Nato tai ei Nato. Pääministeri Matti Vanhasella oli rohkeutta sanoa, ettei lähiaikoina liitytä Natoon. Julkisuudessa siitä esiintyy vain kaksi mielipidettä; liitytään, tai ei liitytä. Kumpikin mielipide väittää omistavansa ehdottoman totuuden, josta ei suostu keskustelemaan. Inttämisen sijasta sopisi tarkastella asiaa useammalta kantilta. Liittymisellä perustellaan yksinäistä osaamme talvisodassa, jolloin ainoa mahdollisuus oli liittyä Neuvostoliittoon, minkä mahdollisuuden hylätessään suomalaiset tekivät oikean ratkaisun. Yhtä hyvin tänä päivänä liittymättömyys Natoon saattaa osoittautua viisaaksi ratkaisuksi. Hampaaton eurooppalainen Nato nojaa kokonaan USA:han. sen toiminta näyttäytyy varsin ongelmalliseksi, eikä kukaan pysty sen tulevaisuutta ennakoimaan. Katsokoon USA sotilaalliset toimensa vaikka kuinka oikeutetuiksi, niillä kuitenkin kylvetään vihan siemeniä, jotka lankeavat otolliseen maaperään. Turha on uskotella suurvaltojen välittävän pienemmistä, ellei siitä koidu heille etua. Hitler möi Skandinavian, mutta halusi Suomen liittolaisekseen, kun näki Suomen hyödylliseksi. Nato ja Varsovan liitto palvelivat kahden voimakkaan tavoitteita. Kahden suurvallan tavoite oli pitää mahdollinen sota mahdollisimman kaukana omilta alueilta ja liittolaiset uskoivat heitä puolustettavan. Vai uskoivatko? Poliitikkomme jankuttavat tarvetta päästä osallistumaan päätöksen tekoon. Voihan siihen osallistua kuunteluoppilaana, vaikutus jää minimaaliseksi. Yhteistyötä sopii tehdä, niissä puitteissa, kun se on Suomen kannalta järkevää. Lapsenlapseni ovat enimmäkseen poikia. Kaksi on suorittanut asevelvollisuuden ja yksi on paraikaa RUKissa, neljä jatkaa vielä kasvamistaan, enkä toivo näkeväni heistä ainoankaan vuodattavan vertaan vieraiden maiden mellakoissa. Kuka tietää, millaisiin tehtäviin joutuvat suurella tohinalla perustettavat kriisinhallintajoukot?
