Kirjoittaessani paikallislehteen Pielavedellä jätin julkaisun kokonaan päätoimittajan vastuulle. Enkä koskaan arvostellut ratkaisua. Luulen olevani niitä harvoja, jotka jättävät toimitukseen useita tekeleitä samalla kertaa. Toimitus saattoi julkaista, jopa vuoden kuluttua "hyllyllä" olevia. Pielavedelle muutettuani käväisin Nurmijärvellä. Kehusmaan porukka sanoi lukeneensa Nurmijärven Sanomista kirjoitukseni. Enhän minä ole kirjoittanut? Yksinkertainen selitys; se on ollut toimituksen varastossa. Silloinen nuori toimittaja piti kirjoituksistani. Nuori toimittaja oli muuan Matti Vanhanen. Ilmeisesti "hengenheimolaisia". Sitä tuskin kukaan uskoo.
Sama jatkuu. Kirjoitin blogiini: -Diktaattorille kerrotaan. Seuraavana aamuna ylen netissä sivuttiin Suomus-salmea ja Putinille väärän tiedon saamisesta tänä päivänä. Tekstaan tämän niille, jotka kuittaavat, sanomalla: "sinä et tiijjä mittään."
Luin toiseen kertaan Johannes Virolaisen ja Rafael Paasion kirjat. Selvää selvempi on että: Johannes Virolainen oli selvemmin poliitikko kuin Paasio. Virolainen oli poliitikon arkkityyppi. "Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista." "Politiikka on mahdollisuuksien taidetta." Jokaiselta poliitikolta pitäisi kysyä; -kumpi olet?
Kumpi olet? Kysymys tulisi väkisin eteen Kepun ministerivaihdoksissa. Annika Saarikko on kokonaan poliitikko, ei epäilystäkään. Ehkä nimellisesti myös hiukan Suomen asiaa? Pulska miesministeri vaihtoi pestistä toiseen. Mitä todistelikaan osaamisestaan? Ei yhtään mitään. Itseään täynnä pullisteleva herra kehui olevansa erinomainen poliitikko. ???!!!
IkiWanhan kokemuksella sanon: - Poliittisuus on rasite. Se sitoo. Se rajoittaa. se estää. Sitoo kannan määrittelyn. Rajoittaa järkevää toimintaa. Estää tarvittavia päätöksiä. Asioiden hoitoa, vai mahdollisuuksien taidetta?
