Dokumentti käsitteli pituuskasvun tutkimista. Lisään soppaan lusikkani. Kerron omasta "tutkimuksestani". Kansakoulussa puntaroitiin syksyllä ja keväällä. Lähes kaikki Ohemäen koulun oppilaista olimme "kitukasvuisia". Joukossa kaksi pitkää poikaa neljännellä (6) luokalla. Olavi Vilander ja Mikko Kokkonen. Molemmat sellaisista talouksista, joissa ruokaa sai tarpeeksi voidakseen pulskasti.
Korpelan rupusakki kärsi niukkuudesta. Syksyllä 1942 alkoi yläkoulun kolmas luokka. Opettaja Ida Remes ihmetteli, ihmetelin itsekin: Kesäloman aikana oli pituuteni venähtänyt viisi senttiä.
Opettaja ennusti: "Erkki on neljäsluokkalaisena pitkä ja hoikka." Kunpa olisikin?
Talvi oli huomattavasti pitempi kuin kesäloma. Entä pituuskasvu? Vaivaiset yksi sentti.
Mitkään mahdolliset geenit eivät vaikuta, kun ravinto on puutteellinen.
Olin jo kymmenvuotinen ja omatoiminen. Kesällä löytyi luonnon tuotteita. Marjoja sekä onkimalla pieniä kaloja. Äiti oppinut jostain laittamaan kasvimaan. Harvensin porkkanan kerrallaan: nyhtäisin maasta, pyyhkäisin enimmät mullat nurmikkoon. Ja ei kun syömään.
Pitkä pimeä talvi. Puuteellinen ravinto ja sairastelut. Erkki ei kasvanut pitkäksi.
Pituuteni saavutti mittansa v 1953. Kutsunnassa merkittiin 171 cm. Se jäi passiinkin. Mutta kutsunnan ja armeijaan menon välisenä vuotena "kasvoin" kolme senttiä. 174 senttiin. 66 vuotiaana sairaalassa mitattuna edelleen 174 cm.
Kutsunnan aikaan v 1952 olin jo päässyt "lihapatojen äärelle".
Sama toistui muutamien vuosien päästä Velin kohdalla. Kertoi kasvaneensa armeijan jälkeen kolme senttiä.
