sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Rotat

   Elokuun viimeisenä päivänä v1950, matkustin Joroisiin. Tarkoitus mennä heti seuravana aamuna töihin Mustosen kauppaan. Alkajaisiksi ajelin polkupyörällä ympäriinsä. Semmoista ympäristöoppia. 

Aivan kylän pinnassa ihmettelin aloitettua rakennusta. Pohja valettu. Arvelin, voisi tulla navetta, mutta mitä varten alusta pitää olla viisto?

Mistäpä tyhmä tiesi? Ei tullut navetta, eikä kanala. Tuli Elokuvateatteri. Muisti epäröi. Nimestä en ole varma, saattoi olla Bio Rio, tai joku muu. 

Paikka oli ison maatilan jäljiltä. Vanha päärakennus oli asuntoina. Tontilla oli tilaa elokuvien tarpeeksi.    Koko Joroisten aikani kävin säännöllisesti elokuvissa. Sali oli joka kerta täysi. Toiminta alkoi klo 18;00. Työpäivä venähti joskus, myöhästyin. Isäntä nosti tuolin vierelleen lattialle yleisön selän taa. Katsoin siitä monta elokuvaa. Yrittäjän joustavuutta. 

Media kertoo valtakunnallisena uutisena rottien paljoudesta puretun teatterin alueella. Mainitaan myös entinen leipomo. 

"Aika entinen ei koskaan palaa."          

                      

keskiviikko 16. huhtikuuta 2025

Naakat

Viime kesänä eivät naakat pesineet naapurin piipussa. Arvelin ihmisten panneen jotain estettä. Nyt ei siltä näytä. Jo maaliskuussa näkyi ensimmäinen lintu piipun päällä. Nyt näkyy molempien piippujen luona pari. Pienimmän ja keskikokoisen päässä hallitseva pari. Elämän jatkumiseen valmistautuvat. Liikennettä on sisään ja ulos. Puolustavat tunkeilijoilta. Kun varmistuu pesintä, otan muutaman kuvan videolle. Vilkaisin sinne. Liikenne jatkuu. Usein on sisällä piipussa kaksikin yhtä aikaa. 

sunnuntai 6. huhtikuuta 2025

Hiihtokeli

Auringon valo houkutteli reippailemaan. Jaksoin kohtuullisen hyvin. Innostuin. Nyt olen kompuroinut joka päivä kaksi kertaa. En pitkää matkaa. Kierrän kirkon, hautausmaan ja kappelin ympäri.