Eläinten käyttäytyminen

Elämänvaiheeseeni sattui sauma; olin yhtenä kesänä töissä Villen korjaamossa. Ulkoisesti muistutti teeveestä tuttua Vilenin huoltoasemaa. Varsinainen työ oli oma lukunsa. Siitä en pakise.
Myymälän takana varsin pienessä aitauksessa majaili koira. Susikoira suomeksi. Säferi. Kirjoitinkohan oikein?

Varsinainen vahtikoira. Päivät kärvisteli pienessä häkissä ja yöt vietti myymälää vahtien sisällä. Lainausmerkeissä "koiran elämää".  Mielestäni normaalista koiran elämästä mahdollisimman kaukana. Säälitti.

Ruokatauolla menin kesäsäällä ulos syömään eväitäni. Pieneen ojaan panin jalkani ja istuin ojan penkan nurmikolle.
Vaikka istuin selin koiran häkkiin, kuitenkin vaistosin. Vilkaisin taakseni koiran anoviin silmiin. Koira ei virkkanut mitään. Katsekontaktista ymmärsin.
Eväinä oli kyljyksiä. Kiihoketta koiran hajuaistille. Kalusin lihat ja vein luut koiralle.

Seuraavana päivänä ei ollut kyljyksiä. Oli voileipiä. Ystävä katsoi luottavasti. Taitoin puolikkaan voileivästä. Ystävä osoitti kiitollisuutta yhtä paljon kuin kyljyksen luista.

Nökötin pilkillä Nilakan jäällä. Vapun edellinen viikko. Nilakka yli puolimetrisen jään peitossa.
Iltapäivän aurinko pani parastaan. Pieniä sinttejä nousi harvakseltaan. Parinkymmenen metrin päähän jäälle laskeutui kaunis lintu. Sellaista lokkia en tuntenut. Ihailin mustan ja valkean kontrastia.
Lintu katsoi minuun. Ymmärsimme toisiamme. Viskasin linnun suuntaan pikkukalan. Lintu kohosi siivilleen, ei ottanut jäältä kalaa, vaan laskeutui takaisin istumapaikalleen.
Arvelin lokin arastelevan minua, eikä tullut riittävän lähelle.
Lisäsin heittovoimaa, viskasin korkeammalle.  Lokki nousi siivilleen, nappasi sintin ilmasta.
Ymmärsimme toisiamme. Tajusin, ettei linnun kulttuuriin kuulu nokkia ravintoa maasta. Vain ilmasta ja vedestä.
Tarina jatkui. Joka kerta kun lintu huomasi minun ottavan käteeni kalan, se nousi siivilleen, valmiina  sieppaamaan heittämäni sintin. Saumaton yhteistyö.

Katsoin kirjasta: Selkälokki.
Harhautunut kauaksi elinpiiristään. Paksun jään peittämistä Savon vesistä ei helpolla saa irti elantoa.

Erkki kokkina

Tavallinen tumpelo. Kalan paistaminen ei kovin mutkikas homma ole. Mutta kuitenkin.
Pannu levylle ja ei kun paistamaan.  Ihan ensiksi lorautan vähän öljyä jo kylmälle pannulle.
Pannu kuumentuu ja reilu nokare voita. Kuhafileen puolikas pannulle. Ripottelen fileen päälle suolaa. Jotenkin tuli vähemmän hyvä vaikutelma. Lisää voita!.
Miksi kala takertuu? Raaputan muovilastalla. Jotain takertunut pannun pohjalle. Sehän onkin juustoa.
Ei minulla ollutkaan voita. Luulin ottaneeni pakasteesta voita. Piti käyttää voimariinia.  Laitoin runsaasti.

Pientä hankaluutta, mutta kala paistui. Sakeutuneen juuston kaavin lastalla. Itse asiassa maku oli erinomainen. Juusto ja kuha eivät riidelleet. En kuitenkaan aio sitä menetelmää ottaa käyttöön.

Luulin ettei minulla ole juustoa. Ostin kokonaisen kilon Oltermannia. Kai se on pakastettava? On vielä kaksi palaa jotakin Goudaa. Pakattuna pieniin rasioihin. Luulin voiksi. En tekstannut päälle.

Gouda juuston paloittelin kolmeen osaan. Kaksi osaa pakkaseen ja yksi osa jääkaappiin, käytettäväksi.  Sillä tavalla leikkaan puolen kilon voipaketin. Kaksi osaa pakkaseen ja yksi osa välittömästi käytettäväksi. Yksi pala kestää useita viikkoja.
Olisihan se pitänyt tajuta. Voipala ja juustopala ovat eri muotoisia.

Ruoka oli hyvää ja riittävästi. Juustokuhaa on vielä tämän päivän ateriaksi.

Hämmästyttävän paljon tiskaamista yhden hengen taloudessa.  Tiskaamisessakin omat hankaluutensa.
Avaan kuivauskaapin oven.  Enkä muista avanneeni.    

Epäilyksen alaisena

Vierailin entisessä työpaikassani Eskelisellä Suonenjoella. Vanha Rouva kertoi:
--- Suonenjoen Rautatieasemalle pysähtynyt vankivaunu. Eskeliseen välittynyt tieto vangista, joka sanoi olleensa Eskelisellä myymälänhoitajana.
Eskelisille tuli välittömästi mieleen Erkki.  Maineeni vähällä tahriintua. Erkkikö lusimassa?
Vanha Rouva sanoi, ettei se oikein sopinut kuvaan.
Muistaneet kuitenkin: "Ei Erkki, vaan Kivistö."

Eskelisen lihapuolelle ilmaantui vähän yli kolmekymppinen pieni kalju mies: Aarre Kivistö. Tuli Pieksämäeltä. Minulle sanoi olleensa sikäläisellä kauppiaalla kirjanpitäjänä. Havaitsin selvästi hänet tottuneeksi myymälätyöhön.
Vapaa-aikanaan liikkuessa kertonut kaikille olevansa myymälänhoitaja.
Jonain päivänä sattui Sulo olemaan kanssani myymälässä. Seisoimme rinnakkain. Paikalle tuli mies. Kysyi myymälänhoitajaa. Sulo osoitti minua. Mies oli vähän ymmällä.  Oli sopinut Kivistön kanssa tulemisestaan. Kivistö esittäytynyt myymälänhoitajaksi.
Sulo sanoi: Erkki on vanhempi.


Pekka Eskelinen kysyi: "Minkälainen mies se oikein on?" En moittinut, kun en tiennyt.  Kyselin Pieksämäkeläisiltä?
--- Eikös tuo lie tullut linnasta.
--- Mitä se teki Pieksämäellä?
--- Oli ratapölkkykonttorilla.  !!?? Kyseisen konttorin pränttäsin muistin varassa.  Onko sellaista ollut?

Olin Kivistön kanssa myymälässä. Sisään tuli mies, jonka tunsin, mutta mies ei minua, olin aikuistunut. Osoittautui, että olivat hyviä tuttuja.
Kysyin, mistä hän tuntee Tauno Karelin?  Sanoin tietäväni Taunon ollen vankilassa. Tiesin yhden tapauksen. Kaverukset sopivat tapaamisesta.
En muista Kivistön selityksiä.
Seuraavana päivänä Kivistö kertoi "tapaamisestaan". Olevinaan tietämätön. Muka vasta tullut tietämään Taunon linnareissusta. Tauno kertonut version tapauksesta, jonka tiesin. Kyseessä kahden rähisijän ottelu, jossa Tauno vahvempana veti pitemmän korren ja joutui linnaan.

Kivistö kertoi mielenkiintoisen.  Ohemäen isäntä Abel Malinen houkutellut Tauno Karelia Tyttärensä Toinin mieheksi. En tiedä? Ehkä, ehkä ei?  Tosin Tauno oli varsin komea mies. Lännen sankarien veroinen.  Lännen metsästäjien ihannepituus näytti olleen kuusi jalkaa ja kaksi tuumaa. Semmoista luin "poikakirjoista".  Tauno Karel oli suunnilleen sen kokoinen harteikas mies. Mielestäni komea.

Kivistö pyrki kilpailemaan kassan määrällä.  Olimme kahden myymälässä. Sisään tuli tuttu mies:
--- Teemakkaroo.  Asiakas sanoi sen minulle, mutta Kivistö "kaappasi" asiakkaan. Otti makkarapötkön ja veitsen:
--- Minkä verran?
Taktikointi meni överiksi.

Muistan hyvin summat.  Lauantaisin piti myymälässä olla koko poppoo. Oppityttö, Kivistö ja minä.
Oman työni ohella opastin melko avutonta apulaistyttöä. Kivistö sai tehdä täysillä.
Kassat:
Opastamani tyttö   4500 mk.
Kivistö     noin     11000 mk
Erkki                    14500 mk
Numerot eivät kaipaa enempää selityksiä.

Lihankäsittelyssä olin huippuluokkaa. Kivistö oli tyypillinen osuuskaupan henkilö.  Kivistö oli osaava monella tapaa. Olisi pärjännyt alkamalla elää "ihmisiksi" ja asettua aloilleen.

Vesannon Närhilästä entinen kauppias Vehniäinen lähetti kalaa. Ilman määrällistä rajoitusta vanhan suullisen sopimuksen mukaan. Tiettyjä vaikeuksia hoitaa ne eteenpäin oman työnsä ohella. Kevätsesongin aikaan harva paikallinen osti kaloja.
Kivistö osasi sen paremmin kuin minä. Hänellä oli entisiä tuttavia, joille soitteli tuntemattomaksi tekeytyen.
Soitti Tuovilanlahteen.  Puhelu keskeytyi äkisti. Kivistö häkeltyi soittajaa sekä minua. Soperteli jotain. Ainoa kerta kun hän jäi sanattomaksi. Ymmärsin sanotun:
--- Oletko se sinä?
Myöhemmin selvisi asiakirjoista Henkilön nimi: Tuovi Kivistö.
Kaikesta päätellen toimineet pariskuntana myymälänhoitajina.

Kivistö oli ahkera. Joka aamu istui lihapuolen rappusilla jo ennen kuin Eskelisen porukka avasi ovia. En isommin ihmetellyt liioiteltua intoa seurasin vain. Taktikointia vain. Suonenjoelta menin Pieksämäelle.  Kivistö piipahti meillä. Oli melko vaitonainen.

Mitä olikaan tapahtunut? Kivistö pitänyt tarkkaa kirjanpitoa töihin tulostaan ja lähdöstään. Siihen aikaan tehtiin pitkää päivää, eikä ylitöistä maksettu. Minäkin sovin suullisesti vain kuukausipalkan, kohtuullisen. siihen kuului asunto ilman hinnoittelua.
Kivistö kartutti aikansa saatavaa. Kun työssäoloaika todistettiin, velvoitti laki maksamaan ylityöt ja korvaukset koko ajalta.

Osasyy Eskeliseltä lähtöön oli Kivistö. Pelkäsin "rikollisen mielen" tekevän kylkeeni kuprun. Ovela saattaa keksiä keinot.

Sulo haki minut parin vuoden päästä myymäläautolla aloittajaksi.  Silloin vielä kummitteli Kivistön haamu.  Sulo ottanut opikseen. Laatinut ukaasin että ylitöistä pitää hakea korvaukset heti kuukauden lopussa.  "Tämän" olen lukenut".  Pani eteeni allekirjoitettavaksi.
Umpirehellisenä miehenä koin sen loukkaavana. Ei minun sitä olisi tarvinnut allekirjoittaa.  Sulo toimi ajattelemattomasti esittäessään paperin minulle. Itse lupasi palkan määrän.
Herää kysymys, moniko haki ylityökorvauksia ja korotuksia? 

Vuosikymmeniä myöhemmin sain tutkia Säviän Osuuskaupan papereita. Löytyi päätös, jonka mukaan Tuovi Kivistö valittiin myymälänhoitajaksi.  Tähän liittyvää panen vielä taululle myöhemmin.  En pysty kirjoittamaan "Päätaloa". Tuleeko sujuvammaksi kaihileikkauksen jälkeen?  Nyt on oikean silmän näkö luvattoman huono.          

Sairas ukko

Lauantaina 3 kesäkuuta oli Sorsakoskella mahottoman kylymä. Jaksoin olla vain vajaan tunnin. En minä alastomana mennyt. Tukisukat polvipituisina. Pitkät alushousut. Paksuimmat suorat housut. Aluspaita. kauluspaita ja liivit. Arvelin kesäkuun illassa pärjääväni. Kylmetyin.
Ei se ollut pelkästään sitä.

Juoksemalla en pysty kuntoilemaan. Päätin lisätä uintia. Maanantaina uin 500 metriä. Jälkiviisaana tajuan; en ollut terve. Rasituin. Suunnittelin uintipäiviksi keskiviikon ja perjantain. Jäi meinaamiseksi. Tänään maanantaina kolmen maissa oli aikataulu, mutta en mennyt, enkä huomennakaan.
Lauantaina menin "hyvän sään aikana Sorsakoskelle". Ei hyvä, olin vähän aikaa. Tuli mieleen lämmön mittaus. Ei paha, 35,4. Toisena päivänä 37,1 . Tänään 37,4. Ilmankos IkiWanha ei ollut sutkassaan! Parin asteen marginaali päivien välillä. Tunnustelin sykettä, lähellä kuuttakymmentä. Viimeaikainen normaali noin 50.

Jonain päivänä puuhasin veneellä. Väsyin ja jäsenet kipeytyivät. Eilen käveleksin ehkä pari kilometriä. Tänään en kammiostani poistunut.

Naapuriasunnon Leidi tulee toistuvasti kärttämään kahville useimmin silloin kun on kahvimuki kourassani, tai olen syömässä.
Eilen olin juonut kahvini tuntia ennen. Tällä kertaa en tehnyt muitakaan tekosyitä. Pieni ylimäärä ei tapa!

Sen verran minua vanhempaa porukkaa, että miehensä vietti aikaa Veljeskodissa. En kysele liikoja, joten en tiedä hänen vammansa lajia. Mies oli tympääntynyt olemiseensa ja pyytänyt vaimoaan hommaamaan hänelle asunto muualta, että pääsisi pois.
Tarvitsee vain kuvitella itseäni ja ymmärrän täysin.

Loppuaika oli vaikeaa. Kovia tuskia.  Vaimo suri kovin, vaikka siinä tapauksessa kuolema tuli armahtajana.
Vaimo selvisi siskojensa avulla. Kävivät järjestelemässä.
Ymmärrän hyvin hänen tarpeensa puhella jonkun kanssa. Olemme eri aaltopituudella, joten varsinaista keskustelua ei synny, mutta hän on tyytyväinen, kun saa itse puhua. Ei voi välttyä kuulemasta useampaan kertaan.

 Se vieraanvaraisuus! Puhunut moneen kertaan: Oppinut kotoaan. Isänsä ollut mestari siinä.

Häiritsee tarjoilun runsaus. Olenhan siinä iltapäivän vaiheessa tarpeellisen nauttinut.
Kaksi kahvia Myrna-kupeista. Ostanut pätkän paksua vehnästä. Sen lisäksi pitäisi ottaa muffinseja, keksejä ja vielä jotain.

Konjakin tarjoilu omalla tavallaan. Kaatoi kahteen lasiin saman verran. Ei se ollut sillä selvä. Kaatoi omasta lasistaan minuun lasiini. Sama uudelleen. Lasissani juoman pinta kohosi.


. Aikoi kaataa vielä kolmannen kerran. Sain estettyä. Hänen lasissaan oli kovin vähän. Olisi varmaan kaatanut kaikki minun lasiini?          

Ruokamuisto

Julkkiksilta julkaisevat ruokamuistoja. Entäpä erkki? Mitä mitätön ihminen muistaa? Onko hänellä mitään muistamisen arvoista? Kokemukseni kertoo mitättömyydestä. En tiedä enkä ymmärrä mitään.
Sillä tavalla minut arvioidaan. Itselleni yritän todistaa, että minua aliarvioidaan. En tule vakuuttuneeksi. Jokainen tietää itsensä minua arvokkaammaksi. Tasa-arvo on ilmaisuna surkea fraasi.

Onko erkin ruokamuisto mitään sanova? Vai?  Eihän tämmöinen tomppeli mitään ymmärrä!  Tasa-arvon mallimaana esiintyvä Ruotsi. Mitäs he sanoivatkaan: Jotain tähän tapaan: "Niin alkukantaisella kielellä ei voi ilmaista korkeampaa taidetta."

Mukailen tuota: "Korpelan Kertun huoripentu ei pysty mihinkään." Ei pystykään, mutta onneksi jyrkkää väitettä vähän loivennetaan lainsäädännöllä.
"Valtiopäivillä on päätetty, että erkkikin saapi laulaa." En laula. Minä kirjoitan. Kirjoittaminen vaan ei ole laulun arvoinen. "Ei makseta!"

Onko erkin suu tuohesta? Väliäkö sillä? Joku voi väittää, ettei erkin suu voi olla kehittynyt makunautintoon. Kuinka se ymmärtäisi mitään makunautinnosta?

Akaatta emännöi Korpelassa. Hänellä ei ollut ruokareseptejä. Mistäpä olisi ollut?  Joka päivä syötiin. Ruokatarvikkeet vain olivat joskus hakusessa.

Kävin asialla. Muistini ei kerro, millä asialla? Veinkö jotain äidin ompelemaa?

Yleensä minua pilkattiin. Siksi muistan tädin ystävällisyyden. Luultavasti sanavarastooni ei silloin kuulunut outo käsite: ystävällisyys!

Asiani toimitettuani sanoi ystävällinen nainen:
--- Lepuuta mennessäsi tällä kättäsi.
Antoi käteeni piirakan. En pysty kuvailemaan tuntemuksiani. Se oli elämäni ruokamuisto. Ja joku antoi sen minulle? Hyljeksitylle Korpelan Kertun huorpennulle!

Piirakka ei ollut ollenkaan semmoinen kuin piirakan ymmärsin. Se oli piirakan muotoinen soikea. Mutta se oli yhtenäinen, umpio. näkyi vain kuori. Tajusin kuoren olevan ruista, harmaata.
Rasvainen maistui! Silloinen sanavarastoni ei sisältänyt, millä voisin ilmaista.
Nykyisen sanavarastoni määritelmät: maistuva, ihana, taivaallinen eivät pysty tulkitsemaan. Sana, ainutlaatuinenkin, vaikuttaa laimealta.  

Nyt minä keksin määritelmän: ruokamuisto! Lyhyesti ja ytimekkäästi: ruokamuisto!
Mitättömän ihmisen ruokamuisto ei ole minkään arvoinen. Ei myöskään mitätön ihminen!
Julkkiksen ruokamuisto on arvokas. Vaikka vain jokin keitto.

Kulkijat

Että vetelen viimeisiä, siitä lienee ennusmerkki, kun mielen sopukoista putkahtaa tapahtumia vuosikymmenten takaa. Seuraavasta sattumuksesta on seitsemänkymmentäviisi vuotta.

Sattui Pekka Rytkösen kuoleman jälkeisenä talvena. Minä kymmenvuotinen.
Paksu pilviverho tekee talviyöstä todella pimeän ja pitkän. Pähkäilen muistini mukaisia olosuhteita, vaikka en niitä silloin ajatellut. Korpelaan tuli mustalaisporukka. Lapsiperhe. Hevosella ja rekipelillä silloisen ajan mahdollisuudella.

Meitä oli Akaatta, Äiti ja minä. Naiset vaikenivat kiusaantuneina. Vierittivät vastuun minulle!? Tulijoiden perheenpää pyysi yösijaa. Olin ymmällä.  Mies näytti paperia. Jokin virallinen asiakirja. Mitään ymmärtämättä aloin lukemaan sitä ääneen. Mies tajusi sen vääräksi ja ojensi toisen. Henkilötodistus kertoi: Toivo Lindström.

Lupasin Toivo Lindströmin porukalle yösijan. Kun ajattelemme lapsiperheen kohtaloa, talvi Pielaveden korpikylällä ja pimeä myöhäinen ilta. En sitä itse ymmärtänyt laupeuden teoksi. Sitä se kuitenkin oli.

Kantoivat pehkuja. Niiden päälle jotakin mitä heillä oli. Siivoa porukkaa.  Ainoa seikka, jonka muistan elävästi kuin videolta. Mustalaispoika seisoi makuusijan päällä pippeli paljaana. Synkkä ilme kasvoilla. Sanoi vain yhden sanan:
"PERKELE!"

"Ympäri käydään..."
Toivo Lindström ei enää kiertänyt, kun tuli verstaalleni kolmen vuosikymmenen kuluttua. Heimonsa nainen ajoi Mossella. Siinä jotain häikkää. Tein "diagnoosin". Kun asia selvisi, Topi kaivoi pussistaan maksun tarkastuksesta. Ei jättänyt korjattavaksi. Ehkä muualle, vai kaupittelivatko?
Muutaman kerran sama. Nainen ajoi autoa ja Topi maksoi. Heimoa en syrjinyt asiakkaana. Kaikki eivät olleet yhtä harmittomia kuten Topi.
Topi asui Pielavedellä. Pohjoisempana, joten en hänen asumustaan nähnyt. Topi oli vakiovieras Restentin tansseissa.
Henkilökohtaisissa asioissa olen liiankin pidättyväinen. En kertonut yösijan tarjoamisestani.
Nyt ymmärrän semmoisen olevan kertomisen väärti. 

Topin hautajaiset oli huomattava tapahtuma. Juhlahameisia naisia näin hoitamassa järjestelyjä. Selvisi, että olivat helluntailaisia.

Vuodet vierivät. Palasin Pielavedelle Petäjäjärven kylälle. Tulin tuntemaan Kalle Lindströmin. Topin poika. Kalle asioi pajassani. Tarvikkeiden tilausta varten kaivelin autonsa lokeroa. Selvisi Kallen syntymäajaksi v 1936.
Niinpä! Tämä Kalle, Topin poika on sama, joka kirosi hartaasti Korpelan tuvassa! Neljä vuotta minua nuorempi, siis kuusivuotias silloin.

Pihaan ajoi "Amerikan rauta". Pariskunta. Nainen tummia, mies meikäläisiä. Nainen tivasi: "Asuuko tässä mustalaisia".
--- Ei asu, eikä tietääkseni Pielavedellä asu muita kuin Kalle Lindström.
--- Kallehan meidät käski katsomaan ja sanoi: ajakaa pois.
Nainen ei helposti luovuttanut, vaikka sanoin: minä asun tässä.
Viimein läksi menemään ja hoki:
"Ei asu, ei asu, ei asu."

Oudoksumani asia selvisi myöhemmin. Kaksi lastenlastani ovat "mustapäitä" sen verran, että ohikulkijat luulleet heitä mustalaisiksi. Kalle pelkäsi reviirilleen tulleita!

"Sattuma korjaa..."  Sydämessä operaatio. Jo toipunut kohtuullisesti. Kalle Lindström tarjosi työtä.
Autossa siksi kova työ, etten pystynyt ottamaan. Kalle kertoi hänellä olleen sama leikkaus.
Päättelin hänen maanneen sairaalassa silloin, kun "lähetystö" kävi tivaamassa asukkaita.

Kuinka ollakaan? Tapasin Kallen Suonenjoen uimahallin saunassa. Kävi kylpemässä. Kysyin aikaa leikkauksen jälkeen? Jotain yli kaksikymmentä vuotta.

Vielä Kerran: Kalle seisoi suihkussa. Sanoin jotakin. Rinnassa oli tuore leikkausjälki. Tajusi heikosti sanomiseni.

Poika joka sanoi Korpelan tuvassa: PERKELE.