Tarinan alkuperää en tiedä. Saatoin lukea sen satukirjasta. Tuli ajankohtaiseksi ja tuli mieleeni jostain venäjänkielen kurssin oheislukemistosta. Opettavaksi tarkoitettu tarina kertoo miehelle luvatun niin paljon maata, mitä ennättää kiertää auringon nousun ja laskun välillä. Mies ahnehti ja yritti liikaa. Aurinko laski ja mies vielä kiersi, eikä kehä umpeutunut.
Kummasti unohdan välillä, miten suhteettoman suuri maa Venäjä on? Bloggerin tilastoja katsoessani havahdun joka kerta Venäjän suureen kokoon. Venäjä on suurempi kuin EteläAmerikka. Venäjä on suurempi kuin Afrikka!
Laskeutuuko aurinko Putinille?
Yhdentekevää, mitä mieltä olen. Vähäiset ajatukseni eivät vaikuta mihinkään edes itikan pierun vertaa. Kuitenkin olen havainnut useankin ajatuksien muotoutuneen omieni kaltaisiksi.
Perusolemukseltani olen lapsellinen sillä tavalla, että voi sanoa, naiivi. Uskon liian helposti hyvään ja ihmisen järkevään toimintaan. Väitteeseen, että ihminen olisi pohjimmaltaan hyvä, en ole uskonut. Runoilija sanoo; "Paha ei ole kukaan ihminen, toinen vain on heikompi toista." Pahoja ihmisiä on aivan tarpeeksi tuottaakseen vahinkoa yhteiskunnille ja ihmisille. Muitakin kuin Hitler ja Putin.
Lapsellisesti uskoin Venäjän luottavan pitkän rauhallisen rajan hyötyyn. Putinin toiminta toi ilmi, että millään ei ole mitään väliä.
Hamassa nuoruudessani muutamat lähipiirissäni suunnittelivat "pääni menoksi" minusta sosialidemokraattista poliitikkoa. Onneksi ei niin käynyt. Siihen aikaan oli se puolue surkeassa tilassa.
TUL-seura Joroisten Jyske piti vuosikokoustaan. Entinen ei jatkanut, piti valita uusi puheenjohtaja. En muista nimeä, enkä kunnolla tuntenut, ketä esittivät ja sai kannatusta. Sitten tapahtui kummia. Joku esitti Erkki Jauhiaista ja jotkut kannattivat. Hämmästyin "vallan kauhiast". Kokouskäytäntöön tottumattomana häkellyin niin, etten osannut kieltäytyä. Vedin henkeäni. Ymmärsin, etten tule kuuloon äänestyksessä. Minut äänestettiin, vaikka siihen ei ollut mitään järkisyytä. Myöhemmin olen monesti pohtinut sitäkin, kun äänestys oli virheellinen, äänestäjissäni oli kaksi alaikäistä. TUL:n sääntöjen mukaan täysivaltainen jäsen oli 17 vuotta täyttänyt. Kaksi poikaa oli nuorempia. Kahta seikkaa ihmettelin, nuoret eivät yleensä käy kokouksissa, siinäkään ei muita nuoria ollut. Näiden nuorten äänet ratkaisi. Miksi kukaan ei havainnut sääntövirhettä?
Tarkoitti sitä, että piti mennä Savon piirin vuosikokoukseen. Kommunistit halusivat vallata TUL:n. Siihen kuului ensi askeleena piirien valtaus. Savossakin. Piirin kokous oli melkoinen savotta. Junttakokouksessa jouduin tunnustamaan väriä. Äänestettiin jaa tai ei. Demareiden täytyi seuraavana päivänä kokouksessa olla yhtenä miehenä. Äänestyksellä ei ollut mitään mieltä. Halusivat lajitella, kumpaan leiriin kukin kuului. Jos kuka haluaa tietää, ilmeni kuulumiseni "kantaporukkaan".
Varsinaisessa kokouksessa näkyi politiikka irvokkaimmillaan. Jaostoja valittaessa esitti demarit oman listansa ja "kommarit" omansa. Äänestettiin, "meidän" lista voitti". Jokaisen kohdalla äänestettiin turhaan. Turhista äänestyksistä turhautui malttamaton "meidän" edustaja.
Vasta aivan viime aikoina tajusin kupletin juonen. Demariveteraani Eetu Mustonen oli kaiken takana. Kysymyksessä ei ollut urheiluseura, vaan valtakamppailu, johon jouduin ilman omaa syytäni. Tiesin ja tunsin seurassamme olevan kommunisteja. Minulle he olivat seurakavereita. Ei liittynyt politiikkaa. Kysymyksessä ei ollut urheiluseura, vaan varmistus piirin kokouksen "oikeasta väristä". Olin "luotettava". Ne kaksi minua äänestänyttä nuorta olivat Mustosen junailemia. Laskelmoitu juttu. "Vastapuoltani" en muista. Saattoi olla "väärän värinen".
Noinkin vähäpätöinen juttu sitoo minutkin kokonaisuuteen. Suomen itsenäisyyteen. Vallankumouksen tavoittelijat pyrkivät valloittamaan järjestöjen organisaatioita.
Onneksi en joutunut poliitikoksi. Olen liian herkkä ja pehmo.
Tällä hetkellä ei venäjän tulevaisuutta tunnu pystyvän ennustamaan kukaan. Kävin kerran Moskovassa ja kaksi kertaa Sotsissa.
Ensimmäisellä matkalla näytti Viipurissa kurjalta ja Sotsissa hyvältä. Neuvostoliitto vaikutti ikuiselta v1976. Uskoin jonkin verran. Yhdeksässä vuodessa romahdus näkyi. Sotsissakin oli surkeaa v 1985.
Moskovassa kävin v 1984. Yksi maailman metropoleista ja retuperällä. Samana vuonna kävin Lontoossa, kuin eri planeetalta. Suomikin Moskovaan verrattuna.
Näin sammakkoperspektiivistäkin katsoen tuli päätelmä, ettei voi jatkua, mutta miten voi muuttua? Ei kukaan osannut ennustaa, että kuolee pystyyn.
"Miten hämmästyttävän vähällä järjellä maailmaa johdetaan?"
