Kuulun niihin taantumuksellisiin, jotka äänestivät EU:n liittymistä vastaan. Perusteena, ettei kukaan tiedä. Isot valtiot hallitsevat. Saksa on talousmahti, Englanti elää harhassa, ei halua unohtaa olleensa hallitsijana kaikilla mantereilla, Ranska on ylpeä ja italia ihan oma lukunsa, entä muut välimeren maat, "manjana".
Kampanjoivat kovasti Suomen EU-kelpoisuudesta, mutta myöhemmin Unioniin hyväksytyt maat eivät saavuta koskaan sitä tasoa, jolla Suomi oli ennen liittymistä. Ei ainakaan laajennuskomissaarina toiminut Olli Rehn näe eläessään sellaista kehitystä. Eikä Turkki ole Eurooppaa.
Kun Jutta Urpilainen valittiin puolueen puheenjohtajaksi, palautui mieleen pesäpallo-ottelu joskus 40-luvulla. Vastakkain olivat "kunnan pamput" konttoreiden naiset. Naisen tarttuessa mailan varteen, runoili mainio huutosakki: "kynsissä jos kestää lakka, silloin et oo enää akka". Lähiaikoina selviää, kestääkö lakka ja verkkosukat.
Suomalaisten poliitikkojen "neuvottelema" sopimus Kreikan avustamisesta ja takuista vaikuttaa hölmöläisten puuhalta. Kun muutkin valtiot pyrkivät samaan, mitä sitten tapahtuu? Nurinoita kuuluu jo, eikä ainakaan moni osaa ennustaa tulosta. Onhan Suomen aloitteellisuudesta se hyöty, että valtioiden holtittomuus joutuu tarkempaan syyniin.
Surkuhupaisa näytelmä näkyy tiedotusvälineissä. Kun pitäisi panna talous kutoon, niin alkavat lakkoilemaan ja hulinoimaan.
Suomen valtiolla ja kunnilla on velkaa, joka tuntuu "hirmuiselta", mutta poliitikot tyynnyttelevät. Vertaavat muihin maihin, joilla on vielä enemmän velkaa. Meikäläistä ihmetyttää suurien ja rikkaiden velkamäärä. Vaikuttaa siltä, että poliitikot haluavat Suomen pääsevän samaan. Herää kysymys: mitä sitten kun pallo kasvaa niin suureksi, ettei kukaan jaksa pyörittää?
Jonkun viisaan ammatiksi sanoivat: tulevaisuuden tutkija. Ei sellaista pysty tutkimaan, jota ei ole. Se on teoretisointia ja ennustamista. "Varsinkin tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa".
