Kehusmaan verstassa Nurmijärvellä Klaukkalassa Kauppakuja 9. Rakentelin laitetta, sillä hetkellä yksin. Kellon aikaa en sen tarkemmin pysty sanomaan. 8-9 paikkeilla. Toiset menneet keikoille.
Radiossa ylimääräinen uutislähetys. Hätkähdyttävä uutinen: laiva uponnut, satoja hukkuneita. Hämmästyin, kauhistuin, tuntui epätodelliselta: Miten sellainen voi tapahtua? Meriliikennehän oli turvallista? Hiljennyin pitkäksi aikaa vakavan tapahtuman takia.
Yhtymäkohtia! Diana aluksia oli kaksi. Toinen liikennöi aikaisemmin Suomen ja Ruotsin välillä. Matkustin sillä.
Jotenkin hiljaista sesonkia. Autokannella oli tilaa käyskennellä. Tarkkailin seikkoja, jotka oli mieltäni askarruttanut.
Aluksen laitoihin kohdistuu valtava paine. Arvelin rakenteen tukevaksi, kestää varmasti, onhan se laskettu.
Katselin keulassa ajosillan sulkemista. Lukitsivat huolella. Sulkemisen jälkeen lukitsivat ainakin kahdella tavalla. Varmistettu. Pidin sitä "idioottivarmana".
Isot pelastusveneet roikkuivat korkealla puomeissa. Ajattelin mielessäni: noita ei millään opilla saa nopeasti käyttöön ja hädän hetkellä ei saa viivytellä. Arvioni osui siinä paikalleen. Pienet pelastuslautat olivat kannella helposti saatavissa. Ne olivat ainoat toimivat Estonian hädässä.
Hyttiin meno hämmästytti. Pieni kuja eteen päin, kääntyminen, taas käytävää ja kääntyminen.
Sokkelot saivat ajattelemisen aihetta: helppo eksyä. Jos paha paikka tulee, niin täältä on mahdoton osata pois?! Entä pimeässä?
Silloin en suinkaan aavistanut, että toteamani seikat tekivät suuren tragedian Estoniassa!
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Laman kourissa kiemurtelevat lapset
Suljin teeveen. Jäivät lässyttämään laman vaikutuksista lapsiin. Mitä se on? Liian vähän yhteiskunnan tuhlaamaa rahaa. Sana, tuhlaus suututtaisi monia, mutta tätä harvat lukevat.
Tuntuu typeriltä puheilta nyt, kun mahdottomat määrät yhteiskunnan rahaa kylvetään. Nyt kun olemme kansakuntana rikkaampi kuin koskaan ennen.
Tulee mieleen vitsi Sveitsin työttömyyden lisääntymisestä sadalla prosentilla: viime vuonna oli yksi työtön, tänä vuonna kaksi.
90-luvun laman "katastrofaalisista" seurauksista vaikerrellaan. 90-luvulla ei ollut lamaa. Ei Suomessa verrattuna suurimpaan osaan ihmiskuntaa. Valtion rahoja vain ei osattu käyttää harkiten, kun elettiin tilanteessa, jota sanoivat hurmiossa korkeasuhdanteeksi. Lisäsivät surutta yhteiskunnan velvotteita, mihin kaikkeen ei ole varaa.
Lisää palkkaa, enemmän päivärahoja, suuremmat eläkkeet, vähemmän työtä! Lisää velkaa! Vielä on matkaa mielivaltaisesti laskettuun prosenttiin!
Poliitikkojen laskelmat naurattavat. Muka sovittu, minkä suuruinen velka saa olla verrattuna bkt:hen.
Tyhmä käsittää sen ylärajaksi, mutta ainakin meidän edusmiehemme (ja etenkin naisemme) ovat sitä mieltä, että ainakin niin paljon pitää olla?!
Itse vertaan valtion velkaa vuosibudjettiin. Budjetti on 50 miljardia. Velka on 100 miljarda, siis kaksi kertaa budjetti ja jatkuvasti lisääntyy. Velan maksaminen on mahdotonta. Vanhana sosialidemokraattina surettaa. Demarinainen menneellä viikolla teeveen ruudussa sanoi, että otetaan lisää velkaa! Noussut eturiviin ilman alkeellisintakaan tajua taloudesta. Ovat lukeneet algebraa. Einari Vidgren sanoi olevansa hyvä päässälaskija. En ole Einarin veroinen, mutta osaan laskea päässä: kaksi kertaa 50 = 100. Kaksi kertaa sata = 200.
Näiden poliitikkojen hallitessa on vain ajan kysymys kun velka on 200 miljardia.
Sama tauti kaikkialla. Kreikka ei maksa velkaansa koskaan. Muutkin Euroopan valtiot ovat jättimäisissä veloissa. USA:n presidentti anoo velkakaton nostamista!! Idän Ihme Japani velkaantuu Eurooppaakin enemmän!
Antaa mennä kun on alamäki!
Lässyttävät länsimaisesta sivistyksestä. Kuka tietää, mitä on tulossa? Mitä seuraavaksi? Kautta historian entiset valtiaat romahtivat. Viimeksi Neuvostoliitto. Ei kestänyt edes sataa vuotta.
1940 oli lama. Todellinen lama. Lama jatkui 50-luvulle. Sotakorvaukset rasitti. 60-luvulla vähitellen hellitti. Silloin ei meikäläinen edes uneksinut 90-luvun laman tasoisesta Suomesta.
Silloinkin elettiin ja kasvatettiin lapsia. Erkin perhe ei saanut edes asuntotukea, joka silloin laadittiin.
Pykälien mukaan Erkin perhe oli liian iso! Asuntomme oli 48 neliömetrin kaksio. Sääntöjen mukaan sai olla enintään kaksi henkilöä huonetta kohden. Ei silloin ollut asuntoja tarjolla. Piti ottaa minkä onnistui saamaan, eikä isompaan ollut varaa.
Meitä oli kuusi. Neljä lasta. Lisäksi ajoittain majaili vaikeuksissa oleva anoppi ja vaimon sisko. niinä päivinä ruokapöytäämme hyödynsi kahdeksan henkilöä.
Menneinä aikoina asui moni perhe hellahuoneen asunnossa. Yhden huoneen mökissä asui kymmenhenkinen perhe. Noihin nähden me asuimme kohtuullisesti. Olin tyytyväinen, joskin tähtäsin parempaan.
Niin. Kaikki on suhteellista. Tuli pakolaisia. Joku sanoi pakolaisista: Ei nelihenkinen perhe voi asua kaksiossa. Eikö? Voihan kuusikin asua. Me asuimme.
Rasistiko minä? En tunnusta! Kuitenkin tunnen erinäisiä tuntemuksia nähdessäni tummaihoisten nuorukaisten kävellä votkuttelevan raitilla hyvässä vaatetuksessa.
Olin minäkin nuori. Vai olinko? Olinko vain pienikokoinen vanhus? Minulla oli yhdet housut.
Sen verran oli puuhakkuutta, että oli lampaita ja kasvatettiin pellavaa ja liinaa. Oli kangaspuut ja osasivat kutoa ja äiti ompeli housut kotikutoisesta kankaasta.
Kangasta ei ollut riittävästi toisiin housuihin.
Polveen tuli reikä, se paikattiin, toinenkin. Paikan yläpuolelle tuli reikä. paikattiin. Paikan alapuoli kului puhki, paikattiin. Ensimmäinen paikka meni rikki, se oli jotain vanhaa vaatetta. Siihen paikka. Vihon viimeiseksi vetäistiin kaiken ylle riittävän iso riepu. Aina molemmin puolin. Sama takapuolellekin. Lisäksi pieniä paikkoja sivuille ja lahkeisiin.
"Lihapatojen" ääreltä lomailin Korpelassa. Hymyilin nostalkisesti nähdessäni vanhat tutut pöksyni aitassa.
Myöhästyin hiukan, ennen kuin välähti: haen ikimuistoiset housuni ja teen niistä taideteoksen lasin alle kehyksiin. Olivat hävinneet. Harmi!
Korpelan köyhyys ja takapajuisuus johtui järjen köyhyydestä. Mitään ei suunniteltu, eikä tehty loppuun. Ei osattu. Enkä minä oppinut itsestäni.
Psykologiasta lässyttävien mukaan ei sellaisista oloista tule ihmisiä. Nyt valitetaan, vaikka kaikkea on turhan paljon.
Korpelan Kertun neljä huorpentua elää vielä. Tässä kirjoittelen minä ja lienee edistystä niin pieni asia, että kaikilla neljällä on kuitenkin omistusasunto. Ja lapsia kasvatettu.
Tuntuu typeriltä puheilta nyt, kun mahdottomat määrät yhteiskunnan rahaa kylvetään. Nyt kun olemme kansakuntana rikkaampi kuin koskaan ennen.
Tulee mieleen vitsi Sveitsin työttömyyden lisääntymisestä sadalla prosentilla: viime vuonna oli yksi työtön, tänä vuonna kaksi.
90-luvun laman "katastrofaalisista" seurauksista vaikerrellaan. 90-luvulla ei ollut lamaa. Ei Suomessa verrattuna suurimpaan osaan ihmiskuntaa. Valtion rahoja vain ei osattu käyttää harkiten, kun elettiin tilanteessa, jota sanoivat hurmiossa korkeasuhdanteeksi. Lisäsivät surutta yhteiskunnan velvotteita, mihin kaikkeen ei ole varaa.
Lisää palkkaa, enemmän päivärahoja, suuremmat eläkkeet, vähemmän työtä! Lisää velkaa! Vielä on matkaa mielivaltaisesti laskettuun prosenttiin!
Poliitikkojen laskelmat naurattavat. Muka sovittu, minkä suuruinen velka saa olla verrattuna bkt:hen.
Tyhmä käsittää sen ylärajaksi, mutta ainakin meidän edusmiehemme (ja etenkin naisemme) ovat sitä mieltä, että ainakin niin paljon pitää olla?!
Itse vertaan valtion velkaa vuosibudjettiin. Budjetti on 50 miljardia. Velka on 100 miljarda, siis kaksi kertaa budjetti ja jatkuvasti lisääntyy. Velan maksaminen on mahdotonta. Vanhana sosialidemokraattina surettaa. Demarinainen menneellä viikolla teeveen ruudussa sanoi, että otetaan lisää velkaa! Noussut eturiviin ilman alkeellisintakaan tajua taloudesta. Ovat lukeneet algebraa. Einari Vidgren sanoi olevansa hyvä päässälaskija. En ole Einarin veroinen, mutta osaan laskea päässä: kaksi kertaa 50 = 100. Kaksi kertaa sata = 200.
Näiden poliitikkojen hallitessa on vain ajan kysymys kun velka on 200 miljardia.
Sama tauti kaikkialla. Kreikka ei maksa velkaansa koskaan. Muutkin Euroopan valtiot ovat jättimäisissä veloissa. USA:n presidentti anoo velkakaton nostamista!! Idän Ihme Japani velkaantuu Eurooppaakin enemmän!
Antaa mennä kun on alamäki!
Lässyttävät länsimaisesta sivistyksestä. Kuka tietää, mitä on tulossa? Mitä seuraavaksi? Kautta historian entiset valtiaat romahtivat. Viimeksi Neuvostoliitto. Ei kestänyt edes sataa vuotta.
1940 oli lama. Todellinen lama. Lama jatkui 50-luvulle. Sotakorvaukset rasitti. 60-luvulla vähitellen hellitti. Silloin ei meikäläinen edes uneksinut 90-luvun laman tasoisesta Suomesta.
Silloinkin elettiin ja kasvatettiin lapsia. Erkin perhe ei saanut edes asuntotukea, joka silloin laadittiin.
Pykälien mukaan Erkin perhe oli liian iso! Asuntomme oli 48 neliömetrin kaksio. Sääntöjen mukaan sai olla enintään kaksi henkilöä huonetta kohden. Ei silloin ollut asuntoja tarjolla. Piti ottaa minkä onnistui saamaan, eikä isompaan ollut varaa.
Meitä oli kuusi. Neljä lasta. Lisäksi ajoittain majaili vaikeuksissa oleva anoppi ja vaimon sisko. niinä päivinä ruokapöytäämme hyödynsi kahdeksan henkilöä.
Menneinä aikoina asui moni perhe hellahuoneen asunnossa. Yhden huoneen mökissä asui kymmenhenkinen perhe. Noihin nähden me asuimme kohtuullisesti. Olin tyytyväinen, joskin tähtäsin parempaan.
Niin. Kaikki on suhteellista. Tuli pakolaisia. Joku sanoi pakolaisista: Ei nelihenkinen perhe voi asua kaksiossa. Eikö? Voihan kuusikin asua. Me asuimme.
Rasistiko minä? En tunnusta! Kuitenkin tunnen erinäisiä tuntemuksia nähdessäni tummaihoisten nuorukaisten kävellä votkuttelevan raitilla hyvässä vaatetuksessa.
Olin minäkin nuori. Vai olinko? Olinko vain pienikokoinen vanhus? Minulla oli yhdet housut.
Sen verran oli puuhakkuutta, että oli lampaita ja kasvatettiin pellavaa ja liinaa. Oli kangaspuut ja osasivat kutoa ja äiti ompeli housut kotikutoisesta kankaasta.
Kangasta ei ollut riittävästi toisiin housuihin.
Polveen tuli reikä, se paikattiin, toinenkin. Paikan yläpuolelle tuli reikä. paikattiin. Paikan alapuoli kului puhki, paikattiin. Ensimmäinen paikka meni rikki, se oli jotain vanhaa vaatetta. Siihen paikka. Vihon viimeiseksi vetäistiin kaiken ylle riittävän iso riepu. Aina molemmin puolin. Sama takapuolellekin. Lisäksi pieniä paikkoja sivuille ja lahkeisiin.
"Lihapatojen" ääreltä lomailin Korpelassa. Hymyilin nostalkisesti nähdessäni vanhat tutut pöksyni aitassa.
Myöhästyin hiukan, ennen kuin välähti: haen ikimuistoiset housuni ja teen niistä taideteoksen lasin alle kehyksiin. Olivat hävinneet. Harmi!
Korpelan köyhyys ja takapajuisuus johtui järjen köyhyydestä. Mitään ei suunniteltu, eikä tehty loppuun. Ei osattu. Enkä minä oppinut itsestäni.
Psykologiasta lässyttävien mukaan ei sellaisista oloista tule ihmisiä. Nyt valitetaan, vaikka kaikkea on turhan paljon.
Korpelan Kertun neljä huorpentua elää vielä. Tässä kirjoittelen minä ja lienee edistystä niin pieni asia, että kaikilla neljällä on kuitenkin omistusasunto. Ja lapsia kasvatettu.
maanantai 22. syyskuuta 2014
Nyttää uhkaavalta?!
Sensaatiolehden lööppi kirkuu: pommikoneet kohti Suomea!
Sodanlietsonta käy kuumana. Ymmärtänevätkö mitä se tarkoittaa? Suurvaltojen johtajat rakastavat näytelmien ohjausta. Niin Hitler kuin Stalinkin. Suuret näytelmät koituvat tuhoksi. Rooman keisaritkin rakennuttivat areenoita näytelmiään varten.
Entä Петр Великин?
Leningratissa ihmettelimme leveitä katuja, väljiä kulkuväyliä. Eihän siihen aikaan ollut autoruuhkia?
Asiantunteva opas selvitti. Pietarista suunnitteli Euroopan pääkaupunkia ja leveät kadut rakennettiin Sotilasparaateja varten voiman ja mahdin todisteeksi.
Valentin Berezkof kirjoittaa ajasta jolloin oli tulkkina kun Teheranissa neuvottelivat Churchil, Roosevelt ja Stalin v 1943.
Isännän ominaisuudessa Stalin kohteliaasti kysyi ruokatarjoilusta. Roosevelt mainitsi, että haluaisi lohta.
Meni jokunen päivä. Törähti torvi. Töräyksen saattelemana marssi sisään kolme sotilasta kantaen tarjotinta, jolla makasi jättimäinen lohi!
Maailmankohtaloita ratkottaessakin sopi järjestää realityohjelmaa?! Aivan kuin nykyteeveessä!
Sanonta on vanha.Vanhempi kuin meidän nykypoliitikot, Stub etunenässä (etukenossa?):
"Kreml ei ole kihlakunnanoikeus."
Entä USA? Entä EU? Vouhottavat pakotteita laatiessaan. Suurta typeryyttä! Kaksinaamaisuutta! Yksinkertainen kysymys: Miksi eivät laadi todellisia pakotteita? Miksi eivät lakkaa ostamasta energiaa? Kaasua ja öljyä?!
Miksi Suomi ei saisi rakentaa voimalaa energian turvaamiseksi???
Miksi suomalaisistakin osa vastustaa??? Muka solitaarisuudesta EU:ta kohtaan? Samassa rintamassa?! Höpö höpö. EU:n rintama on horjuva. Eivät he Suomesta välitä!
"Eivät he meidän sinisilmiemme tähden!"
Kuka haluaa sotaa? "Separatistit" haluavat? Haluaako Putin? Haluaako Obama? Haluaako EU? Haluavatko Suomen poliitikot? Jos keltä kysytään, kaikki sanovat eihaluavansa. Miksi sitten kaikki hälisevät?
Venäjä vahvistaa. Suojelee omiaan. Ukrainan voimattomat hallitsijat uhoavat voittavansa sotia. Ukrainan presidentti puheessaan pohtii sotien voittamisesta! Sodissa ei kukaan voita. Kansalaisia kuritetaan. Rajoja siirrellään. Voitossa piilee aina häviön siemen. Tähän asti maailman mahtavimmaksi itsensä uskovakaan ei saavuttanut lopullista voittoa.
Ei Aleksanteri Suuri. Ei Tzingis-Kaani. Ei Hitler.
Lopullista voittoa ei saavuta Putin, eikä USA, saatikka EU:n sekasotku. Uskovaiset puhuvat tuhatvuotisesta valtakunnasta. Mikä se on? Tuntemani jehovantodistaja Leo Virtanen sanoi omana ajatuksenaan sen voivan olla YK.
YK se ei ole missään tapauksessa. YK:n merkitys on yhtä tyhjän kanssa. YK ei pysty estämään sotien kauheuksia. Sorvailevat julkilausumia, ikään kuin niillä olisi merkitystä. Kokoontuvat miitingeille omassa maailmantornissaan.
Euroopassa valtausko perustuu Raamattuun. Ihmettelin Leo Virtasen omintakeista ajattelua YK:sta tuhatvuotisena valtakuntana. Uskovan pitää uskoa, eikä ajatella. Niin ymmärrän kaikki uskonnot.
Kukaan ei halua sotaa. Kuitenkin joka puolella kalistellaan sapeleita.
Suomikin? Uskottava puolustus - mitä se on? Mitä puolustus tarkoittaa? Siitä puhuvat hyssyttelevät, ettei se kohdistu Venäjään. Mihin sitten? Ruotsi? Viro? Kuka muu hyökkää jos ei Venäjä?
Miten paljon tarvitaan Horneteja Venäjän voittamiseksi? Emme pysty voittamaan Venäjää. Emme pysty ostamaan siihen riittävää määrää sotakoneita. Ei pysty EU. Tarvitsemmeko tuhlata voimavaroja, joita ei ole tarpeeksi? Tarvitsemme rauhan rakennustarvikkeita.
Venäjänkielisestä sotaa käsittelevästä kirjasta löysin lauseen:
"Suomalaiset taistelevat sitkeästi omalla maallaan."
Häkämiestä virnuilivat sanoistaan: Venäjä, Venäjä, Venäjä. Tosiasialla ei ollut syytä irvistellä.
Paljon pahemmat seuraukset saattavat tulla hokemisesta: Natonatonatonatonatonatonato....
Ja mitä varten Natoon? Mitäpä muuta kuin Venäjää vastaan?
Suomea pilkkasivat. Suomalaiset etunenässä. Suomalaiset häpesivät "suomettumista". Suoraselkäinen suomalainen poliitikko ilkkui "nöyristelystä".
Ilkkujille ja nykyisille poliitikoille on opiksi otettavaa silloisista "vääristä" ratkaisuista. Ei "sankarillista itsemurhaa". Ei sosialismia. Ei orjuutta, eikä Siperiaa. Taistelua. Alistumista raskaisiin velvoitteisiin. Nöyristelemällä. Suomettumalla. Suomettumista ei ole syytä hävetä Sauli Niinistönkään. Suomettuminen oli yksi naula itsenäisyyden rakennuksessa
Unohtamatta:
"Suomalaiset taistelevat sitkeästi omalla maallaan".
Riippuen poliittisesta suuntauksesta käyttivät sanamuotoja tarkoitushakuisesti moittiessaan Suomen sotienaikaista johtoa. Isänmaallisuus, sosialismi, lahtarit, fasistit, porvarit ja "Karjalan mänty".
Väinö Linnakin syyllistyy jälkiviisauteen sotamies Honkajoen lausumassa. Käsite Karjalan männystä esiintyy sodan jälkeen, kuitenkin niin pian, että pystyi sijoittamaan romaaniinsa.
Tämä on vain pieni esimerkki. Eikä horjuta Linnan arvoa.
Miksi rähinöiden alkaessa pitää olla aina jonkun puolella? Onko oikeaa puolta? Länsi vai Venäjä?
En ole Venäjän puolella. Olen Suomen puolella! Mutta en Venäjää vastaan. Olematta Venäjää vastaan, säilyi Suomessa pitkä rauhallinen kausi.
"Suomalaiset taistelevat sitkeästi omalla maallaan".
Sodanlietsonta käy kuumana. Ymmärtänevätkö mitä se tarkoittaa? Suurvaltojen johtajat rakastavat näytelmien ohjausta. Niin Hitler kuin Stalinkin. Suuret näytelmät koituvat tuhoksi. Rooman keisaritkin rakennuttivat areenoita näytelmiään varten.
Entä Петр Великин?
Leningratissa ihmettelimme leveitä katuja, väljiä kulkuväyliä. Eihän siihen aikaan ollut autoruuhkia?
Asiantunteva opas selvitti. Pietarista suunnitteli Euroopan pääkaupunkia ja leveät kadut rakennettiin Sotilasparaateja varten voiman ja mahdin todisteeksi.
Valentin Berezkof kirjoittaa ajasta jolloin oli tulkkina kun Teheranissa neuvottelivat Churchil, Roosevelt ja Stalin v 1943.
Isännän ominaisuudessa Stalin kohteliaasti kysyi ruokatarjoilusta. Roosevelt mainitsi, että haluaisi lohta.
Meni jokunen päivä. Törähti torvi. Töräyksen saattelemana marssi sisään kolme sotilasta kantaen tarjotinta, jolla makasi jättimäinen lohi!
Maailmankohtaloita ratkottaessakin sopi järjestää realityohjelmaa?! Aivan kuin nykyteeveessä!
Sanonta on vanha.Vanhempi kuin meidän nykypoliitikot, Stub etunenässä (etukenossa?):
"Kreml ei ole kihlakunnanoikeus."
Entä USA? Entä EU? Vouhottavat pakotteita laatiessaan. Suurta typeryyttä! Kaksinaamaisuutta! Yksinkertainen kysymys: Miksi eivät laadi todellisia pakotteita? Miksi eivät lakkaa ostamasta energiaa? Kaasua ja öljyä?!
Miksi Suomi ei saisi rakentaa voimalaa energian turvaamiseksi???
Miksi suomalaisistakin osa vastustaa??? Muka solitaarisuudesta EU:ta kohtaan? Samassa rintamassa?! Höpö höpö. EU:n rintama on horjuva. Eivät he Suomesta välitä!
"Eivät he meidän sinisilmiemme tähden!"
Kuka haluaa sotaa? "Separatistit" haluavat? Haluaako Putin? Haluaako Obama? Haluaako EU? Haluavatko Suomen poliitikot? Jos keltä kysytään, kaikki sanovat eihaluavansa. Miksi sitten kaikki hälisevät?
Venäjä vahvistaa. Suojelee omiaan. Ukrainan voimattomat hallitsijat uhoavat voittavansa sotia. Ukrainan presidentti puheessaan pohtii sotien voittamisesta! Sodissa ei kukaan voita. Kansalaisia kuritetaan. Rajoja siirrellään. Voitossa piilee aina häviön siemen. Tähän asti maailman mahtavimmaksi itsensä uskovakaan ei saavuttanut lopullista voittoa.
Ei Aleksanteri Suuri. Ei Tzingis-Kaani. Ei Hitler.
Lopullista voittoa ei saavuta Putin, eikä USA, saatikka EU:n sekasotku. Uskovaiset puhuvat tuhatvuotisesta valtakunnasta. Mikä se on? Tuntemani jehovantodistaja Leo Virtanen sanoi omana ajatuksenaan sen voivan olla YK.
YK se ei ole missään tapauksessa. YK:n merkitys on yhtä tyhjän kanssa. YK ei pysty estämään sotien kauheuksia. Sorvailevat julkilausumia, ikään kuin niillä olisi merkitystä. Kokoontuvat miitingeille omassa maailmantornissaan.
Euroopassa valtausko perustuu Raamattuun. Ihmettelin Leo Virtasen omintakeista ajattelua YK:sta tuhatvuotisena valtakuntana. Uskovan pitää uskoa, eikä ajatella. Niin ymmärrän kaikki uskonnot.
Kukaan ei halua sotaa. Kuitenkin joka puolella kalistellaan sapeleita.
Suomikin? Uskottava puolustus - mitä se on? Mitä puolustus tarkoittaa? Siitä puhuvat hyssyttelevät, ettei se kohdistu Venäjään. Mihin sitten? Ruotsi? Viro? Kuka muu hyökkää jos ei Venäjä?
Miten paljon tarvitaan Horneteja Venäjän voittamiseksi? Emme pysty voittamaan Venäjää. Emme pysty ostamaan siihen riittävää määrää sotakoneita. Ei pysty EU. Tarvitsemmeko tuhlata voimavaroja, joita ei ole tarpeeksi? Tarvitsemme rauhan rakennustarvikkeita.
Venäjänkielisestä sotaa käsittelevästä kirjasta löysin lauseen:
"Suomalaiset taistelevat sitkeästi omalla maallaan."
Häkämiestä virnuilivat sanoistaan: Venäjä, Venäjä, Venäjä. Tosiasialla ei ollut syytä irvistellä.
Paljon pahemmat seuraukset saattavat tulla hokemisesta: Natonatonatonatonatonatonato....
Ja mitä varten Natoon? Mitäpä muuta kuin Venäjää vastaan?
Suomea pilkkasivat. Suomalaiset etunenässä. Suomalaiset häpesivät "suomettumista". Suoraselkäinen suomalainen poliitikko ilkkui "nöyristelystä".
Ilkkujille ja nykyisille poliitikoille on opiksi otettavaa silloisista "vääristä" ratkaisuista. Ei "sankarillista itsemurhaa". Ei sosialismia. Ei orjuutta, eikä Siperiaa. Taistelua. Alistumista raskaisiin velvoitteisiin. Nöyristelemällä. Suomettumalla. Suomettumista ei ole syytä hävetä Sauli Niinistönkään. Suomettuminen oli yksi naula itsenäisyyden rakennuksessa
Unohtamatta:
"Suomalaiset taistelevat sitkeästi omalla maallaan".
Riippuen poliittisesta suuntauksesta käyttivät sanamuotoja tarkoitushakuisesti moittiessaan Suomen sotienaikaista johtoa. Isänmaallisuus, sosialismi, lahtarit, fasistit, porvarit ja "Karjalan mänty".
Väinö Linnakin syyllistyy jälkiviisauteen sotamies Honkajoen lausumassa. Käsite Karjalan männystä esiintyy sodan jälkeen, kuitenkin niin pian, että pystyi sijoittamaan romaaniinsa.
Tämä on vain pieni esimerkki. Eikä horjuta Linnan arvoa.
Miksi rähinöiden alkaessa pitää olla aina jonkun puolella? Onko oikeaa puolta? Länsi vai Venäjä?
En ole Venäjän puolella. Olen Suomen puolella! Mutta en Venäjää vastaan. Olematta Venäjää vastaan, säilyi Suomessa pitkä rauhallinen kausi.
"Suomalaiset taistelevat sitkeästi omalla maallaan".
lauantai 13. syyskuuta 2014
Lääkitys
Ostan aina 35 cl pullon Delfin-konjakkia. Viinakaupan tytölle arvelin:
--- Pitäisköhän tätä holtitonta juopottelua vähentää tai lopettaa kokonaan?
Myyjä arveli:
Eihän se haittaa, kun kohtuullisesti ja lääkkeeksi.
Niinpä.
Ja lääkkeistä: Nitrot vanhentuneet pöytälaatikossa. Kolesterolin alentajaa on kolmen kuukauden annos varastossa, se on ostettu vuosi sitten; tarkalleen; syyskuussa 2013. Primaspanin ottamisen lopetin pari vuotta sitten.
Pielavedellä sijaislääkäri nuori kandi nainen "pikkutyttö" keikutteli tuoliaan ja vakuutti ehdotonta lääkkeiden ottamista välttämättömäksi.
Mitähän tuo tyttönen sanoisi nyt katsottuaan kontrollin tuloksia?
Lääkkeistä on kiistatta hyötyä. En kannata huuhaa-juttuja. Raakaa valkosipulia syön leivän päällä. Melkein uskon sen vaikutukseen; influenssaa en ole sairastanut vuosiin. "Sikaruttokaan" ei tarttunut.
Esimerkkejä kerrotaan uskoon hurahtaneiden lopetettua lääkkeiden käytön, kuolivat kolmen kuukauden kuluessa. Toiset esimerkit kertovat päinvastaista. Kuulin kerrottavan tuntemastani ihmisestä: Yksinkertainen ihminen ajatteli yksinkertaisesti: miksi kärsisin lääkkeiden tuomasta rasituksesta, jos elän vain puoli vuotta, kuten ennustavat, lopetan lääkityksen.
Yllätys, yllätys; hän ei kuollutkaan niin pian.
Television ohjelmassa seurasivat kuolevia ihmisiä, saadakseen talteen viimeiset sanat. Yksi poikkeus: nainen sanoi lopettavansa lääkityksen. Kovin vähän hänestä puhuivat. Kuitenkin selvisi, ettei hän kuollut, vaan eli edelleen onnellisena uuden mieskumppanin kanssa.
Sepelvaltimotautia ei voi verrata syöpään. Siihen verrattuna se on varsin lievää. Tappaa sekin, mutta vähemmällä kärsimyksellä.
Enhän minä edes tunne itseäni sairaaksi muuten kuin väsymyksestä. Joskus vasenta käsivartta "sirisyttää", mutta onko se sydänoire vai jotain muuta?
Joskus tapaamani ikämies sanoi elämänhalun olevan kovan. En ajattele kuolemaa pelolla, se vapauttaa. Elämänhalua en tunne voimakkaasti. Jos sitä on, niin se on lievää. En kuitenkaan oma-aloitteisesti elämääni lyhennä, vaikka se joskus turhalta tuntuukin. Päinvastoin. Pidän kuntoani ja aivoillani askaretta. Kovin vanhaksi ei tarvitse elää, vaikka elämän pitenemisestä vouhkavat.
--- Pitäisköhän tätä holtitonta juopottelua vähentää tai lopettaa kokonaan?
Myyjä arveli:
Eihän se haittaa, kun kohtuullisesti ja lääkkeeksi.
Niinpä.
Ja lääkkeistä: Nitrot vanhentuneet pöytälaatikossa. Kolesterolin alentajaa on kolmen kuukauden annos varastossa, se on ostettu vuosi sitten; tarkalleen; syyskuussa 2013. Primaspanin ottamisen lopetin pari vuotta sitten.
Pielavedellä sijaislääkäri nuori kandi nainen "pikkutyttö" keikutteli tuoliaan ja vakuutti ehdotonta lääkkeiden ottamista välttämättömäksi.
Mitähän tuo tyttönen sanoisi nyt katsottuaan kontrollin tuloksia?
Lääkkeistä on kiistatta hyötyä. En kannata huuhaa-juttuja. Raakaa valkosipulia syön leivän päällä. Melkein uskon sen vaikutukseen; influenssaa en ole sairastanut vuosiin. "Sikaruttokaan" ei tarttunut.
Esimerkkejä kerrotaan uskoon hurahtaneiden lopetettua lääkkeiden käytön, kuolivat kolmen kuukauden kuluessa. Toiset esimerkit kertovat päinvastaista. Kuulin kerrottavan tuntemastani ihmisestä: Yksinkertainen ihminen ajatteli yksinkertaisesti: miksi kärsisin lääkkeiden tuomasta rasituksesta, jos elän vain puoli vuotta, kuten ennustavat, lopetan lääkityksen.
Yllätys, yllätys; hän ei kuollutkaan niin pian.
Television ohjelmassa seurasivat kuolevia ihmisiä, saadakseen talteen viimeiset sanat. Yksi poikkeus: nainen sanoi lopettavansa lääkityksen. Kovin vähän hänestä puhuivat. Kuitenkin selvisi, ettei hän kuollut, vaan eli edelleen onnellisena uuden mieskumppanin kanssa.
Sepelvaltimotautia ei voi verrata syöpään. Siihen verrattuna se on varsin lievää. Tappaa sekin, mutta vähemmällä kärsimyksellä.
Enhän minä edes tunne itseäni sairaaksi muuten kuin väsymyksestä. Joskus vasenta käsivartta "sirisyttää", mutta onko se sydänoire vai jotain muuta?
Joskus tapaamani ikämies sanoi elämänhalun olevan kovan. En ajattele kuolemaa pelolla, se vapauttaa. Elämänhalua en tunne voimakkaasti. Jos sitä on, niin se on lievää. En kuitenkaan oma-aloitteisesti elämääni lyhennä, vaikka se joskus turhalta tuntuukin. Päinvastoin. Pidän kuntoani ja aivoillani askaretta. Kovin vanhaksi ei tarvitse elää, vaikka elämän pitenemisestä vouhkavat.
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Tuoksuva ruoka
Kansan Radiossa marmattava ääni valitti kaalin hajusta. Naapurin rouvalle tulee joka viikonloppu sukulaisia. Niille laittaa kaaliruokaa. Koko viikonlopun koko kerrostalo haisee. Mielestään se on kiusaamista. Ei kuulemma voi kieltääkään.
Minulla on toisenlainen kokemus. Laitan uunipataa. Kaalia, sianlihaa, sipulia, jokunen peruna. Vastapäisellä mummeroisella käy kyläilemässä Ulla-Maija. Viimeksi käydessään kehui hyvää kaaliruuan hajua.
Ulla-Maija asui vähän aikaa naapurina. Semmoinen sattumus, että asuntoni osakekirjassa on yhtenä osakkaana perikunnan myyjissä myös Ulla-Maija. Silloin myyneet Relanderille, jonka perillisiltä minä ostin.
Kehusmaalla askaroidessani laitoin aamulla kaalipadan valmiiksi lieden uuniin ennen töihin lähtöäni. Kahvitauolla kävin panemassa virran kohtalaisen kuumana.
Kämppä oli verstan alapuolella. Metalliverstan vessa on tunnetusti vähemmän viehättävä. Kämppäni vessa oli siisti. Konttorin Ritva hoiti hygieniansa siellä.
Ritva kurkisti verstaaseen, oli käynyt asialla:
--- Siellä haisi Erkillä niin hyvä ruoka, että teki mieli mennä syömään!
Minulla on toisenlainen kokemus. Laitan uunipataa. Kaalia, sianlihaa, sipulia, jokunen peruna. Vastapäisellä mummeroisella käy kyläilemässä Ulla-Maija. Viimeksi käydessään kehui hyvää kaaliruuan hajua.
Ulla-Maija asui vähän aikaa naapurina. Semmoinen sattumus, että asuntoni osakekirjassa on yhtenä osakkaana perikunnan myyjissä myös Ulla-Maija. Silloin myyneet Relanderille, jonka perillisiltä minä ostin.
Kehusmaalla askaroidessani laitoin aamulla kaalipadan valmiiksi lieden uuniin ennen töihin lähtöäni. Kahvitauolla kävin panemassa virran kohtalaisen kuumana.
Kämppä oli verstan alapuolella. Metalliverstan vessa on tunnetusti vähemmän viehättävä. Kämppäni vessa oli siisti. Konttorin Ritva hoiti hygieniansa siellä.
Ritva kurkisti verstaaseen, oli käynyt asialla:
--- Siellä haisi Erkillä niin hyvä ruoka, että teki mieli mennä syömään!
tiistai 9. syyskuuta 2014
Myllymatka
Juttujani pähkäillessä putkahti yllättäen muistikuviin Teuvo Makkonen. Louhelan talo oli Guzeitin hakkuutyömaan kämppänä. Aikaisempi asukas ruvennut kutsumaan paikkaa Kantokoskeksi läheisen Pankajoen kosken mukaan. Käytän nimeä Kantokoski, se oli yleinen käytäntö.
Olin kuudentoista. Radiota kuunneltiin. Kalle Kustaa Korkki oli suosikkiohjelma. Uutisissa kertoivat kahden pojan hukkuneen Vehmaslampeen. Ohemäen koulukkaita, toinen heistä Teuvo Makkonen.
Teuvon vanhemmat siskot, Annikki ja Anja kävivät koulua, kun asuivat sinä paikassa, missä tehtiin savottaa ja kortteerasivat Järvenpäässä lähellä koulua.
Poikien hukkumisen aikaan Makkoset asuivat lähellä Vehmaslampea. Pojat menivät yksiöiselle jäälle lähelle virran suuta.
Asiasta kerrotaan Ohemäen koulusta tekemässäni videossa.
Päässäni kummittelee, että oli sulan maan aika ja siksi hevosten takana kolukärrit. Se vain sopii huonosti kuvaan, kun Korpelasta oli kovin hankala liikkua hevosen ja kärrien kanssa. Upottavat suot ympärillä ja Pienen Ohejärven rantamalle rakennettu tie vajosi mutaan.
Jouduin käymään Säviällä myllyssä kohta kymmenen täytettyäni. Vähiä jyväsiä jauhattamassa. Yleensä pääsin lähtemään myöhällä. olin viimeisiä ja sain odottaa pitkään.
Korpelan kello ei kävellyt. En tiennyt ajasta kun heräsin. Keltainen kuu hohti täyteläisenä kirkkaalla taivaalla. Hälvensi pimeän.
Niinpä valjastin Liisun reen eteen. Jyväpussukat kyytiin ja valoisana pakkasyönä kohti Säviää. Satuin heräämään varhain ja tulin myllylle ensimmäisten joukossa.
Vaikka olin heiveröinen, kukaan aikuinen mies ei tullut nostelemaan säkkejä. Raahasin ne yksin sisälle ja rappuja pitkin myllyn lattialle. Naapurin miehiäkin oli, mutta arvotonta Korpelan Kertun pentua eivät noteeranneet.
Tämän jutun Tärkein on Teuvo Makkonen. Hänkin menossa myllylle. Saattoi olla hukkumistapausta edeltänyt syyskesä. Kolukärrit siinä tapauksessa. Teuvo lähtenyt matkaan hiukan aikaisemmin ja kohtasimme, kun tulin maantielle. Teuvo oli joko yhden tai kahdentoista.
Sairastelun jälkeen kehittyi vuoden aikana voimani. Tein kaikkia töitä.
Teuvo ilahtui. Tiesi voivansa turvautua minuun. Jaksoinhan nostella molempien säkit.
Siihen aikaan ei tunnettu sanaa lapsityövoima. Teuvo vähän yli kymmenen ja joutui tärkeälle asialle. Tänä päivänä kuusitoistaiset eivät saa tehdä työtä, vain askartelua ja harjoittelua. Naurettavaa lainsäädäntöä ja laiskojen kasvattamista.
Tapahtumiin verrattuna oli vuosi 1948. Silloin paloi Ohemäen koulu. Poikien Piti käydä koulua Ristisen tuvassa. Poikien hukkumisen jälkeisistä tunnelmista kertoo Veli. Sinä aamuna oli hänen molemmilla puolilla tyhjät istuimet. Puuttui Matti Karttunen ja Teuvo Makkonen.
Monta seikkaa sain kohdata. Tarinan tapahtumat kertovat miten moni asia hipaisee toisiaan.
Olin kuudentoista. Radiota kuunneltiin. Kalle Kustaa Korkki oli suosikkiohjelma. Uutisissa kertoivat kahden pojan hukkuneen Vehmaslampeen. Ohemäen koulukkaita, toinen heistä Teuvo Makkonen.
Teuvon vanhemmat siskot, Annikki ja Anja kävivät koulua, kun asuivat sinä paikassa, missä tehtiin savottaa ja kortteerasivat Järvenpäässä lähellä koulua.
Poikien hukkumisen aikaan Makkoset asuivat lähellä Vehmaslampea. Pojat menivät yksiöiselle jäälle lähelle virran suuta.
Asiasta kerrotaan Ohemäen koulusta tekemässäni videossa.
Päässäni kummittelee, että oli sulan maan aika ja siksi hevosten takana kolukärrit. Se vain sopii huonosti kuvaan, kun Korpelasta oli kovin hankala liikkua hevosen ja kärrien kanssa. Upottavat suot ympärillä ja Pienen Ohejärven rantamalle rakennettu tie vajosi mutaan.
Jouduin käymään Säviällä myllyssä kohta kymmenen täytettyäni. Vähiä jyväsiä jauhattamassa. Yleensä pääsin lähtemään myöhällä. olin viimeisiä ja sain odottaa pitkään.
Korpelan kello ei kävellyt. En tiennyt ajasta kun heräsin. Keltainen kuu hohti täyteläisenä kirkkaalla taivaalla. Hälvensi pimeän.
Niinpä valjastin Liisun reen eteen. Jyväpussukat kyytiin ja valoisana pakkasyönä kohti Säviää. Satuin heräämään varhain ja tulin myllylle ensimmäisten joukossa.
Vaikka olin heiveröinen, kukaan aikuinen mies ei tullut nostelemaan säkkejä. Raahasin ne yksin sisälle ja rappuja pitkin myllyn lattialle. Naapurin miehiäkin oli, mutta arvotonta Korpelan Kertun pentua eivät noteeranneet.
Tämän jutun Tärkein on Teuvo Makkonen. Hänkin menossa myllylle. Saattoi olla hukkumistapausta edeltänyt syyskesä. Kolukärrit siinä tapauksessa. Teuvo lähtenyt matkaan hiukan aikaisemmin ja kohtasimme, kun tulin maantielle. Teuvo oli joko yhden tai kahdentoista.
Sairastelun jälkeen kehittyi vuoden aikana voimani. Tein kaikkia töitä.
Teuvo ilahtui. Tiesi voivansa turvautua minuun. Jaksoinhan nostella molempien säkit.
Siihen aikaan ei tunnettu sanaa lapsityövoima. Teuvo vähän yli kymmenen ja joutui tärkeälle asialle. Tänä päivänä kuusitoistaiset eivät saa tehdä työtä, vain askartelua ja harjoittelua. Naurettavaa lainsäädäntöä ja laiskojen kasvattamista.
Tapahtumiin verrattuna oli vuosi 1948. Silloin paloi Ohemäen koulu. Poikien Piti käydä koulua Ristisen tuvassa. Poikien hukkumisen jälkeisistä tunnelmista kertoo Veli. Sinä aamuna oli hänen molemmilla puolilla tyhjät istuimet. Puuttui Matti Karttunen ja Teuvo Makkonen.
Monta seikkaa sain kohdata. Tarinan tapahtumat kertovat miten moni asia hipaisee toisiaan.
perjantai 5. syyskuuta 2014
Sinilevä
Luonnossa liikkuvan eteen tulee joskus jotain. Rautalammilla näin ensimmäisen kerran rannalla kelluvaa vihertävää massaa. Sinileväksi sanovat. Miksi? Eihän vihreä ole sinistä?
Arvoitus selvisi, vaikken sillä kertaa erikoisemmin luontoa tutkinut. Kalastelin haukia pienessä matalassa lahdekkeessa. Olin tavannut maininnan: Molkanjärvi. Meillä päin sanoivat: Molokanpohja.
Kävi pieni aallokko, juuri ja juuri havaittava. Hauet eivät häirinneet. Aurinko paistoi yläviistosta. Vaimeasti liikkuvien aaltojen läpi näkyi kelluvan kirkkaansinisiä rihmanpätkiä. Muutaman sentin pituisia. Hiljainen tuuli kuljetti sinirihmoja. Katsoin niiden menosuuntaan. Rannan tyvenessä veden pinnassa välkehti kirkkaita värejä. Ne toivat mieleeni karamellipaperit.
Siinä syntyi sinilevää.
Arvoitus selvisi, vaikken sillä kertaa erikoisemmin luontoa tutkinut. Kalastelin haukia pienessä matalassa lahdekkeessa. Olin tavannut maininnan: Molkanjärvi. Meillä päin sanoivat: Molokanpohja.
Kävi pieni aallokko, juuri ja juuri havaittava. Hauet eivät häirinneet. Aurinko paistoi yläviistosta. Vaimeasti liikkuvien aaltojen läpi näkyi kelluvan kirkkaansinisiä rihmanpätkiä. Muutaman sentin pituisia. Hiljainen tuuli kuljetti sinirihmoja. Katsoin niiden menosuuntaan. Rannan tyvenessä veden pinnassa välkehti kirkkaita värejä. Ne toivat mieleeni karamellipaperit.
Siinä syntyi sinilevää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)