Posti kulkee

Pihaan ajoi pieni auto.  Vaalea väritys. Leikkisä kuvio. Värikäs teksti: Itella.  Ei paljon päätä pakottanut sillä (niillä?), kuka mahtoi keksiä noin typerän nimen.  Yleensä hamuavat kansainvälisyyttä, mutta tässä kohtaa nyrjähti.  Hylätty nimi: Posti, on kansainvälinen kuin mikä?! "Väärällä" puolella olevalta kuskin paikalta pomppasi nuori nainen, hoikka vaaleatukkainen Suomi-neito. Pisteli luukuista postia.

Päällimmäisenä muistissani näkyy Anna Paananen kantamassa nahkaista postilaukkua. Katselen Korpelan ikkunasta kävelyään Ohemäen suuntaan.  Polkupyörällä ei Korpelan kautta päässyt. Joutui kulkemaan jalkaisin koko matkan.  Kesäisenä päivänä Annalla oli yllään vaalea pusero ja tummemman sävyinen hame.

Muistinvaraisena en osaa kertoa, milloin reitti ei enää kulkenut Korpelan ohi, vaan Ohetiehaaran kautta.  Korpelan suunnassa  reitti hieman oikaisi.  Sotien jälkeen rakensivat lisää asuinmökkejä Ohetiehaaraan.

Säviässä oli varsinainen postipaikka.  Postiauton kyydissä tuli posti sinne, josta se kuskattiin sivukylille.  Kesällä autolla, talvellakin, jos suinkin pääsi.  Joskus pyrytti lunta tarpeettoman paljon ja Jokijärvellekin saattoivat tuoda hevospelillä.

  Asioita yhdistelemällä arvelen olleen v 1946. Sen aikainen kalusto ei kyennyt aukaisemaan tietä.  Olimme menossa hevosella Säviään päin.  Huikarin mäen alla peltoaukean kohdalla joukko seutukunnan miehiä lapioi tieltä lunta.  Mainittiin paljosta lumesta.  Iisakki Möykkynen lepuutti hetken lapiotaan, sanoi: " Sitä on enemmän ja vähemmän".
Sitä tietä pitkin tuotiin niin posti kuin kauppojen tarvikkeetkin.

Nykyihminen saattaisi ihmetellä: " Olishan se lingolla auennut?"  Niinpä!  Linkoja ei ollut.  Hevosetko vetämään?  Traktoria en siltä ajalta muista.  Happosen kuorma-auto oli ainut muistamani moottoriajoneuvo.  Sen lavalle kyhätyssä istuinryhmässä matkattiin muun muassa hautajaisiin.

Säät oikkuili, autot reistasivat.  Siksipä postin tulo Jokijärvelle ei noudattanut minkäänlaista aikataulua. Tuli kunhan ennätti. " Huono mies, joka tulloo ennen kun joutuu."
Rantalan kaupaksi sanottiin viereisen vanhan asuinpaikan mukaan.  Virallisesti Säviän Osuuskaupan Jokijärven myymälä.  Postipaikka: Jokijärvi. En muista, mikä se oli statukseltaan. Postipysäkki vai postiasema. Semmoisia muistan olleen.
Odotettiin postin tuloa Säviältä.  Kesäaika, koska muistan valoisuuden. Kauppa tupaten täynnä väkeä.
Seisoin nurkassa. Katselin salaa kaunista.  Naista.  Seisoi ovenpieleen nojaten.  Kuin toisesta maailmasta, nähtynä Korven Erkin silmin. Lyhyehkö nainen. Kolmissakymmenissä.  Sininen leninki, valkeat hiukset.  Silloin en tiennyt meikistä. Vain huulipunan tiesin joka näytti aina räikeältä.  Tämä oli toista. Jos nainen oli  meikattu, niin todella taitavasti. Räsävaatteissani en ollut kelvollinen edes katsomaan tuollaista ilmestystä.  Katsoin salaa toisten takaa. Eikä kukaan tiennyt minun katsovan.
Ihminen minäkin, vai olenko?

Tavanmukainen odottava tilanne. Vihdoin tuli posti.  Myymälänhoitaja Aarne Ritvanen, iso komea mies.  Komeudessa Tauno Palon luokkaa.  Supliikkimies. Jakoi postia paikalle tulleille. Selkeällä äänellä luki lehdistä ja kirjeistä saajien nimet.  Huomioi kaiken. Heitti herjaa. Kirjekuoresta luki: Esko Sulo Lempi.  ---Onpa nätti nimi: Esko Sulo Lempi! 
Käsiala ei aina avaudu.  Kyseessä oli mies, jonka sukunimi oli Sulolampi.  Kaunis sukunimi.

Tuli useita vastauksia kirjevaihtoon nimimerkillä "Tositouhu".  Semmoinen etsi Savon Sanomien kautta kumppania. Sitä tsekattiin: Kuka se on? Kuka tietää?  Huuko Rytkönen sanoi tietävänsä.  Ritvanen penäsi: "Kuka se on?"  Ei sanonut.  Ritvanen ei antanut Huukolle kirjeitä.  Kaikkien mieliä kutkutti uteliaisuus.  Nykytermein voidaan sanoa: Mediatapahtuma Jokijärvellä:  Kuka on "Tositouhu"?

Mieleeni palaa talvi-ilta.  Monen monituista kertaa vietimme aikaa Tervarannan tuvassa odottamassa postia. Ohejärven ja Ohemäen seutu sai postin Tervarannasta.  Kolme kertaa viikossa Otto Jääskeläinen toi postin.  Kesällä pääsi polkupyörällä, mutta rospuuttoaikana jalkaisin ja talvella suksella. Otto oli Anna Paanasen sukulainen.  En voi muistaa, milloin vaihtuivat.
Oton reitti oli; Jokijärven kaupalta Ohetietä Ristiselle ja paluumatkalla pääsi oikaisemaan Vehmaan kautta Kumpuselle, lähelle kotiaan. Arvioni mukaan viisitoista kilometriä. Laukku keveni loppua kohden. Aluksi oli täynnä. Parin päivän sanomalehdet.
Sanoivat Oton käyneen Amerikassa.  Otolla oli katolla väkkärä jauhamassa sähköä.  Lataili seudun radioiden akkuja.

Niin, se talvi-ilta.  Satanut uutta lunta. Tervatut puusukset luistivat huonosti nuoskakelillä. Jokijärvelle posti tullut myöhään.  Odotimme pitkään iltaan.  Tuiju paloi pöydällä.  Valaisi vain lähialueensa.  Seisoin uunin luona hämärässä, lähes näkymättömissä.  Seinustan penkki oli täynnä väkeä. Seutukunnan tytöt aikuistuivat.  Muotoutuivat. 

Kirkkoharjun Matti seisoi vieressäni. Huomasi kun katsoi Eevaa.  Salaa hämärän turvin.
Matti kuiskasi korvaani:
" Herreekö himot?"          

Naapuri

Vastapäisen asunnon omistaa ikänainen.  Tähän muutettuani se oli tyhjillään.  Välillä siihen ilmestyi nimikilpi lyhyeksi aikaa.  Omistaja sanoi asukkaan olevan poliisi.  Seuraavan nimen omistaja viipyi vain hetken. Kertaakaan en häntä nähnyt.
Tuli päivä, jolloin ilmestyi taas uusi nimi.  Semmoinen sukunimi, joka esiintyi perikunnan joukossa, joka myi minun nykyisen asuntoni Kauko Helanderille.  Uuden naapurin sukunimi oli tuntematon näillä maisemilla.
Kauko Helanderin poika ja tytär omistanut tämän toistakymmentä vuotta.  Ilmeisesti vuokranneet niin kauan kunnes asunnon kunto meni semmoiseksi, ettei kukaan enää suostunut maksamaan vuokraa. Miten kauan tämä oli tyhjillään, siitä en ole ottanut selvää.  Oven aukaistua näkyviin tullut ei varmaan innostanut ostamaan. 
Minä ostin, enkä kadu.

Tämä vastapäinen naapuri, hyvin paljon keski-ikäinen nainen.  Oven kyltissä oleva nimi oli hänen avionimensä. Vähän aikaa sitten siihen ilmestyi taas uusi nimi.  Uusi asukasko?  Ei, vaan se sukunimi oli hänen tyttönimensä.
Tyyliini ei kuulu liika uteleminen.  Mutta asioita selviää. Tuli puhe minun tilanteestani.  Sanoin: --En ole leski, enkä eronnut, olen karannut.  Naapuri sanoi: --- Minut karkuuttivat väkisin.  En kysellyt, vaikka sanomansa oudoksutti.

Naapuri tervehti risteyksessä kadun yli. Pysähdyin kuuntelemaan.  Valitti miehensä olevan  kovin mustasukkainen:  --- Ei antaisi minun puhella kenenkään miehen kanssa.  Ei varmaan antaisi puhua sinunkaan kanssasi.  Kaheksankymppinen ukko!

Kerran tulivat vastaan ulko-oven edessä.  Rehevän mamman jäljessä tuli pienehkö, laiha, rauhallisen näköinen ikämies.  Mies tervehti ystävällisesti ilmeellä ja sanomalla. Menivät menojaan.
Kun oveen tuli uusi nimi, luulin tosiaan uudeksi asukkaaksi.  Erehdykseni korjaantui pian, kun naapuri oli asunnon ovella.  Kerroin hänelle otaksumani.  Hän kertoi sen olevan nyt oikea nimi, hänen alkuperäinen sukunimensä.  Sen nimisiä näin osakekirjassani perikunnan jäseninä.
Puhui jostain Lempyyllä olevasta jakamattomasta pesästä.

Naapuri soitteli usein ovikelloa.  Kyseli saunaosaston suihkusta.  Televisionsa oli mykistynyt.  En helposti ymmärtänyt systeemiä. Laitteiden kapulat poikkeavat toisistaan.  Kun pääsin jyvälle, havaitsin samanlaisen moniosaisen kuvion mikä oli omassani.  Laite täytyi ohjelmoida kuten ensiasennuksella. 
Toisen kerran valitti, ettei nelonen näy.  Otin kapulan ja painelin ykkösen, kakkosen, kolmosen ja nelosen; kaikki näkyivät. Ännestäni ehkä havaitsi ärsytyksen.  Pois mennessäni vasta hoksasin hänen tarkoittavan jotain muuta kanavaa. Kun en katso niitä koskaan, niin en tunne. Puhui jostain harjupöntisestä. Semmoista en tunne. Sovimme, että pyytää apuun nuorempia.

Iltahämärissä tuli näyttämään käsiinsä hajonnutta puhelinta.  Onneksi se oli Nokia.  Kuitenkin erilainen kuin omani.  Sain kasattua ja viritettyä.  Vielä kerran laite oli pudonnut lattialle ja piti koota käyttökuntoon.  Kerran oli vahingossa sammuttanut, eikä saanut virtaa kytkettyä.
Tarvitsi hän perunajauhojakin. Niitäkin löytyi (huolelliselta mieheltä).

Tulin ulkoa. Naapuri seisoi ovellaan.  Siveli käsivarttaan.  Valitti mustelmista.  ---Kaaduitko? 
--- En, ihmisen tekemiä ovat!
--- Kuka oli niin kovakourainen?
--- Exä!
Naapuri mainitsi toisen miehen. Kysyin:
--- Sekö laiha ja partainen?
--- Se. 
Kuuntelin asiaa miehistä. Puolilla korvilla.  siinä vaiheessa tiesin jo hänen muuttavan.  Naapuri kysyi:
--- Juotko sinä viinaa?
--- Minähän ryyppään ja rällään.

Exästään antoi riitaisan kuvan.  Kuitenkin exä auttoi majanmuutossa.
Viimeisenä iltana oli oven takana kädessään pieni pullo brandya.  Meille vai teille?
Meillä ryypättiin.  Näytin hänelle video-ohjelmiani. Ei hän semmoisista etukäteen tiennyt. 

Lähtiessään kaipasi suudelmaa.  Siinä kohtaa vähän kitsastelin.

Käytäntöä ihmettelin.  Ensin asui yksin.  Sitten virallisesti erosi.  Kuitenkin tapasivat toisiaan.
Omaisuusko?   Verosyyt?  Kun puhui jakamattomasta pesästä.

Asunto tyhjänä.  Kukaan ei soittele.

Keväinen aamu

Heräsin viideltä hyvin nukutun yön jälkeen. Työnsin turhaan lämmittävän peiton syrjään.  Loikoilin, tunnelmoin.
Pehkuista kömmin virkeänä ennen kuutta.  Puuro ja mustikkasoppa.
Näyttää tulevan hyvä päivä. (paitsi?)   Portaikkoon tulvi isoista ikkunoista auringon hohdetta, joka heijastui vaaleista seinistä häikäisten.
Ulkona lyötiin nenälle.  Nirppanokkani vääntyi kieroon pihalla tuntuvan "mansikan hajun" voimasta. Kuvittelin meneväni raikkaaseen aamun ilmaan.

Suonenjoki piirtyi mielessäni savolaisen luonnon perikuvana.  Siksi järkytyin muutamia vuosia  sitten.  Tulin kotiin keskiyöllä.  Helteinen päivä oli seestynyt tyveneksi illaksi.  Kesäilta parhaimmillaan.  Noustuani autosta koin sokin.  HAJU !
Sieraimiin työntyi pistävä haju.  Kesäyössä!!??  Perkataanko lähistöllä viemäriä?  Kurkkailin Asemakatua, Pihlajakatua ja aseman sekä kirkon suuntaan.  Ei mitään. Joka puolella viehättävän valoisan yön näkymä.  Mitä ihmettä!?
Tänä aamuna sama haju, joka ei kuitenkaan viileällä ilmalla ole yhtä kamala kuin helteisenä aikana.
 
Käveleksin Päivölän rantaan, siellä on veneeni.  Rantapolku jatkuu siitä sairaalan suuntaan.  Siinä suunnassa on myös jäteasema.  Katkun tyrmäämänä tein täyskäännöksen.  Suuntasin meijerin ohi Siioninsiltaa kohti.  Ei katkua.
Kehittyvä Suonenjoen kaupunki juhlisti Äitienpäivää jäteaseman tuoksulla !!  Liputus !!

Sepelvaltimotautisen keheksankymppisen lenkkeily sujuu maltillisesti. Joutaa katselemaan ympärilleen, toljailemaan.  Utelias.  Kävin kurkkaamassa rakennuksen pohjaa.  Toteuttajaksi plakaatti kertoo: Modulteam.  Muuta ei kerrota.
Varaosamyyjä Kiiveri sanoi, kun moittivat uteliaisuudesta: " Ei se ole uteliaisuutta vaan tiedon halua." 

Siioninsiltaa lähestyesäni seisoi hoikka mies käsiinsä katsomassa.  Kämmenissä oli nykyajan vehje; jonkin sortin- ehkä kännykkäkamera. Tiiraili ottaakseen valokuvaa koirastaan. Pieni karvaturri, vähän oravaa isompi.

Joen suvantopaikat ja Soitunlahti peilautuivat tyyninä. Kauempana selällä näkyi aavistus pienestä pintaväreilystä.
Tien sivussa välkehti jotain sinistä.  Poimin sen.  Tyhjä kaljapurkki.  Olvin K-ketjulle panemaa Pirkka-olutta.  Vien sen S-markettiin.

Toinen Suonenjoelle ominainen on "mansikin haju".  Luin lehtiuutisista:  Suonenjoella halusi tilallinen laajentaa navettaansa. Asukkaat valittivat odotettavista hajuhaitoista.  Elinkeinopolitiikka ratkaisi.  Joskus rantapolulla sairaalan ohi kantautuu navetan haju. Tuulen suunnasta riippuen.

Navettaa voi perustella elinkeinopolitiikalla.  Sitä typeryyttä ei voi perustella muuten kuin tyhmyydellä, kun jäteasema on tehty kylän keskelle parhaalle paikalle joen rannalle.

Mitäpä nämä minulle kuuluvat?  Enhän enää kauan niitä haistele? 

kuolemasta

Satuin avaamaan töllöttimen.  Menossa ohjelma kuolemasta. Tekivät ohjelmaa ihmisistä, jotka tiesivät kuolevansa lähiaikoina.  Alunperin en aikonut niitä ohjelmia katsoa, mutta nyt semmoinen avautui eteeni.

Siinäkin tultiin sen seikan eteen, kuinka vaikeaa kuolemasta puhuminen on.  Väärinkäsityksen takia luultiin sairaaksi tiedetyn henkilön kuolleen.  Siitä seurauksena hänen vaimonsa kampaamoyrityksestä loppuivat asiakkaat kahdeksi kuukaudeksi?

Semmoistako on myötätunnon osoitus?

Minunkin elämäni oli " veitsenterällä ".  Sen jälkeen olen hengitellyt viisitoista vuotta.

Parikymmentä vuotta siitä on, kun kiusalliset vaivat ajoivat hakemaan hoitoa.  Muistan elävästi lääkärin sanat kysyessäni kokeiden tuloksia, puhelimessa kuului:
----  Syöpää osoittava arvo on kohonnut.
Sattumuksen muistoksi otin valokuvan:  Istun siinä alasti ankeassa kämpässäni.  Kasvoista voi lukea pessimismin. Saunasta tultuani otin sen kuvan.

Syöpää osoittava arvo.  Mitä se tarkoittaa?  Lääkärien osoittamat tutkimustulokset ja niitä seuranneet päätelmät iskevät usein harhaan. 
Silloin olin kaksi vuorokautta hiljaa.  Mietiskelin tulevia tuskallisia hoitoja.  Kaksi vuorokautta pohdiskelin.  Sitten tuli aivoihini oivallus: jos niin, olkoon!  Se on siinä!

Ovat esittäneet seulontoja eturauhaseen samalla tapaa kuin rintasyövän havaitsemiseen. Asiantuntijat kumoavat sen.  Aivan oikein.  Jos seulotaan, saadaan positiivisia tuloksia suuri määrä.  Turhaa työtä, jos oireita ei ole. 
Minulla oli hankalia vaivoja.  Ei syöpää.
Tämän hetkinen tietämykseni kertoo:  kun syöpää on, silloin PSA-lukema on koholla, mutta taas PSA ei välttämättömästi todista syövän olemista.
Niin tai näin.  Joskus väärinpäin.

Eturauhastani sorkittiin.  Joka päivä olemme elossa " ennen kuolemaa ". 

Käki ennustaa

Varhaisemmassa elämässäni keskusteltiin käen kukkumisen ennustetta.  Sanoin: "Kuulin kukunnan eilen. Kukkui neljäkymmentä kertaa".
Vesa Piispanen epäili ennustusta:
--- Silloinhan olisit jo yli kahdeksankymmenen!
Niinpä.  Olenhan jo yli sen.

Tänä aamuna läksin kevään ensimäisen kerran vitosen  kuntolenkille.  Harjanteen päälle kuulin vaimeaa kukuntaa.  Yritin laskea, mutta kuului huonosti ja ehkä myöhästyin.  Arvioin kukuntoja olleen alle kymmenen.
Harjanteelta laskeutuessani alkoi kukunta uudelleen.  Kuului selvemmin.  Sain laskettua: seitsemän.
Oliko edellinen kukunta yhtä pitkä?  Siinä tapauksessa tuplaennustus. Vahvistettu ennustus! Senhän täytyy pitää kutinsa!  Tarkoittaisi 88 .
Johan sitä on siinäkin.  Mitä syytä on elää kauemmin?
Lehden lööppi kirkui: " miten ja mitä söisit, että eläisit kauemmin?" 

Joskus tuntuu siltä, että voisin poistua.  Jos olisi jätetty rinta repeloimatta, olisin matojen ruokaa. Mitättömän ihmisen elämällä ei liene tarkoitusta.
Tässä kuitenkin sinnitellään, eikä minussa ole itsetuhon siemeniä.  Odotellaan käen kukunnan ennustamaa ajan pituutta.

Mistähän lie kotoisin sanonta:  " Vaikka tietäisin maailmanlopun tulevan huomenna,  tänään minä istutan puun".

Iltakävely

Siioninsiltaa lähestyessäni havaitsin vasemmalla joen lahdekkeessa uimassa linnun, jonka kaltaista en aikaisemmin nähnyt.  Kenties joskus kirjassa?
Telkkää kookkaampi siromuotoinen vesilintu.  Värityksessä en huomannut muuta kuin mustaa.  Vitivalkoinen nokka muodosti kontrastin.  Värien vastakohta samanlainen kuin mustarastaalla, jonka nokka vain on keltainen.
Hyllyssäni ei ole semmoista kirjaa, enkä viitsi penkoa kirjastossa. 
Lintu on lintu.  Olkoon mikä tahansa.  Kaikki muut varmaan tietävät nimetä lajin.

Mistähän johtunee joutsenten vierastaminen Suonenjokea?  Joki oli kauttaaltaan jäässä yöpakkasten jäljiltä.  Sillan luona pieni alue sulaa vettä. Joutsenpari tuli heti maaliskuussa, mutta joki tarjosi niukalti ruokaa.  Päivällä sulamisen edistymisen mitätöi napakka yöpakkanen.  Sulaminen nopeutui ja kaksi joutsenta tuli jälleen.  Joka päivä en niitä nähnyt.
Ne ovat kuitenkin ainoat.  Näyttävät asettuvan.  Löytävätkö pesäpaikan?  Vai ovatko vasta seurustelevia?  Kuulemma joutsenten tapa viettää yhdessä vuosia ennen pesimistä.
Edellisinä kesinä joutsenia oli laumoittain.  Videoillanikin näkyy mekastusta.

Juuri viikkoa aikaisemmin tallensin videolle upean rivistön hopeapajuja.  Useita muhkeita puita.  Nyt niistä on jäljellä kannokko.  Sahattu melko pitkään kantoon.  Harmi! 
En pidä olenkaan semmoisesta tyylistä, kun typistetään puut ja niihin tynkiin alkaa kasvamaan tiuhaa kasvustoa, kuin pensasta.  Luonnotonta!
Mitäpä minä siitä!  Omiaanhan kait käsittelevät.  Heille on yks hailee meikäläisen ajattelu. 
Joudun vain jokaisella kulkukerralla näkemään ne kannot.

Ai niin!  pitääpä tutkailla, saanko siitä kannokosta aihetta?  Millaisista kulmista kuvaisin? 

Ferrarit

Teeveessä näyttivät välähdyksiä Ferrarin huutokauppamyynnistä.  Suomessakin ollut moinen kärry, kenties useampikin.  Tutun näköinen ajopeli. 
Lontoossa toukokuussa 1984 tiirailin liikkeen ikkunasta.  Näkyi muutamia autoja.  Kaksi Ferraria.  Samanlaisia kuin tuo äsken huutokaupattu.  Ujona poikana ei pokka kestänyt mennä myymälään kysymään: hau mats?
Samassa puodissa oli kaksi Mersua.  Mersujen takia alunperin menin ikkunaostoksille.  Ikkunaa lähinnä näkyi Mersu. Niitä oli kaksi.
Minkäslaiset oven kahvat?  Piti kurkkaista.  Mersuissa tosin oli niklattuja osia niukalti, mutta näissä kyseiset osat oli kullattuja. Vanteet pronssinväriset. Työnsin nokkani ikkunaan kiinni. Ammattitauti.
Olivat neljän hengen autoja.  Yhden takaistuinpaikan vei televisioruutu; Tietokoneko vai?  Verhoilu kokonaan lattiasta kattoon asti valkoista nahkaa.  Toisen sisusta oli vitivalkoinen, toisen hiukan sävytetty,  olisko ollut "maalarin valkoinen".
Hintalaput puuttuivat.
Mersuista silmäni siirtyivät Ferrareihin.  Ferrarit eivät näkyneet myymälän keskeltä kadulle. Saahan sitä kuvitella. Mahdottomia.  Tuommoisella kun menis Kokkosen huoltoasemalle!?  

Feminismiäkö

Pavo Lipponen vetänyt herneen nenäänsä, kun joku toimittaja sanonut Jutta Urpilaista kokoomusrouvan oloiseksi.  Vertaa sitä "tytöttelyyn". 
Tuskinpa Paavo reagoi ollenkaan, jos vastaavalla tavalla luonnehditaan persujen naispoliitikkoa. 
Mitä vikaa tytöttelyssä on?  Kun se tapahtuu hyväntahtoisesti.  Niin kauan kuin muistan, olemme tytötelleet.  Eikä tytöillä ollut siihen pahaa sanottavana.
Vielä eläkeläisten tansseissakin tytöttelemme.

Poliitikon pitää kestää pieni huumori.  "Paksu nahka ja rennot lihakset".   "Hyttynen ei pistä norsua".
Korpifilosofi epäilee Paavo Lipposen kotijoukkojen osuutta.  Ei kai Paavo ole feministi?