On minulle sanottu: "sinä et ymmärrä." "sinä et tiijjä mittään." Arviot perustuvat vähäiseen koulutukseeni ja sen lisäksi vähäiseen olemukseeni. Lähes "näkymätön mies". Täydellisen karismaton.
Kuitenkin olen arvioinut asioita kammiossani. Jotkut arviot osuivat oikeaan. Arvioni poikkeaa usein yleisestä käsityksestä.
Tämän aamun tv kertoi harkittavan numeroarviointia kouluihin. Toimittajat ja "aikuiset viisaat" arvioivat: "Ehkä voitaisiin aloittaa jo neljänneltä luokalta." Oppilailta kysyttiin, pojat vastaili: "Jo toiselta luokalta. Muistan hyvin sen touhakan, millä perusteltiin sanallista arviointia. Olin erimieltä.
Olin kypsällä iällä (liian vanha?), kun kurkistin koulumaailmaan. Kohtuullisella menestyksellä (muiden arvion mukaan, oppilaidenkin). Ymmärrystäni voi hyvällä syyllä epäillä.
Kun menin alakouluun kuuden ikäisenä, ymmärsin hyvin numeroiden arvon 1-10. Myöhemmin tunsin kohteluni epäoikeudenmukaiseksi. Sain mielestäni liian heikkoja numeroita, paitsi laulussa viitosia ja loppulaulussa kuutosen. Ne olivat yläkanttiin. En osannut, enkä osaa nytkään laulaa. Musiikkia opin hitusen verran keski-ikäisenä tanssin kautta. Piirustus ja kaunokirjoitus oli surkeaa. Käsityö jonkinlaista.
Muissa aineissa olin toisia parempi. Laskennossa päätä pitempi muita. Silti sama yhdeksikkö heilläkin.
Kerran tein laskuvirheen. Opettaja Ida Remes moitti: "Älä sinä Erkki johda toisia harhaan!"
Kaikilla oli sama virhe!
Seuraavalla laskennon tunnilla peitin vihkoni kyynärpäilläni, etteivät näkisi. Lajitoverit eivät aloittaneet. Ei ollut aikomustakaan laskea omilla aivoillan, jököttivät hievahtamatta. Yksi yksinkertainen syy elämässä menestymättömyydelleni on: En osaa pitää puoliani, vaikka tiedän tilanteen.
Miksi "viisas" opettaja ei havainnut selvästi näkyvää tilannetta?
Tiesihän opettaja, kuka osasi laskea. Mutta olisihan hänen pitänyt huomata toisten kurkkivan.
Silloinkaan en jaksanut olla tiukka. Luovutin. Selvisin aina laskuista muutamassa minuutissa. Laskut olivat naurettavan yksinkertaisia. Eniten vei aikaa kankealla käsialalla numeroiden raapustaminen.
Sama jatkui koko talven ja lajitoverit saivat yhdeksikköjä. Minäkin sain yhdeksikön, vaikka en "johtanut toisia harhaan". Vierustoveri kurkki ja tieto siirtyi ketjussa.
Taktiikkaako? Jäi dokumentteihin Ida Remeksen oppilaiden saamia kiitettäviä numeroita.
Yleisesti kyläläiset tiesivät minun olleen paras oppilas ninä vuosina. Mainitsin jotain tyttärilleni. Seurasi ihmetys: Tuolla huonolla todistuksellako?
Kertoneeko jotain opettajan kiukku: "Nyt ei olla Korpelassa!"
Nykyään jankuttavat muutoksesta. Kuitenkin hyväksi koettua ei tarvitse muuttaa muutoksen takia.
Kaikkein kummallisin höyräys oli uusmatematiikka!?
Huuli pyöreänä ja silmät ymmyrkäisinä ihmettelin: Matematiikka uusiksi!? En ymmärtänyt. Näin koulukirjoista moista edistystä. EI EI EI!
En ole mikään neropatti, mutta matematiikka on matematiikkaa. Mitenkä matematiikan sääntöjä voi muuttaa?
Joukko-oppi sopii visailuihin: "Mikä ei kuulu joukkoon?"
Nykykäytännössä veikkaamalla vastaajat pärjäävät. Ovelasti "rasti ruttuun" ja läpi menee, että heilahtaa! Oppilas ja opettaja pääsee vähällä. Liian vähällä.
Korpifilosofikin tajuaa tuon.
Ammattikoulun autoluokan vastaus noudatteli "käyrää" rastittamalla oikeita vastauksia.
Olin "sorvin ääressä" ja käytin tilannetta hyväkseni. Laadin saman määrän koekysymyksiä. Koskivat autotekniikkaa. Opettajan sijaiseksi tulin tekniikan puolelta ja osasin laatia saman tasoisen kokeen.
Luokassa oli yksi muita parempi. Sai "virallisesti" annetussa kokeessa tietysti kympin. Siinä kokeessa toteutui jakauma: 9-6 .
Laatimaani paperiin pyysin kirjoitetut vastaukset (esseekysymykset).
Kympin oppilas oli sen tasoinen että vastasi mihin tahansa ja minkälaisiin varmuudella kympin eikä epäilystäkään .
Mutta jakauma poikkesi. Senhän tiesin jo etukäteen. Tunsin luokan ja sain kimmokkeen kokeilla.
Kympin kymppi oli, mutta ei yhtään yhdeksikköä. Jakauma: 8-6. Tunsin luokan ja olisin voinut antaa samat numerot ilman koettakin. Mutta rastittamalla oppilaat saivat paremman tuloksen.
Haluavatko korostaa keskinkertaisuutta?
