Otsikossa piilee pientä piruilua. Aloin kertomaan aiheesta; pikkunahkiainen. Kansalaisopiston Ensio Pietikäinen tuhahti: "Iilimatoja". Samanlaisen kohtelun sain kaikilta. Kerron tässä koko tarinan pikkupiirteineen.
Ensimmäinen vihje oli kivenmuruset hauen sisällä. Pienien murusten joukossa suurin oli parisenttinen. Vain se kerta. Muulloin ei ollut. Heräsi kysymyksiä. Mahtuuko noin iso poistumaan hauen sisältä? Mitä varten kala ahnehti pohjan pieniä kiviä? Olen perkannut melkoisen määrän haukia, enkä koskaan löytänyt niiden sisältä kiviä. Kivilöydöksen ajankohta ei asetu muistissani aikajanalle. Ei ole minkäänlaista hajua, miten pitkä väli oli todella hämmästyttävään hauen sisältä löytyneeseen. Samasta paikasta. Hauen sisällä oli pallo. Hämmästykseltäni en selvinnyt mittaamaan pallon kokoa - jotakin golf-palloon verrattavaa. Kuin nauhasta kierretty pallo. Nauha vaan oli pätkissä.
Mielenkiintoni kerää kohtaan loppui pian. Kaksi "pätkää" oli ehjiä. Olin ymmällä. Hauen siivosin kalapaikalla. Kaksi pätkää vein kotiin ja tutkailin sen minkä pystyin. Toinen oli ihan kokonainen, toisesta ennättänyt sulaa vain pyrstöntapaisesta toinen haara. Toinen oli pituudelta 12 cm, toinen 13 cm. Mustia "iilimatoja. Erityisesti huomioni kiintyi "silmiin". Silmiksi ne mielessäni nimitin. Ovat kuulemma kidusaukkoja! Pieniä pisteitä ei voinut käsittää siihen tarkoitukseen. Yhteensä 14. seitsemän pistettä vasemmalla ja seitsemän pistettä oikealla puolella. Viivyin melko pitkään kirjastossa. Nuo pääpuolen "silmät" todisti ja todistaa. - Kaikkea muuta kuin iilimato.
Kirjasta löytyi kaikki tarpeellinen tieto. Ainoa poikeus oli koko. Kirjan mukaan 16 cm. Kirjan kertomasta ymmärsin myös kokoeron. Ihan looginen selitys. Arvelen sen liittyvän aikaan. Tarinan alku lähtee mannerjään sulamisesta. Pikkunahkiainen samalla tavalla jäänyt vangiksi veden laskettua, kuten Saimaan norpat. Pikkunahkiaisten löytöpaikan vedet laskee Vuoksen vesistöön.
Kun tapaan pielaveteläisiä, pitää kysyä Olavi Sulasmasta. Laillani sydänvikainen, muutamia vuosia minua vanhempi, olisi jo yli 90, Mahdollisesti poistunut maisemista. Laillani luku- ja kirjoitusihminen. Otuksen nähdessään aprikoinut ja tullut tulokseen: "näiden täytyy olla nahkiaisia."
Asuinpaikkani ympäristöstä muistan kaksi kertaa. Patikoimme oikoteitä Nilakan Paanaslahdelle. Polku ylitti pikkupuron. Sillan päällä kaveri sanoi: "tuossa purossa on nahkiaisia". Eikä osattu puhua enempää. Luulen muistavani puron lähtevän Kivilammesta, sanotiin Kivipuroksi. Sanotiin Ohetieksi, nykyään Ristisentie kohtaa karttulantien. Karttulantien takana on pieni suo. Kulkiessa joku seudun poika sanoi: "tuon suon takana lammessa on nahkiaisia." Ajankohta oli 1940-lukua. En osannut kummemmin ajatella. Poikien kertomissa paikoissa on ollut nahkiaisia kaiken todennäköisyyden mukaan. Siitä ajasta noin 80 vuotta, on maisema ja maaperä muuttunut ihmisten vaikutuksesta, eikä noissa paikoissa liene nahkiaisia. Uskoneeko kukaan minun nähneen nahkiaisia? Voin vakuuttaa olleen. Petäjäjoessa Petronkosken alapuolella, Olkkosen niityllä on pieniä lampareita, sellaisesta löysin hauen sisältä.
Eteeni tulleet tiedonmuruset selittävät mahdolliseksi. Olemme vedenjakajalla. Pielaveden suunnasta Maaningalle tien 77 varrella pajuskylän kohdalla oikealla puolella on Pajusjärvi, sen vedet virtaa Pielaveteen. Vasemmalla puolella on Löytynjärvi, siitä alkava vesistö virtaa Korkeakosken kautta Maaningalle, Vuoksen vesistöön. Järvien väliä maantietä mitaten ehkä kilometri.
Suomen joet ovat aikojen saatossa saattaneet muuttaa suuntaansa. Korkeakosken maiseman synnystä kertoo opastaulu. Vesimassat ryöstäytyneet, murtaneet tiensä itään. Maiseman nykyinen muoto todistaa. Tiedemiehet niin kertovat. Siinä rytäkässä Petäjäjärven nahkiaiset sulkeutuneet länsipuolelle. Tarkkaa mittaa ei tämä luokan asioissa tarvita. Petäjäjärveltä käsin kävin kuvaamassa Korkeakoskella. Maantiellä mitaten Petäjäjärven nahkaisista Korkeakoskelle on parikymmentä kilometriä.
"Enhän tohtorin hattua tällä mä voita!" Kaikesta päätellen Petäjäjärven nahkiaiset ovat erittäin uhanalaisia. Eikä niitä varmaan kukaan suojele.
Kirjasta en ymmärtänyt, tapahtuuko kierto vain joka seitsemäs vuosi, vai joka vuosi. Haukia ongin joka vuosi. Vain yhtenä kesänä löytyi kiviä ja yhtenä kesänä nahkiaisia. Tekee mieli päätellä: sinä vuotena, kun sain kiviä, luultavasti siinä vaiheessa oli hauki sulattanut pehmeämmän.
Jäi kertomatta. Nahkiaiset olivat kutemassa, siitä kertoivat pikkuruiset pyöreät "ryynit". Mätimunia.
Entä iilimato? Onko se harvinainen jossain päin? Olen nähnyt ja kahlannut monessa järvessä. Iilimatoja näin ja koin vain kerran. Taipaleen kylässä on talo nimeltä Linna. Linnan rannassa oli iilimatoja, tarttui sääreen. Sen koommin en tavannut. Rautamalmiakin pitelin käsissäni. Sitä oli pienen järven pohjalla
