Entisellä koululla oli verstas alakerrassa asunto. Keittiö oli katonharjan kohdalla ja siinä päätyikkuna. Luonteva paikka ruokapöydälle. Lähellä nurkkaa kasvanut kookas koivu. Alin oksa osoitti nurkkaa kohti. Se oli jostain syystä kuivunut, koivu oli terve. Kun oksa oli kuivunut, niin se ei ollut laho, vaan luja, taipumaton. Oksa kesti mainiosti kookkaan istujan. Sen oli täytynyt tulla sellaisella hetkellä jolloin istuin liikkumatta. Huonolaatuinen videokamera oli alakerrassa. Optimistinen ajatus oli kuolleena syntynyt. Kokemuksesta tiedän villieläimen pakenevan heti pienimmänkin liikkeen havaittuaan. Ei tämä silmieni liikahduksesta karannut. Kun siirsin katseeni kohti, niin kukas siinä istuikaan?! En sentään parahtanut ääneen? -
- Tuo ei oo huuhkaja! Mikähän se on? On iso pöllö!. Kirjastakaan en löytänyt. Kaikissa näkyi tunturipöllö kokonaan valkeana, Tässä oli kauttaaltaan valkean kera harmaita pilkkuja. Arvioin kumpaakin väriä suunnilleen saman verran. Harmaat pilkut toivat mieleeni Naisen hameen, kauniin vaalean harmaan. Kaihini leikattiin myöhemmin. Kaihistani huolimatta se näytti varsin kauniilta. Hetken aikaa sitten havaitsin sellaisen pöllön ulkomaisessa luonto-ohjelmassa. Sama koko, sama väritys.
Minulle varmistui Äyskoskella luontokuvaajan valokuvassa, tunturipöllö. Valokuvan pöllö on alapuolelta valkea, selkäpuolelle on harmaata. Valokuvan harmaa väri näkyy muistissani kymmenien vuosien takaakin silloin näkemäni kaltaisena.
Semmoinen on tullut tajuntaani, että joissakin lajeissa nuoret yksilöt ovat väriltään poikkeavia. Myös sekin, että kaikki epätavalliset ovat harhautuneet poikkeavalle reitille, "eksyneet".
Mikä selitys lienee sille, että harvoin nähtävä pöllö tuli vaelluksessaan Pielavedelle Ohemäen kupeeseen? Jos se ei ole seutukunnalla liikkunut karhu, niin se oli lähipiirissäni sillä hetkellä ravinto. Parin kymmenen hehtaarin metsikön omisti naishenkilö perintömaanaan. Osa oli hyvää metsää, mutta pieni alue louhikkoa, isoja irtokiviä, joiden päälle kasvanut vankka rahkasammal. Karhulle tyypillistä. Puita eivät ottaneet vuosikymmeniin. Pienet elävät saivat valloittaa koko tontin, hiiriä, myyriä, sammakoita, lumikot vierailivat ja poikivat tontillani, jättivät talvisin runsaasti jälkiä.
Pöllö tykästyi, jäi yön yli. Istahti lautaisen roskalaatikon reunalle. Ei siellä ollut hyvää. Kyllähän sellainen kutkuttaa. Seuraavana päivänä menin metsikköön kelvoton videokamera mukanani. Lapsellista ajatella, eihän semmoisella pöllöä kuvata.
Arka kai on selkälokkikin. Tuli pyytämään. Voi kuvitella lokin nälkää. Järvissä kuusikymmentä senttiä jäätä, ja pienet purot tyhjiä. Siitä kirjoitin tälle palstalle, miten keskustelimme, Lokki ja Erkki.