Jyrki katainen pullisteli menestyksestä huumaantuneena: - Fantastista! Korpifilosofi tuumaili omissa aatoksissaan: - Jyrkiboi pieree vielä joskus verta.
Muodikkaasti jankutetaan, että maan johtoon pitää saada nuoria. Pikkuhiljaa varmistuu, että Katainen ja Urpilainen ovat liian nuoria! Kahdeksankymppinen korpifilosofikin tiesi, että heidän esityksensä Suomen takuuvaatimuksesta Kreikan tukeen ei ole tästä maailmasta. Jukisuudessa puntaroidaan älytöntä esitystä kuin sillä olisi mahdollisuuksia. Tarvittiin kyllin "vanha" ja kokenut Pertti Salolainen sanomaan, että "Suomi ajetaan nurkkaan". (Jyrki kataisen johdolla). Korpifilosofi ei tietä, miten asia etenee, mutta on elänyt kauan ja seurannut maailmanmenoa. Karttunut kokemusta. Yksi perusasia on, että Suomi on liian pieni tekijä. Isot kuuntelevat näennäisen kohteliaasti, mutta päättävät kuten haluavat.
Niilo hämäläinen sanoo muistelmissaan: "Genevet ja Etykit pidetään, mutta päätökset tehdään muualla". Kotimaassa menestyksen huumaan tottuneet nuoret edustajamme eivät omaa tuota viisauden perustetta. Niilo Hämäläisen lauseeseen voi huoletta lisätä: Brysselit.
Elämän kevät
Tänä aamuna herätttyäni jäin hetkeksi lojumaan. Siinä tuli tahtomattani mieleen muistikuvat lapsuudestani. En pysty sanomaan, olinko kahden, kolmen tai neljän vuoden ikäinen. Veli syntyi jouluna 1936, silloin olin neljävuotinen. Muistikuvieni aikaan Veliä ei ollut. Tuli paha olo, pahempi kuin koskaan ennen, sitä muistaessani. Onneksi se häipyi mielestäni vuosikymmenien ajaksi, kunnes aviosuhteessa tapahtuneet palauttivat epämiellyttävät muistot lapsuuden ajoilta.
Asioihin en voi vaikuttaa, eikä enää ole suuria intohimoja, mutta ärsyynnyin television avattuani. Puhuivat Kivakoulu-projektista. Semmoiseen lässytykseen kyllästyin aikoja sitten. Tehneet kaikenlaisia oppaita, jotka näyttivät entisaikojen aapisilta. niitä on opettajille, niitä on vanhemmille, niitä lienee kummeille ja kummin kaimoille. Tuhlattu aikaa ja rahaa (tupakkia?). Vaikuttaa pikkukakkosen leikeiltä. Mainittiin äidinkielenopas myös vanhemmille. Ohjelmassa esiintyneet puhuivat äidinkieltä huonosti.
Kiusausasiassa olen asiantuntija. Minulla on "sisäpiirin tietota". Koulussa kiusattiin paljon. Poikamaista vallattomuutta ei voi välttää, mutta huomattava osa oli selvää pahankurisuutta. Luokallani oli yksi villikko, pilkkasi muiden mukana minuakin. Tällaista sanovat nykyään ylivilkkaaksi ja aikuisena kärsi mielialojen vaihteluista. Muut pienen luokkani pojat olivat "kilttejä". Kun olimme olimme varsinaisen kansakoulun viimeisellä luokalla, kiusaaminen oli vähimmillään, johtui siitä, että meitä seuraavallakaan luokalla ei ollut "häjyjä. Myöhemmältä ajalta Veli sanoi häntä kaikkien kiusanneen, paitsi yksi poika.
Olin helppo kiusattava; "huorpentu" ja heikosti ravittu, voimiltani heikko. Opettajakin osallistui: "Nyt ei olla Korpelassa!". Opettajan aseet eivät olleet terävät, sillä oppimisessa olin kaikkia muita etevämpi. Muutamat sattumukset lopettivat vähitellen kiusaamisen. Se oli sota-aikaa. Lumisotaan jaettiin poikia kahteen ryhmään. Valinta ei ollut tasapuolinen. Kaikkien yhteisöjen epävirallisissa organisaatioissa on auktoriteetteja. Eikä auktoriteetti , "nokkamies" valinnut minua rääpälettä joukkueseensa.
Molemmat joukkueet rakensivat pyörittämällä kasvatetuista lumipalloista suojamuurit, ehkä vähän yli puolimetriset. Sotiminen alkoi. Hetken kuluttua joku "loikkasi" paremmalle puolelle. Kohta siirtyi toinen ja kolmas.....
Jäin puolelleni yksin.
Painauduin muurin suojaan. Nostin pääni nopeasti näkyviin ja painoin takaisin sillä hetkellä, kun aikoivat heittää. Sama uudelleen ja lumipalojen isku meni ylitseni. Jokainen heitti yhtäaikaa. Se toistui muutamia kertoja, vastapuoli alkoi viihtyä ja nauroivat. Kymmeniä, ehkä enemmän kuin sata lumipalloa lensi ylitseni, kunnes yksi osui; halkaisi ylä huuleni vuotamaan verta. Sota loppui yhteen haavoittuneeseen. Nousin pystyyn, pyyhin verta lumipallolla. Kaikki tulivat ympärilleni. Ensimmäisen kerran koulussa tunsin saavani arvostusta toisten joukossa.
Timo puki sen sanoiksi: "Lötistä tulloo mies!"
Pentti kiusasi jatkuvasti. Pentti on samanikäinen, mutta oli alemmalla luokalla, on minua lyhyempi, mutta oli voimakkaampi.
Koulun rinteellä vietimme välitunteja. Pentti tuli eteeni häjyilemään, löi käsilleni kuusenkarahkalla. Pakkanen lisäsi sormieni kivun tuhatkertaiseksi. Suutuin ja unohdin huonouteni. Molemmin käsin tartuin Penttiä rinnuksista ja paiskasin hänet vierimään alamäkeen. Kun nousi pystyyn, menin ja paiskasin uudelleen. Kun yritti nousta, otin puseron niskasta ja housun persuuksista ja heitin vielä kerran, mutta tehoa ei ollut enää ja Pentti vaín vähän kompuroi.
Kuulin tytön sanovan: Kahtokee, mitenkä Löti heittelöö Penttiä!
Aasin silta heittämiseen.
Elämässäni en saavuttanut mitään, urheilinkin, mutta en saavuttanut mitään. Seuraan urheilua hiipuneella mielenkiinnolla ilman intohimoja. Keihäänheitossa kaksi pielaveteläistä pääsi lähelle huippua. Juha Laukkanen teki hyviä tuloksia, mutta hiipui hiljalleen. Teeveen kuvasta tarkkailin: Juha Laukkasen muskelit kasvoivat ja samassa suhteessa tulokset heikkenivät. Jos saavuttaa tuloksen 78 metriä ja sijoittuu kuudenneksi, voiko ylpeillä? Urheilussa keihäänheitto ei ole maailmanlaajuinen laji. Suomaliset briljeeravat osaamisellaan.
Hyvällä syyllä voidaan olettaa valmennuksen menneen pieleen, kun jokaisen suomalaisen heittäjän tulokset heikkenevät?
Nuori heittäjä valittiin kisoihin heittämisen perusteella. Antti Ruuskanen meni lakipykälien nojalla hänen edelleen. Raukkamaista, epäurheilijamaista! Jos valitaan, niin valitaan. Kirjoitin minkä kirjoitin. Antti Ruuskasella on ollut tilaisuuksia heittää 90 metriä, mutta ei heittänyt. Jonain päivänä heittää niin ettei kenttä riitä, mutta tosipaikan tullen kuin tikkaa. Jos Pitkämäki olisi herrasmies, hän olisi siirtynyt sivuun? Pitkämäen mahdollisuudet ovat epävarmoja saatavia. Niinkuin yleensä sairaiden urheilijoiden. Epävarmoja saatavia on Antti Ruuskasenkin menestyksen odotus.
Asiantuntemusta ei ole, mutta väitän maailmanmestaruuteen tarvittavan yli 87 metriä. Kuka suomalainen siihen pystyy?
Jos Antti Ruuskanen pääsee edes finaaliin ja heittää 76 metriä ja nuori heittäjä saavuttaa kisojen jälkeen tuloksen 86 metriä, herää kysymyksiä ja spekulaatioita. Jokaisessa tilanteessa toteutuu vain valittu mahdollisuus, toinen vaihtoehto jää todistamatta.
Palaan vielä valmennukseen. Yksi kysymys: Miksi kaikkista heittäjistä heiveröisin oli maailman paras? Vielä kehäraakkinakin heitti 85 metriä ja saavutti pronssitilan, josta suomalaiset vain haaveilevat. Suomalaiset valmentajat luottavat voimaan, kun pitäisi pyrkiä nopeuteen.
En pysty ennustamaan kisojen lopputulosta, sitä vartenhan kisoja käydään, että selviää sen hetkinen paremmuus, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että Thorkiltsen on ylitse muiden. Että suomalainen voittaisi, tuntuu mahdottomalta.
On mukana yksi suomalainen nuori heittäjä. Jos pystyy, hänellä on ainutlaatuinen mahdollisuus saavuttaa gloriaa.
Sehän on vain urheilua
