministerin möläys oli utopiaa. IkiWanhakin tajusi toiveajatteluksi. Ennustin Lipposen hallituksen jälkeen olevan valtiolla enemmän velkaa, kuin aloittaessa. Tänään ministeri Riikka Purra oli tentattavana. Riikka Purra on sijaiskärsijä. Ei hän ole "sateen tekijä". Erehtyi käyttämään sanoja: sopeutus jne. Valtion velka kasvaa ainakin toistaiseksi.

Vuosia sitten demaripoliitikolla oli äänessä ivallinen sävy: - Koivisto on nuuka!

Valtion talous ei korjaannu, ellei olla "nuukia".

Kasvu ei tuonut Lipposelle, eikä Suomelle miljardeja. Uutta Koivistoa ei löydy.              

Pohtimista

 Suomi oy on taloudellisessa ahdingossa. Nykyistä hallitusta alkoivat morkkaamaan päätöksistä ja               Leikkauksista heti alussa jo, vaikka hallitus ei tehnyt mitään. Talousvaikeudet jäivät monelta edelli-    seltä hallitukselta jotka jokainen syytti aina edeltäjäänsä. Talouden alamäki jatkui hallituksesta toiseen. Minua vanhana demarina hävettää. Vennamoa kutsuivat populistiksi. Entä nyt? Tulee ikävä Mauno Koivistoa. Hän oli "viimeinen mohikaani" joka ymmärsi talouden tosi asioita.