Herkistyin televisiosta katsomaani ohjelmaa rajan takaisesta Karjalasta. En sulkenutkaan laitettani. Seuraava teos kosketti itsellenikin lähiaikoina ajan kohtaiseksi tulee kysymys millainen on hyvä kuolema? Entä eutanasia? Raja lähestyy, kuitenkin se on verhon takana. Hyvä niin.
Ensiksi tulkoon sanotuksi arvioni luonteestani. Tosin useimmat karttavat aiheesta keskustelua. Harva on rehellinen omassa arviossaan. Tämän tunnustan rehellisesti. En ole uskonnollinen, mutta en halua vaikuttaa lähimmäisten vakaumukseen, tulkoot uskollaan autuaaksi.
En tunne ahdistavaa kuoleman pelkoa. En myöskään kiihkeää elämän halua. Ei minussa ole väkivaltaisuutta eikä itsetuhoisuutta. Sanaa, kohtalo, käytän harvoin. Kohtalo ei käsitellyt hellin käsin. Muokannut, mutta en aio arvioida enempää.
Vääriä valintoja tehnyt liian usein. Suurin vikani on ujous. Jos työpaikassani olen tyytymätön, en uskaltanut sanoa, esimerkiksi palkan pienuudesta. Siinä ajatuksessa vaihdoin paikkaa, että se paranisi. Muutamia kertoja kävi niin että työpaikka huononi. Mistäpä olisin etukäteen tiennyt? Tuuria, vai taitamattomuutta. Semmoisia on turha vatvoa. Kuitenkin minä vaan vatvon!? Olen höperö. Kunpa olisin: "Ole viisaasti höperö."
