Olen tyhmä ja kiltti. Heikoilla eväillä pärjää heikosti. Minulle ei siunaantunut edes moukan tuuria. Vanha olen, eikä mainittavaa saavutusta näy ansioluettelossani. Kyselen itseltäni; kuka minä olen? Miksi olen olemassa? Huomaako kukaan, kun lähiaikoina poistun rivistä? Kukaan tuskin kaipaa? Puhuvat parempien ihmisten yhteydessä: - Elämän työ. - Elämäntehtävä. En tiedä. Ei minulla ollut. Taapersin vain sormi suussa taivaltani.
Että paiskon kärpäsen paskoja valkealle pohjalle, lienee arvovapaata. En muuhun pysty. Taaplaa tyylillään. Uimahallin saunassa on parempi olla hissukseen, aina joku närkästyy. Erehdyin sanomaan hengenvaarallista löylykilpailua mielettömäksi. Sitäkin joku paheksui. Moitin television antia heikoksi. Vihjasivat ivallisesti, kuin en osaisi panna toosaa kiinni. Siteerasin eläköitynyttä naista, jonka elämäntyö toteutui Vuokatin Urheiluopiston emäntänä kolmekymmentä vuotta. Hän kertoi eri lajien urheilijoista, ketkä käyttäytyi parhaiten ja ketkä huonoiten. Siihen aikaan Vuokatin opisto oli pieni ja vaatimaton. Jotka vähänkin ajatuksella ovat seuranneet, käyttäytymiset noudattavat entisen emännän määritelmää, oli asiantuntija. Erehdyin sanomaan ääneen. Siitäkös kimpaantui mies, joka oli tavannut Teemu Selänteen. Opetti moitteen sävyisesti minua pitkällä esitelmällä. Ikään kuin minä olisin käyttäytynyt huonosti. En sanonut että vietin viikon vanhan opiston aikana palkkiolomalla. En käyttäytynyt huonosti, mutta en osannut käyttäytyä niin hyvin kuin halusin.
Joskun pähkäilen: - Olenko ollenkaan tältä planeetalta? Tokkkopa ainakaan tältä vuosisadalta, tai vuosituhannelta?
