Takkuista. Olen tuumaillut ja sanonut ääneenkin: -Olisi kohtalaista, jos pää ja jalat pysyisivät toimintakuntoisena mahdollisimman pitkään. Kohtalo määrää toisin. Jalat ovat velliä ja pää kuin "Haminan kaupunki". Ja olen vasta yhdeksänkymmenen. Sanovat: "Ikä on vain numero!" Se on vain huumoria.
Hain postista paketin. Kevyt paketti oli liian painava. Eihän se ollut painava kokoonsa nähden. Lepäsin välillä Olavi Leskisen kadun talon rappusilla. Siitä oli vaikea nousta seisaalleen. Aseman tunneli ja hissit antoivat vähän lepohetkeä, että jaksoin jotenkin kotiin.
Repeloin paketin. Paljastui siistin näköinen laite. Tunnistin kuvan mukaiseksi. Ensimmäinen havainto; yksi pultti puuttui. Tallella oleva pultti oli erikoispultti, päässä matala kumipehmuste, saman tapainen kuin kynän tylsässä päässä, huomattavasti kiinteämpi. Istuinta vasten. Rupesin sommittelemaan. Tylsä pääni havainnoi: Eihän tämä käy. ? Ei mitenkään! Kääntelin laitetta uudelleen ja uudelleen. Ei hyvä. Kokeilin ruuveja; mitenkähän näiden pitää olla? Pitääkö palauttaa?
Tuli selvästi ilmi pääni huono kunto. Aivot toimivat pätkittäin kuten eräällä humoristilla. Sellaistakin tuumailin; pitääkö pöytään rustata lisäainetta? Äkkiä selvisi. Ei tarvinnut. Olin jotenkin sokea siihen asti. Näin selvästi ruuvien asennot ja laitteen asennon. Asettelin laitteen paikoilleen, säätelin ruuvit. Puuttuva ruuvi? Kuinka ollakaan, romuistani löytyi vain yksi pieni pultti, sopivan pituinen, sopivalla kierteellä, kuusikantainen ilman pehmustetta. Se sai kelvata. Pöytää piti vetää seinästä irti. Huteran oloinen, pitänee pöytä kiinnittää. Laite on yllättävän tukeva.
Kesti kauan, kaksi tuntia! Tekevä ei ihan kahdessa minuutissa olisi tehnyt, ehkä kahdessatoista.
