maanantai 31. maaliskuuta 2025

Joutavia

 Aika mataa. Jossakin iskelmä noin laulaa. Parikymmentä vuotta meni hujauksessa. Siitä ajasta en oikeastaan muista mitään. Nykypäivät tuntuvat pitkiltä. Aivot tuntuvat tyhjiltä. Kirjoittaminen takkuaa. Lukea osaan.

Eilinen päivä veti verhon talvisen auringon tieltä. Kävin kaksi kertaa vaeltamassa keppien kanssa. En tuntenut väsymystä kovin raskaasti. Tämän päivän vaelluksella tuntui jalat virkistyneen. Kait loppunsa edellä. Ruokaa on kylmässä. Kun vain saisi aikaiseksi jotain virkinettä. 

Ikkunasta näkyy päiväkoti ja kuuluu lasten kiljahtelu, jos on kojeet korvissa. Kojeissa on pieni haitta.

Kun muutin tähän, kadun tuolla puolen oli metsää. Isoja puita. Niissä puissa asusti orava. Muutaman vuoden kesällä ja talvella. Asui yksin, kunnes ilmaantui kumppani. Kisailivat aluksi, kunnes häipyivät. Pois minun näkyvistä. Luonnollisesti pesimään. Kuinka ollakaan, kesemmällä pöllähti viisi oravaa. Vilistivät puiden oksistoissa. Eivät viipyneet monta päivää. Eikä ilmestynyt lisää oravia. Tuli moottorisaha mies. Ja rakentajat.

Yhtenä kesänä pesi naakat. Pesi savupiipussa. Siitä piipusta ei ollut pitkään aikaan noussut savua. Komea puutalo on ollut jonkun rautatien virkailijan asunto. Asemapäällikön asunto on asemarakennuksen yhteydessä. On asemapäällikön tori. Venäläisten rakentamia. Niin kuin sanotaan: "Keisarin vallan aikaan." Rakennusta lämmitetty puilla. Ei siihen maailman aikaan muuta ollut. Todistuksena ovat kolme savupiippua. Yksi laiha, yksi lihavampi ja yksi lihavin. Naakkojen poistuttua kiinnitin huomiota piippujen rakenteeseen. Tiili kuviota ei näkynyt, eikä raplingin karisemista. Arvelin niiden olevan valettuja. Sarjatyötä. Niitä ollut tulisijojen päällä ympäri Venäjän maata. Keisarillinen, kapitalistinen hallitus rakensi laadukkaampaa kuin kommunistinen sosialisti-nen  ihanne systeemi. 

Suomalaisten rakennustaito ollut pitkään hunningolla. Täälläkin on räikeät esimerkit typeryydestä. Muutamia vuosikymmeniä sitten rakennettuja homehtuneita rojottaa mätänemässä. Osoitan syyttävää sormea viranomaisiin. Määräysten mukaan piti rakentaa tasakattoisia rakennuksia maata vasten. Viranhaltija sanoi: "Jos et rakenna tasakattoa, niin et rakenna ollenkaan!" Erkkikin tajuaa näkemästään. Tyylikäs vanha talo kestänyt vuosisadan yli. Kivijalassa on "kissan luukut". Ymmärtäneet tarpeen pysyä kuivana. Eipäs homehdu.

Pidän paussin. Kohta nukkumaan. Jatkan huomenna, jos jaksan tai kehtaan.

Arvelen, päiväkoti saattaa homehtua purkukuntoon. Enhän minä tiedä, mutta vähän epäilen. Seurasin rakentamista lähietäisyydeltä. Havaitsin huolimattomuutta. Lattian valun jälkeen kasasivat päälle tavaraa. Kasojen alle laittelivat muovia, mutta osasta jäi laittamatta. Kun toivat rakennuksen puiset seinäelementit, oli edellisenä yönä satanut valtavasti lunta. Rakennuksen paikka ja koko ympäristö oli paksun lumen alla. Eivät vaivautuneet siivoamaan. Syytä epäillä kostumista. Kuvasin kaiken aikaa videolle. Sairas sormeni onnistui tekemään virheliikkeitä, videokuva häipyi taivaan sineen. Myöhemmin Leena hommasi laitteen, hiiriohjaimen. Tämä teksti ei häviä. 

Rakennus nojaa valettuihin sokkelielementteihin. Sinänsä ihan hyvä. Elementit lepäävät hiekan päällä ja täytetty hiekalla sopivaan lattian korkeuteen. Asennettu tiiviisti, liitoksista ei näy läpi. Katon syöksytorvi ei sattunut viemärin kohdalle. Liittivät taipuisalla letkulla. Epäilen jonain päivänä (yönä) tukkeutuvan. Ajan kanssa katolta kulkeutuva tukkii. Takertuu putkeen kastuessa ja kuivuessa. Rakennuksen "takapäässä" on viemärikaivo tukossa, tai muuten "vetämätön". Sulamisvedet ja rankkasade lainehtii järven lailla. Epäilen kastumista. Sokkelivalu on huokoista. Seisova vesi ja kapillaarivoima työntää vettä elementteihin, eikä ne kuivu. Sellaisen tapauksen olen nähnyt. Seinäelementti kastui niin läpi, että huoneen sisäseinällä tuntui kosteus jonka mittarikin tunnisti. 

Lopetan tämän tähän.

     




      

               

perjantai 28. maaliskuuta 2025

Pentti Haanpää

 Kirjoittajapiirin ohjaaja kysyi kirjailijoiden tyylistä. Kenen tyylistä kukin tykkää? Naisvaltainen porukka lähes yksimielisesti sanoi: Haan pää. Minut yllätti, kun en muistanut lukeneeni ollenkaan Haan päätä. Monessa kirjastossa asioin, mutta missään niistä en muista havainneeni kyseisen kirjailijan teoksia. Sokea piste?

Parempi myöhäänkin. Leena toi hyväkuntoisen kirjan Pentti Haanpään Parhaat. Semmoisen tekstin parissa ei pitkästy.

"Ilmeistä on, että vanhuuskin oli huomattava arvo tässä maailmassa, varsinkin niin sanottu korkea ikä. "Turha on kuollakaan, mainehan se vaan nousee, mikäli aika kuluu...

"Makkosen muori kuuli puhuttavan kylän ja pitäjänkin vanhimmasta ihmisestä:                                        - Sadankymmenellä ja aina vain elää! Pysähdyin hetkiseksi oudon määritelmän kohdalla. Mutta sehän on ilmiselvää. Paikallinen sanonta. Minähän olen sen ikäinen. Sadankymmenellä ja yhä vain elän! Voisin muotoilla näin: Sadan kynnyksellä. Olen käyttänyt ilmaisua: Viimeisellä kymmenellä. 

Yhden tarinoista muistan lukeneeni vuosia aikaisemmin. Satunnainen ohikulkija pysähtyi kyntäjien luona. Sääli surkean kuntoista hevosta. Näytti eläin rääkkäykseltä. - myyttekö minulle hevosenne? Tuli kaupat. Kulkija kaivoi sovitun määrän taskustaan. Kaivoi esiin pysyn ja ampui hevosen siihen paikkaan. Meni menojaan.

Tässä ei tarina kerro enempää, mutta ammoin lukemassani tarinassa kulkijan mentyä kyntömiehet tunnustivat: - Siinä oli kova mies! Minunkin kirjoitelmissa tarinat muovautuvat ajan kuluessa.