Eilisiltana painuin pehkuihin ennen kymmentä. Nukuin heräilemättä kuutisen tuntia. Heräsin neljältä. Loikoilin vielä, mutta unta ei tullut, joten katsoin paremmaksi kämpiä ylös. Vilkaisin ulos, näytti pilviseltä. Aamun koleuden takia tarvitsin pitkät alushousut ja vankemman verryttelyasun.
Kävelin kirkon ohi lähelle liikenneympyrää, jatkoin keskustan suuntaan ja käännyin lammelle päin. Väylillä ei näkynyt liikettä. Lammen rannan suuntaan laahusti mieshahmo. Tummat lökäpöksyt, kauhtunut pusakka ja alistuneen näköinen olemus kertoi kassia kantavan miekkosen kuuluvan lajiin, jota sanovat syrjäytyneeksi, tuntee varmaan itsensä yksinäiseksi. Varhain liikkeellä, missä mahtoi yönsä viettää?
Mietin nuoria, jotka kaljoittelevat baareissa ja kuljeksivat oluttölkkejä suudellen. Monia heistä odottaa tuon kaltainen tulevaisuus, joka ei ole tulevaisuutta. Eivät he ajattele katsellessaan noita ulkoilmaihmisiä, että he itse ovat muotoutumassa niiden kaltaisiksi. Voiko sitä estää? Ei kai?
Juoksin hipsimällä joen rantaa. Veneiden luona seisoi ikäiseni mies. Ryhti ja puhtaat vaatteet teki vaikutelman, että mies on kuosissa.
Seisahduin sillalla. Katsoin järvelle. Kauempana nousi sumu. Rannan lähellä lepäsi vesi lähes tyynenä, vai tuskin havaittava maininki jatkoi hidastunutta liikettään. Ensimmäiset auringon säteet tavoittivat puiden latvoja vastarannan rinteellä. Taitaa tulla hyvä päivä.
Seuraava luontokappale, jonka näin, oli vanha mies. Läksi kävelemään laatikkorivistön luota lehti kädessään. Ovatko kaikki varhain liikkuvat miehiä? Yksinäisiäkö? minäkin?
Palasin pesälleni muutaman minuutin jälkeen kuuden. Puuron ja kahvin jälkeen kuuluu ohjelmaan lehdet kirjastossa ja uimahalli, joka kesäseisokin jälkeen avataan tänään.
Saa nähdä, osaanko panna tämän sepustuksen paikalleen? Vanhuksena vierastan näitä nykyvehkeitä. Hyvä apu näistä on, mutta aina en apua pysty saamaan.
