Lehdet ja lukeminen

 Karjataloutta luin jo ennen lukemaan oppimista

 Karjatalous tuli Korpelaan Pekka Rytkösen nimellä. Porvarillisen osuustoimintalehden kustansi Säviän Osuusmeijeri. Sinne toimitettiin kermaa. Kerma separoitiin "maitokoneella", käsin veivattavalla. Leväsen Kalle, Kalle Partanen kuljetti hevospelillä Ristisen suunnan reitiltä.

 Yhteishyvässä oli sarjakuvia. Tulee mieleeni Sattuman Ville. Makasin mahallani lattialla. Lehden levitin lattialle eteeni ja ääneen tulkitsin Villelle sattuvia. Siinä sarjakuvassa ei ollut tekstiä, Mutta osasin "lukea". Paavo Rytkönen kävi joskus. Kerran tuumasi: "- Aena, kun minä kään, poeka lukkoo Sattuman Villee. Antti puuhaara kiehtoi erityisesti. Orpopoika jätetty kapaloituna puun haaraan. Löytäjät kasvattivat.

Työväen osuuskaupan lehti: Kuluttajain Lehti, kansan suussa: Kuluttaja. Käänsin aina takapuolen: Pekka Puupää. Ovela kaverinsa, Pätkä. Luin mielenkiinnolla nuorille tarjotun: Tarinakerho. En kirjoittanut. Ympärilläni ei ollut aiheita kirjoittamiseen. Olin tyhmä. (olen kai vieläkin?)

Osuustoimintalehtien jälkeen tuli ohjelmaan Raamattu. Raamattua ei moni lukenut. Sitä varten oli selittäjät. Ohjasivat lukemaan haluamansa kohdat. En kuunnellut "viisaita", luin joka sanan. Paljon en muista, enkä hyvin ymmärtänytkään, havaitsin selittäjien valehtelevan. 

Raamattu ei tunne Jumalan Poikaa. Siitä kertoo Uusi Testamentti. Uusi Testamentti ei ole Raamattua. Juutalaisilla ei ole Jumalan Poikaa. Joulun aikaan lukevat Isosta Kirjasta neitsyt Mariasta ja Jeesuksesta kuin lukisivat Raamattua. Johanneksen Evankeliumi ei ole Raamattua.

Olimme Korpelan navetan takana. Matilaisen Erkki ja Ville. Puhuin Jumalasta. Matilaisen Erkki sanoi: "- Ei Jumalaa ole olemassa, isä sanoi, että ei ole. Lapsen mieliselle lapselle se oli kova totuus.    Siitä kai alkoi "uskomaton" elämäni. Isoäiti Akaatan usko ei horjunut. Ainaisen puutteen keskellä vakuutti toistuvasti: "kyllä Jumala vielä meillekin siunoo". Ei siunannut Jaakobillekaan vaikka Raamatussa niin väitetään. Raamattu selittää, miten Jaakob jalosti karjaa, sai karjan tuottamaan toivomansa kaltaisia vasikoita, jotka sai liittää omaan karjaansa. Karjan jalostukseen perehdyin lukemalla Karjatalous-lehdestä.

Seitsemän vuotta Raakelin tähden. Päässä laskemalla varmistuin, että seitsemässä vuodessa jalostus ennättää tuottaa tavoitteen. Television dokumentissa ison karjan emäntä tutkinut tieteellisesti. Halusi tuottaa maitoa, mikä ei olisi haitallista ihmisen suolistolle. Kertoi tarvitsevansa kuusi vuotta. Siitä tuli välittömästi mieleeni Raamatun kertomus Jaakobin karjan jalostuksesta. Seitsemän vuotta Raakelin tähden.                      

              

Yhteishyvä

Se on lehti. Tällä hetkellä median huomion kohteena. Jakelukanava muuttuu ja digi pukkaa päälle. Varhaisimpiin muistoihini liittyy Yhteishyvä ja Tervaranta.

Niinkö kauan olen tarponut täällä murheen laaksossa? Rokotettiin Tarvarannan tuvassa. Pikkuiset olivat penkillä istuvien äitien sylissä. Minä kävelin lattialla. Keskellä tupaa oli pöytä. Menin pöydän luo. Pöydällä oli suippo kukkavaasi, läpinäkyvää lasia. Vaasissa oli vähän vettä (vedeksi sitä luulin) ja pitkä virkkuukoukku. Valkeamekkoinen täti piteli kättäni, otti virkkuukoukun, toi sitä lähelle kättäni - siinä kohtaa katoaa muistini. Äidin kertoman mukaan olin sanonut: - Täti pisti.

Tarkastuspäivänä paistoi aurinko. Tapahtui saunan takana rinteellä nurmikolla.        Edessäni nainen kääri lapsen hihaa. Näkyi rupinen käsivarsi, lapsi itki. Olin muita isompi, en itkenyt. Oli kesä, siitä päätellen oli vuosi 1934, minä täyttänyt huhtikuussa kaksi vuotta. Olin suunnilleen Tervarannan pöydän korkuinen.

Istuin Tervarannassa tuvan penkillä. Aukustin ja minun välissä penkillä oli lehti: Yhteishyvä. Aukustin toisella puolella lattialla hakkurissa Aukusti petkeleellä hakkasi kessuja polttaakseen piipussaan. Vasemmalla kädellään osoitti minulle lehdestä kirjaimia. Kirjainten opetuksesta muistan vain toisen. Pienen niemen Heikki kävi. Vein hänelle lehden, pyysin sanomaan kirjaimia.                                    Tervarantaan liittyy muistikuva. Aukustin opetuksen jälkeen istuin Tervarannan tuvassa penkillä. Muita ei näkynyt. Katselin tyhjää tupaa. Tunsin erittäin hyvää  mieltä. Olin ehkä onnellinen. Ei minulla ollut lapsuutta. Ankarassa elämäni aamun koitossa tuo oli ainut kerta hyvän mielen kokema. Mieli tekisi arvoida iäksi kolme vuotta. Penkillä istuessani jalat roikkuivat enintään puolivälissä lattiaan. Missään tapauksessa en ollut viittä vuotta, siihen nivoutuu toisenlaisia muistikuvia.

Aukustin opetus kantoi hedelmää. Opin lukemaan viiden vanhana. Tarkka ajankohtaa kertova tapahtuma on hämärän peitossa. Se viittaisi torjuntaan. Oli niinä aikoina vaikeina koettuja tapahtumia, jotka eivät muistiin tarttuneet. Muistan vain, että kuusi vuotisena osasin lukea sujuvasti. Julkaisen tämän. jatkan  toiste.                                                                         

Pääministerien piina

Jyrki Katainen kertoi: "- Joskus lihatiskillä saatoin ajatella: haluaako tuo ihminen minulle jotain pahaa? Tuosta tulikin mieleeni.

Iltahämärissä olin sillä hetkellä ainoa asiakas marketin kassalla. Seuraava asiakas oli Jyrki Katainen pikkupojan kanssa. Julkisuudesta tiesin hänen tulleen juuri asioilta ulkomailta. Harvinainen hetki pikkupojalle päästä kuormitetun isän mukaan. Muistan siksi, kun Katainen vilkaisi minua jotenkin merkittävästi. Kuin tuntisi. - Eihän hän ole nähnyt minua "elävissä kuvissakaan", emmekä koskaan ennen satuttu näin lähekkäin. Televisiossa sanomansa tuli välittömästi mieleeni vilauksen kestävä kohtaaminen.

Ensimmäiseksi kiinnitin huomion onnelliseen pikkupoikaan. Siksi kun itse en saanut koskaan sellaista kokea. 

Jos näytin pelottavalta, saattoi johtua elämän rasituksien kasvoille jättämän jäljen.  En ole vähääkään väkivaltainen. Politiikka saattaa innostaa. Sitähän ei poliitikot tiedä.                                                                                      

Horjuva terveys

 En kaatunut, enkä muutenkaan ruhjonut itseäni. Oli syy mennä terveyskeskukseen. Tuli Kuopion reissu. Vieläkin on jalassa sairaalan alushousut. Omani olivat litimärät kusesta.

Nivaska paperia. Lääkkeitä, reseptejä ja lisätutkimuksia.

Henkilökunta oli kovin vaisua.

Poislähdön aikaan eivät tuoneet ruokaa sängyn luo. Sai mennä syömään aulaan. Siinä pöydällä oli Savon Sanomia. Vaikka ei ollut silmälaseja näin vähän lukea. Lehden osoitelapussa oli: "Syöpäosasto", mitä ihmettä? eihän minussa ole!