Taiteen kosketus

 Nettiä aukaistessa välähti teksti: "Pikkupelimannista viulun kuninkaaksi." Sehän oli se. mikäs sen nimi olikaan? Joku heikki? Ai niin; Heimo Haitto! Mielikuvani suuntasi kahdeksankymmenen vuoden taakse. Miksi minuun sattui; Heimo Haitto? Minä epämusikaalinen moukka? 

Se oli jokin partioyhteisön pikku lehtinen. Muistan otsikon: "Heimo Haitto parhaalle ystävälleen Reino Hakasalolle.". Miksi kahdeksan vuosikymmentä ei pyyhkinyt tuota muististani?  En muista, mitä kirjeessä sanottiin. Miksi?? Kirje tuli Amerikasta. Haaveilin itsekin Amerikkaan pääsystä. Heimo Haitto oli hiljattain esillä jossain tv-sarjassa. Vahvisti muistiani. Heimo Haitto ei enää paistatellut maineen loistossa.

Halusin katsoa suomalaisen elokuvan viulun lahjakkaasta. Sitä en tiennyt, (tai muistanut) että kyseinen suomalainen Heimopoju oli voittanut suuren viulukilpainun. Totta vai tarua? Luultavasti totta! Muistavatkohan tai tiennevätkö suomalaisesta ihmelapsesta?

Takerrun sivujuonteeseen. Minäkin olisin halunnut olla. En vain ollut lahjakas. Heimo Haitto oli. Olen epämusikaalinen ja kerrassaan kykenemätön piirtämään.   Siis, en mitään. Kirjoittaminen on lähintä. Kun kirjoitan tajunnan virtaa, se ei ole kelvollista ilman uudelleen kirjoittamista. Onneksi sain purkaa turhautumistani toimittajien armollisuuteen, julkaisivat juttujani, joista monet pahastuivat. Olin liian rehellinen, luonteeni mukaan.

Pielaveden kansalaisopiston kirjoittamiseeni suhtautuivat väheksyen. Videopiirissä ynähtelivät. Kuinkas sattuikaan? Tuli UKKn satavuotisnäyttely Pielaveden Suojalaan. Presidentti Ahtisaaren juhlapuheen kuvaajaksi ottivat erkin!  Selvää on, että erkki pystyi siihen paremmin kuin kukaan muista. Materiaalia en nähnyt, tiedän tänäkin päivänä, etten häpeä tekemääni, hävenneekö Pielaveden videopiiri? 

Katselen vanhoja elokuvia. Mikä olisin? Olisin kuvaaja. Heimo Haiton elokuvassa näin heti kuvauksen laadun ylittävän ohjaajan taidon. Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa keskimäärin näen parhaana kuvauksen. Ellei ohjaaja sitä pilaa. Sama pätee Haitto elokuvan alkuosassa. Pikkupoikia opetetaan näyttelemään näyttelemistä. Ei yhtään positiivista. Pojista tehdään pellejä.  Ei semmoisella porukalla ollut kuvassa  nähtäviä  hiusluomuksia.

Kun Heimo Haitto soittaa,kuvassa näyttää, että se tapahtuu siinä hetkessä Lontoossa.  

   

Tänä päivänä

 Nukuin sikeästi. Heräsin jalkakipuun. Se on kiusallista. Nousen käppäilemään. Kipu hellittää melko pian veren kierto elpyy.                                                                                                                                                  Olen harvinaisen virkeä, lopun enteitäkö? Kuulo heikkenee. Oikealla kuulen kovin vähän. Kaihileikkauksen ansiosta näen melko hyvin. Näkökykyä arvostan, on tärkeämpi kuin kuulo. Ennen sarastusta pilvetön taivas näyttää todella siniseltä.

Koiviston dokumentista olen katsonut vain kaksi osaa, pitänee katsoa myöhemmin. Eilen oli viimeinen osa. Viettänyt loppuajan hoitokodissa. Elän nyt viimeisiä aikoja. Koivisto kuollessaan 93 v. Itselläni nyt 91 v. Huonontunut muisti on tosiasia. Koiviston muistan presidenttinä. Ahtisaaren muistin vasta nähtyäni dokumentissa. Vaikka kuvasin videolle puheensa UKKn satavuotis näyttelyssä?!  

Elämä

 Sattui lausahdus; - Kuolema on elävien ongelma. Onko elämä kuolevien (kuolevaisten) ongelma?

Sanna Marin

 Kuplat usein puhkeavat. UKK kupla  oli sitkeä. Kupla, nimeltä Sanna Marin pullistui uskomattoman nopeasti. Vanhana sosialidemokraattina kiinnostaa, miten pitkään pullistuu, ennen kuin poksahtaa? Sen jälkeen kun Paavo Väyrynen menetti mahtinsa, ei ollutkaan ketään yhtä räikeää omaa etuansa ajavaa. Ei ollut mahdollisuutta.

Vanhana sosialidemokraattina kirpaisee. Jos vaihteeksi kysyttäisi, mitä Sanna Marin tahtoo? Kaltaisena etanan tasolla olevana epäilen  Suomen valtion, Suomen kansan ja Suomen työläisen etujen jäävät unhoon Sanna Marinin tavoitteissa. Työväen puolueen edustaja?

Katsotaan. Demari organisaatio nosti valokeilaan ja jalustalle. Ihmettelen, jos kaikille ei ole vielä epäselvää. Luopuu kaikesta hyvän sään aikana, ennen kuin tuuli käy. Väistämättä tuuli käy ennemmin tai myöhemmin. Sanna Marin toimii oman etunsa mukaan hyvissä ajoin. sellaista sanotaan rintamakarkuruudeksi.  

Miksi Sanna Marin valittiin eduskuntaan? Tarvitseeko edes kysyä? Vastaan kuitenkin: siksi, että hurmasi. Hurmaaminen ei ole kiellettyä, ken sen taitaa. Kyseenalaistan kuitenkin sen, kun sitä käytetään valtakunnan vahingoksi.

Luikuri?

Tyhmä kysymys

 Kysymys pitkän iän salaisuudesta tuntuu turhalta. Miten siihen pystyy vastaamaan, jos se on salaisuus. Minulta sitä ei kukaan kysy. En tapaa ketään. Olenko minä pitkäikäinen? Mikä sen määrittää ja missä raja?

Mittarini lukema on 91. Voiko sanoa; korkea ikä? Ei sitä tarvitse selitellä. Jostain syystä vain en ole kuollut, vaikka lopetin sydämeen viittaavien lääkkeiden syönnin. En luullut, enkä arvannut eläväni näin vanhaksi, enkä sitä toivonut. Leikkauksen suunnittelija arveli ennusteeksi kymmenen, ehkä viisitoista vuotta. Laskeskelin, 66 + 15 = 81. Johan sitä on siinäkin. Huumori mielessä laskin kevään ensimmäisestä kukunnasta, jonka mukaan käki ennustaa. Lenkkeilin Lintharjulla. Käki kukahti seitsemän kertaa. Ynnäsin, 88. Niinkö pitkään vielä?  Eikö mitä! Vielä vaan pitää sinnitellä. Operaatiosta kulunut 25 vuotta. Se ylittää kaikki ennusteet. 

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä". Ihmiset tuonkin ovat keksineet. Minuun tuo sattui. Ajattelin omaa kohtaloani. En tajunnut mitä minun pitäisi kunnioittaa? Jouduin häpeämään syntyperääni, senkin takia jouduin kokemaan rasismia.   

Rasismi?

 Nyt se todistettiin Suomen Tasavallan hallituksen päätöksellä rasismin vastaisuus. Median ruudussa  poliitikko  toisensa jälkeen tonkii roskakasaa. Kuka on rasisti tai kuka ei ole, pysyy ikuisena vastaamattomana kysymyksenä. Politiikan areenalla väittelevät ja hurskastelevat, kuin uskonnon asioista: "Sinä olet rasisti." "Minä en ole rasisti." Sinun puolueesi on rasistinen." "Minun puolueeni ei ole rasistinen." Kukaan ei sano suoraan, käyttävät kielikuvallisia ilmaisuja. 

Persut ovat rasistisia. Siihen suuntaan väittivät muun suuntaiset poliitikot. Aikansa hoettuaan vahvistui uskonsa: Kaikki persut ovat rasisteja! Rasististen persujen kanssa ei voi elää. Persujen kanssa ei voi mennä hallitukseen. Sehän on jo "valtiopäivillä päätetty" että persukin saapi laulaa. 

Mitähän teeveessä? Onko tämä totta? Hallitus ja eduskunta pönöttää muka tärkeässä kokouksessa. ensimmäisestä kuulemistani sanoista kimpaannuin ja suljin toosan.

Keskustelevat rasismista. Aikoivat julkaista lausuman julki: "Emme ole rasisteja, emme suinkaan, emmekä ainakaan me, mutta nuo!"

Koko eduskunnan rasismi istunto on Tekopyhää hurskastelua. Tekee mieli kysyä: - Moniko hurskastelijoista on rasisti ja moniko ei? Joka tapauksessa uskovaiset heittävät ensimmäisen kiven ja hurskastelevat oikea oppisina.

Koko asian kanssa vouhottaminen on hukkaan heitettyä aikaa. Suomen valtion asiat ovat retuperällä. Johtuuko siitä, kun vaikuttaa siltä, ettei edusihmisiä kiinnosta ollenkaan talous, vai eivätkö ymmärrä?

Koko tämän vouhottamisen jälkeen on Suomessa saman verran rasismia, mitä oli ennen hulabaloota.      Herää epäilys: ettei vain vahingossa lisääntyisi. Olen huomaavinani pientä vihapuheen lisääntymistä.     

Kulttuuri

 En ole ajatellut kirjoittamistani kulttuuriksi. Sana, kulttuuri, kaikuu korvissani siksi arvokkaalta, ettei tekemiseni niin korkealle koskaan yllä. Kuitenkin olen havainnut lukemisen kuuluvan kulttuuriin. Onko noin? 

Kirjoittelen ahkerasti. Teokseni kohtaavat vihastumista ja suvaitsemista. Mukava tietää, että ne eivät ole aivan saman tekeviä. Uskonto kehottaa: -Ole kuuma, tai kylmä, älä ole penseä.      

Tekstieni ääreen on istahtanut lukijoita muutamia kymmeniä tuhansia kertoja. Lehtien jutut leviävät laajalle. Blogin lukijoita on vähemmän. Blogger tarjoutui tiiviinpään käytäntöön. Ujostelen, enkä alkanut. Pelkäsin debattia. Arvelin saavani vamman sielulleni. Ovat ne tallessa "pilvessä". Antaisivat niiden olla siellä. 

Martti Suosalo

 Näyttelijän telttateatterinsa esittelyssä pysäytti maininta lapsuusmuistoista. Lapsuusmuistoissani on äärimmäisen vähän hyvää. Enimmäkseen pelkkiä ikäviä kokemuksia. Savon kaupalla myymälänhoitajan vaimo Asta Mustonen antoi palan pannukakkua: "Saat lepuuttaa kättäsi kotiin mennessäsi." Tuntui äärimmäisen hyvältä. Samalla reissulla sattui. Hyvää olikin liian paljon minulle. Kivimäen kankaalla tupsahti äkkiä eteeni Loso Jätkä, Kalevi Lappalainen. Piteli isoa sojottavaa mulkkua kädellään. Yritti pakottaa minua imemään. Otteensa irtosi, kun pyöräytin päätäni. Iso koura puristi lujemmin. Painoi takaraivostani itseensä päin. Tilannetta en voinut ymmärtää, pelkäsin. Mutta en jähmettynyt, vaan vaistoni toimi. Pudotin nopeasi itseäni alaspäin, jätkän ote irtosi päästäni. Sukkulana olin hänen selkänsä takana, pakenin kuin henkeni hädässä. Vilkaisin taakseni. Jätkä pettyi: "PERHANA!"                                 Edellisen sattumuksen aikaan olin kuusivuotinen.

Tervarannan tuvassa pihan puoleisella seinustalla oli pitkä penkki. Istuin sillä penkillä. Oikealla puolellani istui Tervarannan Aukusti. Jalkojensa välissä hakkuri. Yksikorvainen pyöreä puuastia, jossa oli kymmenen senttiä paksu pohja. Hienonsi petkeleellä kessuja piippuaan varten.

Penkillä välissämme makasi lehti, Yhteishyvä, SOK;n lehti. Aukustilla oli oikeassa kädessään petkele. Vasemman etusormellaan osoitti lehdestä kirjaimia. Oliko Aukusti maailman paras opettaja? Tuskinpa sentään? Aukustilla vaikutti ystävällisyys. En muista kenenkään olleen minulle ystävällinen. Opin nopeasti lukemaan. Muutama vuosikymmen myöhemmin testattuna nopea lukija.

Seuraavassa muistikuvassani Aukusti oli mennyt. Istuin penkillä yksinäni. Kuin olisin katsellut itseäni ulkopuoleltani, näen istuvani penkillä. Jalat roikkuivat penkin reunalla. Hyvin lyhyet jalat. Katsoin vastapäisen seinän ikkunasta Ohemäen koulun suuntaan. Minulla oli hyvä mieli. Eikä se vielä riitä, olin onnellinen. Se hetki muistuu ainutkertaisena ja ainoana lapsuuden muistona.

 Eihän minun lapsuuteni ollut lapsuutta. Mitä lie?