Paperin kulmassa on 11/11 -87. Kertoo ajasta, kun osallistuin Jukolan Kynäilijöiden piirissä Nurmijärvellä. Näitä tutkaili ja julkaisi Nurmijärven Sanomien nuori toimittaja Matti Vanhanen.
Lapsuudenaikaisella kotikylälläni ainutlaatuisista tyypeistä yksi oli Mar - Sohvi Sepponen. Kuului siihen tilattomaan väestöön, joka asui vuokramökissä, tai jonkin talon päätykamarissa. Mar - sohvi asui Kivimäen talossa yhdessä huoneessa. Oli hänellä kaksi poikaa. Vanhempi oli nimeltään luultavasti Fabian, koska kutsuttiin yksinkertaisesti: Vapi. Vapi oli keski-ikäinen perheellinen mies. Näin hänen kulkevan ohi iso suokuokka olalla. Nuorempi, nimeltään Reino oli kai vähän oudompi tyyppi. Reinon näin vain muutaman kerran sodasta palattuaan. Reino oli muistaakseni lievästi haavoittunut, mutta miten vaikeita mantoivat olla sodan jättämät henkiset vammat? Kysymys herää siitä, kun parikymmetä vuotta sitten näin Reino Sepposen televisiossa. Kuvattiin syystä, kun hän asui erakkona jossain Sisä-Suomen järven saaressa. Mar-Sohvin miehestä ei koskaan puhuttu. (nyt välähti yllättäen mieleeni v 1918. Reinon ikä sopii siihen?) (Kirjoittaessani Nurmijärvellä, en moisia ajatellut.) Mar- sohvi liikkui paljon kylillä. Kävelynsä oli vaivalloista. Hän ei pystynyt seisomaan suorana selkävikansa takia, seisoessaan muistutti alaspäin olevaa L-kirjainta. Talvisin liikkuminen oli helpompaa. Hän työnsi kelkkaa. Sellaista, jossa oli pitkät takakaplaat ja niiden yläpäässä poikkipuu. Korkeus sopiva, niin että kumarainen ihminen saattoi hyvin nojata ja työntää kelkkaa eteenpäin. Keväällä ajattelin, että kuinkas Mar-Sohvi kulkee, kun kelkka ei luista, mutta ei hän lannistunut, kyllä hän liikkui kesälläkin, vähemmän kuitenkin. Havaitsin puutteen, Mar-Sohvin keppi jäänyt kertomuksesta. Ehkä siitä syystä, että mieleeni ei näytä jääneen kepin malli ja muoto? Ei Mar-sohvi valittanut. Oliko optimistinen luonne, sitä en osaa sanoa. Muistikuvani hänestä on positiivinen. Arvoitus oli, mistä Mar-Sohvi sai vähät rahansa? Rahaa hänellä kuitenkin oli. Siihen aikaan ei maksettu eläkkeitä ja kunnan apu annettiin ruisjauhoina. Huutokauppoja oli usein. Niiden lukuisuus ihmetyttää näin jälkeenpäin ajatellen. Köyhällä seudulla ei ollut edes kovin paljon mitään tavaroita. Kuoleman jälkeen ja muuttojen yhteydessä pidettiin huutokauppa ja joku piti sen ihan muuten vaan. Huutokaupassa oli koko lähiseudun väki, sehän oli ainoa kansanhuvi lahkolais-seurojen lisäksi. Mar-sohvi oli innokas huutaja, ehkäpä kaikkein inokkain. Hänen kelkkaansa karttui tavaroita joka kerta. Kansa nauroi ja Mar-sohvi nautti suosiota aivan kuin taiteilija. Kenties hän sai näin sisältöä ja tyydytystä elämäänsä. Kyläläiset ihmettelivät, minne Mar-Sohvi huutamansa tavarat panee, ja miksi hän yleensä niitä huutaa? Tavarat hän oli tallentanut Kivimäkeen navetan vintille. Kerran kevättalvella Mar-Sohvi sitten piti huutokaupan. Kansaa oli paljon ja kauppa kävi.
