Sydänoperaation jälkeen toipilaana hikoilin runsaasti. Hikoilin vain yläruumiista rintakehästä. Heräsin ja heitin litimärän paidan ja paniin kuivaa ylle. Hikoilu väheni ja viimeksi hikosi toinen kylki. Hikoilu loppui, enkä siitä sen kummemmin välittänyt.
Viime aikoina hikoilin jälleen. Aamuyöstä heräsin joskus. Paidassa tuntui kosteutta. Vaihdoin. Muutaman kerran oli lakana märkä. Ei usein. Useimmiten hikoilu oli lievää, sen verran että käsi tunsi. Pariin viikkoon en ole hikoillut. Saattoi olla lämmöstä johtuvaa hikoilua? En osaa nukkua ilman peittoa. Sydänperäistäkö? Loppu lähestyy? En stressaa asialla.
Nukkuminen on toinen juttu. Unta saan riittävästi, mutta temppuilee. Vaikka tuntuu väsymys, en saa heti ilta-askareiden jälkeen unta. Turhaan loikoiltuani nousen pedistä. Kun valmistan haalean juoman hunajasta, kermasta ja kuumasta vedestä. Hörpin sen ja tiristän kusen. Kuinka ollakaan, tajuan vasta aamulla heräämään.
Ei pitäisi opetella turhia rutiineita. Aamulla herään neljältä, viideltä tai kenties puoli kuudelta. Olo tuntuu virkeältä. Saatan nukkua sikeästi viisi, kenties kuusikin tuntia. Paras nousta silloin puurolle, uni kuitenkin pysyy poissa. Puuron syötyäni menen loikoilemaan, lepäämään. Saatan herätä Kahdeksalta tai yhdeksältä, enkä ole ollenkaan niin virkeä kuin ensimmäisen heräämisen jälkeen.
Onneksi en tarvitse elää aikataulun mukaan. Ainoa haitta silloin kun pitää viedä auto tai kuski huoltoon määräaikana.
Näillä mennään!
