Kolme viikkoa. Arvelin kolme päivää potemista riittää. Kun en itseäni kovin sairaaksi tuntenut. Sen tajusin, että pysyin möksässä. En haikaillut uimahallille. Kolmen vuorokauden kuluttua tapahtui muutos. Nenä yltyi vuotamaan aivan noronaan. Visva valui suuhun asti. Yöllä takertunut parransänkeen, kuivahtanut siihen. Unenpöpperössä raapaisun jälki punoitti. Pientä kirvelyä. Nenän vuoto ei kestänyt pitkään, vain muutaman vuorokauden. Viikon vaihde siinä kului. Seuraavana lauantaina hurjastelin lempyyn tansseihin, vaikka leposyke oli 63 . Mutta kun ei ollut korkeaa verenpainetta luulin olevani terveempi. Olin huono kuntoinen. Kävin uimahallillla. määräsin itseni lepoon viikon vaihteeksi. Kolmas viiko meni. Kävin uimassa, ehkä se oli väärin. Rauhoitin kolmannen viikon vaihteen. Maanantaina ja tiistaina kävin uimassa. En tuntenut sairauden oireita. Kuitenkin uskalsin uida vain vähän. Tiistaina katsoin parhaaksi, että jätän keskiviikon uinnin väliin.
Tänään on se keskiviikko. Nukuin älyttömiä määriä. Pelkäsin unettomuutta seuravina iltoina. Eikö mitä? Nukuin yllättävän nopeasti. Eilisiltanakin, vaikka nukuin aamusella pitkään. Jotain yksitoista muistan kellomäärän. Heräsin varttia yli neljän. Outo olo ja sairauden tuntu. Kun en heti nukahda, nousen käppäilemään. Keitin puuron. Puuron jälkeen menin "lojumaan". Kello näyttti viittä. Seuraavan kerran katsoin kelloa: puoli yhdeksän! Olin vetäissyt muutamien tuntien syvät nokoset. Eikä sairautta tuntunut. Pränttään verenpainelukemat.
Eilisiltana 135 76 52 . Tänä aamuna 144 75 47 .
Eivät nuo huonosta kerro. Semmoinen uskomus iskostunut, että sykkeen mittaus kertoo minun kuntoni parhaiten.
Noudatan aikomustani, lepäilen.
