Huomisen karonkassa mainitaan ilotulitus. Ilotulitukset pitäisi kieltää. Eivät ole ilmastoystävällisiä. Tuhlataan luonnon varoja.
Asevelvollis aikanani olimme muutaman viikon komennuksella Niinisalossa talvella 1953. Pakkastalvi, erittäin paljon lunta. Siellä tapahtunut ei ollut ilotulitus, se oli mahtava näytelmä. Olimme päivän viimeisenä harjoituksena kokoontuneet pienelle kukkulalle. Pilvinen päivä vaipunut sysipimeäksi yöksi.
Ampuivat tykillä. Ammuksesta irtosi osa, syttyi valoammus, se laskeutui hitaasti valtavana sähikäisenä. Mikä näkymä? Avointa kenttää sillä kohtaa oli enemmän kuin viisi kilometriä. Koko alue valaistui täydellisesti. Musta taivas ja valkea kenttä rajoittui ympäröivään metsän reunaan. Valkea lumi oli todella valkoista mustaa taivasta vasten.
Mustan taivaan ja valkean hangen kontrasti muistuu vielä sataa vuotta lähestyessä suurenmoisen kauneuden ilmentymänä.
Kerrottakoon toinenkin tapahtuma siitä maisemasta. Pakkaskeli. Harjoituksesta helpottuneina käpsehdimme valmistautumaan yöpuulle. Saappaat ja asetakki laitettu paikalleen, mutta sitten! Tuli lähtökomennus! Jysähti kuin LI Anderssonille vaalitappio. Kaksi mokua oli kadoksissa. Heitä etsimään. Ennätin aprikoimaan alueen laajuutta, pakkasta ja pimeyttä. Ympäriltäni kuulin epämääräisen kirousten hurinan.
Onneksi emme hätiköineet, venyttelimme. Pian hälytys peruttiin. Kadonneet löytyivät. Koko alueen lähistöllä oli vain yksi asumus, pieni mökki. Miekkoset piipahtaneet sinne. Asukkaat tarjonneet kahvit, joita hörppivät.
