En ole ajatellut itseäni luonnon tutkijaksi. Enkä opiskellut. Jonkinlainen vaatimaton tarkkailija kuitenkin olen. Pysähdyn ja havahdun katselemaan.
Ensimmäinen muistamani ilmiö olikin hämmästyttävä. Muistan selaisen kun äiti kantoi minua sylissään. Voi arvella olleeni parin vuoden ikäinen. Luontoihmeen koin siinä kolmen- neljän paikkeilla. Mitään sitä vahvistavaa ei jäänyt muistiini.
Korpelan riihen avoimesta ovesta tulvi auringon paistetta. Valaisi ja lämmitti lattian. Tiesin sen olevan sisilisko. Kai äiti lie sanonut. Laskeuduin nelinkontin lattialle - lähestyin liskoa. Uteliaana yritin ottaa käteeni. Hui hirveetä! siltä irtosi häntä, joka hyppi ja kiemurteli. Säikähdin kahtia katkennutta ryömijää. Etuosa meni, häntä jäi.
Olen naputellut tälle palstalle kahdenvärisistä sudenkorennoista. Saattaa tulla tekstiä useampaan kertaan samasta aiheesta. Muistini on "ylikunnossa", ilmaistuna urheilijain kielellä.
Iso-äiti askarteli hellan luona. Tapahtumien kulusta tiedän - olin viiden tai kuuden. Sanoin: "Tuolla metässä ol korree lintu, sillä ol punanen piälaki." Iso-äiti sanoi: "Se on palokärki". Tämä esimerkki kertoo oleellisen ja kertoo siitä, miksi erkki poloisen kehitys oli hidasta. Onhan päivänselvää, että kun sanoin: korree, se lintu ei ollut musta. Pitihän se ymmärtää aikuisen, mutta ymmärrettävää lienee, etten minä ollut selvillä. Sen ajan ja seudun murteessa en siihen mennessä kuullut sanaa: kaunis.
Kaunis lintu seurasi mukanani muistona vuosikymeniä. Opin palokärjen, mutta minkä sortin tikka oli noin kaunis? Käpytikkoja oli runsaasti, mutta tuo kaunis oli erilainen. Jossakin mustavalko kuvassa oli piirrettyjä lintuja. Yhden kohdalla laji: kirjotikka. Olikohan se kaunis mahdollisesti tuo? Siinäkin viisastuin - kirjotikka tarkoittaa värikkäitä tikkalintuja, kuulemma ruotsalainen määritelmä.
Valkoselkätikka kummitteli. Mistään kuvasta ei saanut sellaista kaunista vaikutelmaa, mikä säilyi "sieluni silmissä". Vaihtui useita televisioita, kunnes sain riittävän laadukkaan väritelevision, joka toisti kunnolla värit. Valkoselkätikka!
Sekin oli ongelma, kun Korpelan metsä ei ollut lajille tyypillinen. Lintu ei viihtynyt, vain yksi näköhavainto. Valtaosa nuorta hoikkaa koivikkoa ja pienempää närettä. Näin kauniin hyvin läheltä - se nakutteli valkoista koivun kylkeä. Vasta viime aikoina selvisi: joidenkin lajien nuoret yksilöt poikkeavat väritykseltään aikuisista ja käyttäytyvät "tyhmästi".
