Vastapäisen asunnon omistaa ikänainen. Tähän muutettuani se oli tyhjillään. Välillä siihen ilmestyi nimikilpi lyhyeksi aikaa. Omistaja sanoi asukkaan olevan poliisi. Seuraavan nimen omistaja viipyi vain hetken. Kertaakaan en häntä nähnyt.
Tuli päivä, jolloin ilmestyi taas uusi nimi. Semmoinen sukunimi, joka esiintyi perikunnan joukossa, joka myi minun nykyisen asuntoni Kauko Helanderille. Uuden naapurin sukunimi oli tuntematon näillä maisemilla.
Kauko Helanderin poika ja tytär omistanut tämän toistakymmentä vuotta. Ilmeisesti vuokranneet niin kauan kunnes asunnon kunto meni semmoiseksi, ettei kukaan enää suostunut maksamaan vuokraa. Miten kauan tämä oli tyhjillään, siitä en ole ottanut selvää. Oven aukaistua näkyviin tullut ei varmaan innostanut ostamaan.
Minä ostin, enkä kadu.
Tämä vastapäinen naapuri, hyvin paljon keski-ikäinen nainen. Oven kyltissä oleva nimi oli hänen avionimensä. Vähän aikaa sitten siihen ilmestyi taas uusi nimi. Uusi asukasko? Ei, vaan se sukunimi oli hänen tyttönimensä.
Tyyliini ei kuulu liika uteleminen. Mutta asioita selviää. Tuli puhe minun tilanteestani. Sanoin: --En ole leski, enkä eronnut, olen karannut. Naapuri sanoi: --- Minut karkuuttivat väkisin. En kysellyt, vaikka sanomansa oudoksutti.
Naapuri tervehti risteyksessä kadun yli. Pysähdyin kuuntelemaan. Valitti miehensä olevan kovin mustasukkainen: --- Ei antaisi minun puhella kenenkään miehen kanssa. Ei varmaan antaisi puhua sinunkaan kanssasi. Kaheksankymppinen ukko!
Kerran tulivat vastaan ulko-oven edessä. Rehevän mamman jäljessä tuli pienehkö, laiha, rauhallisen näköinen ikämies. Mies tervehti ystävällisesti ilmeellä ja sanomalla. Menivät menojaan.
Kun oveen tuli uusi nimi, luulin tosiaan uudeksi asukkaaksi. Erehdykseni korjaantui pian, kun naapuri oli asunnon ovella. Kerroin hänelle otaksumani. Hän kertoi sen olevan nyt oikea nimi, hänen alkuperäinen sukunimensä. Sen nimisiä näin osakekirjassani perikunnan jäseninä.
Puhui jostain Lempyyllä olevasta jakamattomasta pesästä.
Naapuri soitteli usein ovikelloa. Kyseli saunaosaston suihkusta. Televisionsa oli mykistynyt. En helposti ymmärtänyt systeemiä. Laitteiden kapulat poikkeavat toisistaan. Kun pääsin jyvälle, havaitsin samanlaisen moniosaisen kuvion mikä oli omassani. Laite täytyi ohjelmoida kuten ensiasennuksella.
Toisen kerran valitti, ettei nelonen näy. Otin kapulan ja painelin ykkösen, kakkosen, kolmosen ja nelosen; kaikki näkyivät. Ännestäni ehkä havaitsi ärsytyksen. Pois mennessäni vasta hoksasin hänen tarkoittavan jotain muuta kanavaa. Kun en katso niitä koskaan, niin en tunne. Puhui jostain harjupöntisestä. Semmoista en tunne. Sovimme, että pyytää apuun nuorempia.
Iltahämärissä tuli näyttämään käsiinsä hajonnutta puhelinta. Onneksi se oli Nokia. Kuitenkin erilainen kuin omani. Sain kasattua ja viritettyä. Vielä kerran laite oli pudonnut lattialle ja piti koota käyttökuntoon. Kerran oli vahingossa sammuttanut, eikä saanut virtaa kytkettyä.
Tarvitsi hän perunajauhojakin. Niitäkin löytyi (huolelliselta mieheltä).
Tulin ulkoa. Naapuri seisoi ovellaan. Siveli käsivarttaan. Valitti mustelmista. ---Kaaduitko?
--- En, ihmisen tekemiä ovat!
--- Kuka oli niin kovakourainen?
--- Exä!
Naapuri mainitsi toisen miehen. Kysyin:
--- Sekö laiha ja partainen?
--- Se.
Kuuntelin asiaa miehistä. Puolilla korvilla. siinä vaiheessa tiesin jo hänen muuttavan. Naapuri kysyi:
--- Juotko sinä viinaa?
--- Minähän ryyppään ja rällään.
Exästään antoi riitaisan kuvan. Kuitenkin exä auttoi majanmuutossa.
Viimeisenä iltana oli oven takana kädessään pieni pullo brandya. Meille vai teille?
Meillä ryypättiin. Näytin hänelle video-ohjelmiani. Ei hän semmoisista etukäteen tiennyt.
Lähtiessään kaipasi suudelmaa. Siinä kohtaa vähän kitsastelin.
Käytäntöä ihmettelin. Ensin asui yksin. Sitten virallisesti erosi. Kuitenkin tapasivat toisiaan.
Omaisuusko? Verosyyt? Kun puhui jakamattomasta pesästä.
Asunto tyhjänä. Kukaan ei soittele.
