keskiviikko 23. heinäkuuta 2025

Lämpö

 Kaupalla käynti sujui hyvin. Kaupassa on viileää. Matkalla kävi tuuli, ei kuumottanut. Iltayöstä nukahdin. Valvoin. Yöllä viileni. Aamulla nukahdin. Heräsin puolilta päivin. Auringon paiste sattuu ilta päivällä ikkunoiden puolelle ja lämmittää huushollin. Huonelämpö noin 30. Auringon laskettua avaan tuuletusikkunat. Kämppä alkaa viilenemään.

 

perjantai 18. heinäkuuta 2025

Helle ja vanhus

Tulen toimeen. Iltayöstä valvoin, nukuin yhdeksään. Kaksi tuuletusikkunaa oli auki koko yön. Tällä hetkellä huonelämpö 26 astetta. Ulkolämpötila 22 astetta. Tämmöinen on miellyttävän viileää. Aurinko helottaa, mutta selkä puolella ei säteet satu. Ikkunat ovat lännen puolella. Aurinko sattuu ikkunoihin iltapäivällä. Säleverhot ovat kiinni. Vedän vielä kangas verhot. Huonelämpö luonnollisesti nousee ilta puoleen, Kestän sen, kun tiedän yöllä viilenevän. Alku aikoina helle oli rasittava. Annoin asentaa säleverhot. Olen pärjännyt. Sydämeni kanssa tulen toimeen. Korkea lämpötila on lyhyt aikainen. Yöllä viilenee. Nukkumista se haittaa, mutta kestän. Pystyn kuitenkin nukkumaan jossain välissä.

Suljen tuuletus ikkunat, kun ulko- ja sisälämpötilat ovat yhtä korkeat.

Haitallinen lämpö on lyhyt aikainen.     

keskiviikko 16. heinäkuuta 2025

Tilasto

 Verenpaine: Keskiviikko 16 heinäkuuta: 145 - 67 - 52                                                                                                                                                       127 - 67 - 51                                                                                      Huonelämpö 26,0.  Ulkolämpö 25,3.                                                                                                                Suljen tuuletus ikkunat.                   

tiistai 15. heinäkuuta 2025

Aamu 14. 07

Sisä lämpötila 27,9c .  Vanha keho tuottaa vähän lämpöä, ei tunnu kuumalta, ei hiosta

Veren paine   146 - 67 - 54 . Ei kovin paha. 

Ulos menossa varottava, saattaa rasittaa. Katsotaan, jos illalla viilenee.  

maanantai 14. heinäkuuta 2025

Valtion rahat

 Politiikasta aion puhua. Selvyyden vuoksi sanon: - Olen vanha demari. En nuoleskele nykyisiä demareita. Eivät ole yhtään parempia kuin nykyiset keput. Poistuin kipakasti toiseen huoneeseen, kun Antti Kaikkonen alkoi puhumaan politiikkaa. Vai oliko se politiikkaa? Enpä tiijjä. Suoltaa suu vaahdossa syytöksiä leikkauksista. Kukaan ei muista todellista syytä valtion talouden ahdinkoon. En muista paljon mitään, mutta sen muistan, että vuosikymmeniä jatkui talouden alamäki. Olipa hallituksessa demari tai kepari, Joka vuoden lopussa valtion velka oli isompi kuin vuoden alussa. Pitää kutinsa arvio tältäkin vuodelta. Ketkäs olivatkaan hallitusvastuussa useimmin? Demarit ja Kepu. 

Saatiin hallitukseen kykypuolue Orpon johdolla. Syyttävät toiset puolestaan leikkauksista. Joutuu leikkaamaan, kun talous ajettiin kuralle vuosikymmenten aikana. Korpifilosofi ihmettelee veronalennuksia. Puolustelevat siten tulevan kasvua. Minulle kasvu on kirosana. Talouden kasvuun tarvitaan tuloksellista toimintaa, se ei tule suurilla toiveilla.

Sanottu on: puutkaan eivät kasva taivaaseen asti. Harkitsematta sanotaan: - Metsä kasvaa joka päivä. Ei kasva yöllä.

    

 

sunnuntai 13. heinäkuuta 2025

"Hyvä elämä. Hyvä kuolema."

Moni välttää sanomasta tiettyjä sanoja. Joku poppoo pohti, millä sanalla voisi korvata sanan, ikääntynyt???? 

"Ikääntyneiden" karonkassa Kehotin arpalippuun kirjoitettavaksi Ikivanha Erkki. Kohtasi kovaa vastustusta. Eihän nyt ikivanha vaan ikinuori. Mutta kun en ole ikinuori. Huumorin tajuttomat eivät ymmärtäneet. Joka kerta takertuivat vanhuuteen. Enhän minä sillä ketään pilkannut, en itseänikään. Mielestäni IkiWanha Erkki on nimimerkkinä erinomainen, ainut-laatuinen. Tuskinpa kukaan muu käyttää? En minäkään enää kovin monta vuotta.

Panin television kiinni. Ohjelma lapsen sairaudesta aiheutti mielipahaa. Suren Tuijan tilannetta. Tuija on aikuinen lapsi.

Se nyt vaan on niin, että en minä enää pitkälle pötki. Ei tarvitsekaan.

Harrastaja kirjoittaja, nuori nainen kirjoitti isoilla kirjaimella: - AJATUKSET OVAT KARHUJA. Niin ovat. Pitkiä pätkiä ovat valvottaneet

IkiWanha Erkki



perjantai 11. heinäkuuta 2025

Tuumailuja

"Terveenä" ollessani mietin, kunhan ei tarvitsisi missään "laitoksessa" kovin pitkään virua kitumassa. Se toive on toteutunut. Toden näköisiä vuosia ei enää ole jäljellä kymmentäkään. En ole koskaan kuvitellut eläväni sata vuotiseksi. Enkä halua.

Tällä hetkellä tunnen pääni yllättävän selkeäksi. Lopun lähellä? Ajatukset ohjautuvat itsestään "elämän arvoituksiin." Kirjailijasta oli maininta: "Kuin tulivuori sammuessaan." En ylpeile. En ole tulivuori. Enkä jääpalatsi. Luonnon lain mukaan poistun rivistä pian. Tuskin kirjoittavat muistokirjoituksia, enkä ole lukemassa niitä.  Kukan seuraksi kirjoitin: "Jokainen on laulun arvoinen."

Enpä tiijjä? Kyseinen ihminen ansaitsi kunnian.


 

keskiviikko 9. heinäkuuta 2025

Oireilut

 Valvoin eilen illalla. Nukahdin puolen yön jälkeen. Aamulla heräsin puoli kuudelta. Tällä hetkellä olo tuntuu hyvältä, kuin ei mitään vikaa olisi. Hyvä kahvin maku suussa. Menneellä viikolla köpöttelin keppien kanssa. Istahdin rautatie aseman penkillä. Mielestäni en kylmettynyt. Jatkoin matkaa kodin suuntaan. Kohta tunsin jalkojen väsyvän. Ei tuntunut kipua. Piti pysähtyä Asemakadun luona. Raahauduin nojaamaan pylvääseen. Nostin keppiäni merkiksi. Auto pysähtyi, kaarsi taakseni. Vaivoin pääsin kyytiin. Mieshenkilö sanoi asuneensa joskus Asemakadulla. Varon sen jälkeen.

Tämän viikon aluksi tuli sydän oire. Kylmää ei ollut muuta kuin nopeasti juotu lasillinen kylmää piimää. Todella kylmästä jääkaapista. Sekava ajatukseni suunnitteli kahvia. Pian muistin, onhan minulla nitrot. Otin kolme. Hellitti sen verran, että nukahdin. Herättyäni oli kipu lakannut. Terveen virkeä olo. Ei huolta. 

Kirjoittaminen on tuntunut rasittavan. Pitänee harrastaa. Päälle pieni aherrus tekee hyvää.

tiistai 8. heinäkuuta 2025

Tyhmä

 Kone kertoo: 2 hyväksymätöntä laskua. 

En osaa hyväksyä

Ajan kulu

 Meni melkoinen tovi kun katselin teeveetä suhteellisen vähän. Nyt on enemmän aikaa harrasteisiin. Kun satun avaamaan töllön, kuinka ollakaan menneillä saattaa ollakin mielenkiitoista. Äsken katsoin avaruuslentojen historiaa. Monta mieltä kiehtovaa olen nähnyt. Vaikka en etukäteen plaraa ohjelmatietoja, yllätyn, tämäkö?

Muistan useita tapahtumia. Aikanaan sai niukasti informaatiota. Nyt katsoessani näen monipuolisemmin. Aikakin oli joskus "kortilla". Televisio tekniikkakin on huikeasti laadukkaampaa. Isompi ruutu ja kirkkaampi kuva ja selkeämpi ääni, tekevät seuraamisen nautinnolliseksi.

Jatkuu "seuraavassa numerossa". 

 

perjantai 4. heinäkuuta 2025

Torstai 3 heinäkuuta

 Puolilta öin laskin lehden käsistäni. Sitä myräkkää odottaessa vilkaisin ikkunasta. Päiväkodin takana puut seisovat lähes liikkumatta. Pilviverho on ohut, paljastaa osan taivasta, jossa pilvet rientävät tuulen voimalla. Kello kertoo juuri ylittyneen puoliyön.

Viime yönä nukuin "pommiin". Heräsin, kello oli viisi. Luulin ajan aamuksi. Televisio korjasi erehdyksen, olikin kello viisi illalla. En osannut ruveta nukkumaan oikeana aikana. Esikypsensin soppalihan. Laitan aamulla perunaa, porkkanaa, sipulia. Hyvää ruokaa.   

torstai 3. heinäkuuta 2025

Ennusteet

 En pysty ennustamaan säätä, enkä paljon muutakaan. Kajoan tämän hetken tilanteeseen. Kerron yhden talven tilanteen menneiltä vuosilta. Tuli lumimyräkkä. Lounaasta, kuten tavallista. Säätieteilijä Erkki Harjama tvssä laati aikataulun myrskyn etenemisestä itään päin paikkakunnittain. Siihen uskoen varautuivat. Varasivat kaluston siinä uskossa. Odottivat aikataulun mukaan runsasta lumen tuloa.

Kuinka ollakaan, pyryttäminen heikkeni itään päin tullessaan. Loppui suunnilleen Keski-Suomeen ennättäessään. Koko Suomen kalusto varattiin turhaan. Harjama joutui vitsailemaan. Piikittelevää palautetta riitti. 

Odotan mielenkiinnolla. Kello löi yhdeksän. Suonenjoella vallitsee maltillinen sää. Oikeastaan melko miellyttävä. Saas nähdä?