Joka päivä tulee kuvaruudusta jotain Libyasta. Tänä aamuna kertovat kapinallisten vallanneen Tripolin. USA avusti pommittamalla Naton nimissä. Pommittaminen eri puolilla maapalloa lisää vihaa Natoa ja USA:a kohtaan. Läntistä maailmaa vastaan.
Luin viime viikkoina kirjaa: George f. Kennan Ydinharha. Tekijän mukaan USA:n ei pidä pyrkiä kaatamaan maiden hallituksia. Kun ei ole näkyvissä tahoa, joka pystyisi luomaan entisen tilalle demokraattisen hallinnon. Sellaista ei näytä tapahtuvan Irakissa eikä Afganistanissa, mahtaako onnistua Libyassa? Kuka ottaa vallan? Mieltäni vaivaa sana: valta. Suomessakin kunnissa, puolueissa ja valtiossa, hallintaa sanotaan vallaksi, vaikka pitäisi vain hoitaa asioita parhaalla mahdollisella tavalla.
Ensimmäinen maininta, jonka muistan lukeneeni koulukirjasta oli 1,6 miljardia. Luultavasti se oli vanhentunut tieto. Lienee ollut siloin 2 miljardia.
Olen seurannut siitä asti kun lähestyi viiden miljardin raja. Väki lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla. Pian täyttyy seitsemän miljardia. Sotimalla ja tappamalla ei kyetä "harventamaan". Uskontojen mukaan syntyvyyttä ei saa säädellä.
Jehovan todistaja Leo Virtanen kertoi tarkistaneensa laskemalla väitteen, että kaikki maailman ihmiset mahtuvat Inarinjärven jäälle. Äkkiä ajatellen tuntuu uskomattomalta. Leo Virtanen sanoi tilaa olevan 1 neliömetri jokaiselle. Siinä tapauksessa Inarinjärven pinta-ala on 6 miljardia neliömetriä. En tarkista, kai Leo puhui totta.
Kansakoulu eteni siihen asti, kun saatiin oppikirja: Suomen historia. Luettiin aikansa. Sitten oivalsin; tämähän on Ruotsin historiaa. Alkoi ensimmäisestä ristiretkestä. Vuosilukukin mainittiin; v 1154. Aika ei kuulemma ole täsmällinen. Pitääkö kansan kastaminen Kupittaan lähteellä paikkansa? Ristiretki tarkoittaa kansojen alistamista Kristinuskon varjolla. Historiantutkijat eivät tuo esiin, kuinka veriset jäljet Kristinuskolla on? Saksakin on kristitty ja oli myös Natsihallinnon aikana. Kristityt siirtomaavaltiot olivat kristittyjä ja ovat sitä vieläkin valtansa murentumisen jälkeen. Kristityt tappoivat Amerikan asukkaita lähes sukupuuttoon. Kristityt kehittivät atomipommin, jolla tappoivat japanilaisia siviilejä kauhistuttavalla tavalla.
Maailman meno on julmaa, kauhistuttavaa, "hirmuista".