Aivan kuin todella jotkut haluaisivat sotaa???!!! Aikaisemmin naurettiin Ruotsin suunnitelmalle hukuttaa vihollinen Gotlannin saarelle kaivettuun kanavaan. Tänään media repii uutisella Ruotsin tulolla näkyviin sotilaallisesti Gotlantiin!! Muutama ukko torrakoiden kanssa on yhtä tyhjän kanssa. Vertaavat Ahvenanmaan tilanteeseen viime sodissa. Gotlanti, kuten Ahvenanmaakin ovat merkityksettömiä. Joka muuta väittää, katsokoon Venäjän kokoa maailmankartalla. Venäjä on suhteettoman suuri, sitä en aina muista, mutta kartta kertoo.
Sen sijaan Ruotsilla ja Suomella on pieni vaikutus Naton laajentumiseen. Ruotsin ja Suomen pysyminen Naton ulkopuolella on kaikkien osapuolten etu. Myös USA:n. Kun Ruotsi ei olisi ylpeä, vaan hyväksyisi Suomen lähes tasavertaisena, silloin helpottuisi yhteistyön aloittaminen.
Ryssäviha ei ole loppunut Suomesta, mutta se ei saisi vaikuttaa järjen käyttöön. Ylen nettiä kun selaa, saa käsityksen koko maailman suhtautumisen kielteisesti Venäjään. Vaikuttaa kuin monet suomalaiset ajattelisivat "länsimielisesti". Paasaavat Suomen kuuluvan länteen. Ikään kuin se olisi kunniakasta ja moraalinen velvollisuus. Kartan mukaan olemme itäisellä pallonpuoliskolla.
Ruotsin ja Suomen ei pidä liittyä Natoon. Maailman rauhan säilyttämisestä eivät näytä välittävän. Viis veisaavat! Toivon ainakin Ruotsin ja Suomen toimivan rauhanaktivisteina.
Kaikki suomalaisetkaan eivät näytä noteeraavan tosiasiaa, miten Suomi on tullut toimeen Venäjän kanssa. Venäjän ja Suomen pitkä raja on, ehkäpä rauhallisin raja maailman kansojen välillä.
Näyttää vallitsevan ajatus, ettei rauha ole tavoittelemisen arvoinen, vaan järjetön tuhlaus sotatarvikkeisiin jatkuu. Miksi suurvallalla pitää olla enemmän ydinaseita toiseen suurvaltaan nähden? Vastustajan tuhoaminen yhteen kertaan ei riitä. Siinä samassa tuhoutuu maapallomme kaikkine elävineen kymmeniä kertoja.
"Miten hämmästyttävän vähällä järjellä maailmaa hallitaan?"