Viime aikoina olen lukenut oman aikakauteni henkilöiden muistelmateoksia. Väittävät katselleensa Sputnikeja. Sanovat nähneensä. Tosi asiassa se oli mahdotonta. Se oli pieni, tekstin mukaan 30 cm. Paljain silmin se ei näkynyt, on tarvittu optisia välineitä. Paljain silmin näkyi vilkkuvana jonkin aikaa. Lehdestä luin. Vilkkuva laite oli kantoraketin kolmas vaihe. Kun varsinainen tekokuu irtaantui, kantoraketin kuori jatkoi matkaansa pyörimällä akselinsa suuntaisesti, kieppumalla. Pituus suunnassa auringon säteet valaisivat laitteen kyljen. Kun se oli poikittain, aurinko sattui pieneen pintaan, valaisi vähemmän. Siitä tuli vilkkuva näkymä. Häipyi melko pian.
Joskus ilmiön havaitseminen on sattuman sanelema juttu. Iltahämärissä penkillä istuessa kiinnittyi huomioni kolmeen tähteen. Olivat pystysuunnassa. Kuvittelin mielessäni kuin olisivat tarkasti samalla viivalla kaikki kolme. Kaksi näyttivät isommilta ja vaaleilta taivaan tähtien kaltaisilta. Alin tähti näytti pienemmältä ja oranssiin vivahtavalta. Kului vähän aikaa. Onkos tuo pieni tähti liikkunut? Olihan se liikkunut! Pitihän sitä seurata. Jostain muistin lokeroista tuli lause: - Mars, punainen planeetta, mutta eihän tuo ole punainen. Kävin säännöllisesti seuraamassa tähden kulkua oikealle horisonttiin, jonne se häipyi. Media vahvisti: - Mars on näkyvissä. Sama uudelleen.
