Tyylitaju

 Sitä on, tahi ei. Mahtaako minulla olla? Olkoon jos taikka, kärkäs olen kommentoimaan. Pitkään                 aikaan en huomannut julkisuudessa mainitun miehen takin virheellistä käytäntöä. Takissa on kaksi            nappia. Kukahan neropatti lie keksinyt jättää alanapin auki? Tyyli mukamas on sellainen. Se on omaksuttu tapa, vihoviimeinen tapa, tyylin kanssa sillä ei ole mitään yhteyttä. Joka kerta avattuani television, katseeni takertuu miehen takin auki resottavaan alanappiin. Tyylikästä se ei ole, se on äärimmäisen tyhmää. Vieläkö ne tuota!

Tänään television joulukonsertissa oli uusi tapa. Sanon tapa, koska tyyli loistaa poissa olollaan. Hyvä, että ovat kiinnittäneet huomiota. Seuraan mielenkiinnolla. Yksi nappi ja yksi napinreikä ja nappi. Ei hyvä. Nappi näyttää olevan väärässä paikassa, paidan alaosa ja solmion häntä näkyy häiritsevästi ja takin helmat huonosti. Sanomista tulee luultavasti muiltakin kuin IkiWanhalta.

Suunnitelma lienee maksanut eräitäkin Euroja.                     

Kansainvälistä politiikkaa

  Ennen kuin kuolen, näen tarpeelliseksi tuoda julki mielipiteitäni politiikan tarkkailijana. Ensiksi                 kansainvälisistä vääristymisistä.

Todellinen rasismi on aivan muuta kuin naaman venyttelyä. Monet kansat, Suomikin, ovat kokeneet rasismia. Ihmisiä kiusattu, orjuutettu ja tapettu.

Nykyinen kohu asian ympärillä on paskan jauhantaa, suurta hurskastelua. Itse olen kokenut rasismia hiukan rajummin  kuin meemeilemänä. 

Ukraina ei ole "sotasyyllinen", eikä missään tapauksessa verrattavissa amerikkalaisten julmaan, raakalaismaiseen Vietnamin sotaan. Kaikkien normien mukaan USA oli mielestäni sotarikollinen, jos niin voi sanoa. Sanon - sota on rikos. Vietnamin sota oli suuri rikos. Amerikkalaiset tekivät suurta tuhoa toisella mantereella, tuhosivat jopa kasvavaa viljaa. Vahvemman oikeudella. Nyt joku sotatieteilijä vertaa Ukrainaan.  Pahoitteleeko suomalainen sotatieteilijä amerikkalaisten häviötä Vietnamissa?

Alkaessani kirjoittamaan, olin tunnekuohussa, närkästynyt.

         

Elintavat

 Vaikka en olekaan vanhus, vasta 93, suosittelen tärkeitä periaatteita: Uni ja ravinto. Varmistan, etttä           saan molempia riittävästi. Millaista ravintoa? Terveellistä!

Mikä on terveellistä? Hoito-ihmiselle ilmaisin: - monipuolinen. Epäilin suurta huutoa jonkin puolesta.      Hoitaja tunnusti: - Kun ihminen on elänyt 88 vuotta, ei se kovin huonosti ole, mitä lieneekään syönyt!

Aloitan sanomani uteliaille: Ruokavaliooni kuuluu sian liha ja vispikerma. Se on aivan totta. Mutta kuuluu hiukan muutakin. Lihasta; keittoa. Uunipataan, kaalia, perunaa, porkkanaa, runsaasti sipulia, ehkä jotain muuta, jos kylmästä löytyy.

Lääkäri kysyi kalasta. Sanoin - Jos enemmän söisin, niin suomut kasvaisi! Lääkäri ymmärsi huumorin. Keräsin runsaasti marjoja, puolukkaa ja mustikkaa. Sienestin kaikkia syötäviä. 

Tämä elämän mankeli muokkaa. En pysty keräämään luonnon antimia sydän ja jalat panevat hanttiin.      Kaupasta saa jotain ja saattaa tyttäretkin tuoda jotain. Kovin pitkään en pysty itse laittamaan ruokaa.        Se on sen ajan murhe. Se aika tulee piankin.    

                     

Elintaso

Eivät kaikki vanhukset ole heitteillä

En minä ainakaan. Hetkittäinen yksinäisyys pitää hyväksyä. Joskus nukun pitkään, ajoittain valvon, kun    uni ei tule. 

Valvoin yöllä. Jossain välissä aamuvarhaisella heräsin. Katsoin kelloa seitsemän aikaan. Nousin, kiehautin vettä, join kuuman juoman. Painoin pään pehkuun. Makasin tajuttomana unessa pitkään. Heräsin vasta, kun hoitaja herätti sikeästä unesta.                                                                                                                    Herätti aamupalalle. Eikä mille tahansa. Odotti valmiina puuro, kahvi ja mustikkasoppa.

Kuin hyvässä hotellissa konsanaan. Lähellä puolta päivää.

Ei moittimista!  

Kohta tulloo, mikä kyttyrät korjoo

 Ei solju teksti. Vähän "matalapainetta". Vaikea aamu eilen. Ihmiset varovat mainitsemasta kuolemaa.         Onko se taikauskoa. En ole niin paljoa taikauskoinen, ettenkö uskaltaisi kirjoittaa kuolemasta,                     vaikka se hetki lyö melko pian, vaikka karttaisinkin siitä mainitsemista.

Joku kaltaisistani koostunut porukka pohdiskeli: - millä sanalla voisi korvata sanan: - ikääntynyt. Voi että! Kun toin esille nimimerkikseni Ikiwanha Erkki, se herätti kummastusta. Eihän se sovi! Miksi ihmeessä? Enhän sillä loukkaa ketään. Enkä vihjaile, useimmassa porukassa olen vanhin. 

Eilis aamuna tuli totuus ilmi jälleen, oli vaikea aamu. Olin valvonut yöllä. Se verotti aamu päivää. Nukuin iltapäivällä. Pehkuun painumisen aika. Mitenkähän seuraava yö?