Kansakoulun uskontotunnilla tarinaa kerrottiin. Kuin se olisi tosi. Entä sitten? Koulujen uskonnon opetus on vitsi. Se ei opeta tutkimaan, vaan se opettaa uskomaan. Uskomaan mitä? Uskomaan ehdottomasti Raamatun sanaan. Vähänkin aivojaan rasittamaan vaivautunut löytää ristiriidan.
En ole uskovainen. En ole niin päättänyt, kuten ei kukaan mukaan. Miten voin luottaa Raamatun sanaan? En mitenkään. Raamatun säkeet ovat kirjoitetut, herra ties, milloin? Kun minä luin Raamatun kokonaan, sen aikainen tasoni saattoi uskoa todeksi. Enhän tiennyt, enkä voinut ymmärtää, miten monta kertaa suomennettua tekstissäni luettavanani oli. Vain Suomen kieli!
Miksi näitä pähkäilen? Siksi, kun taloyhtiön osake-enemmistön omistaa uskonnollinen yhteisö. Yllätyin, kun selvisi tulleen vuokralaiseksi myöskin us konnollinen yhteisö! Se on minulle yks ja hailee.
Se kolahtaa kinttuihini, kun uusi vuokralainen kehuu vuokranantajan kuplille viemäri-asiassa. Vuosikymmeniä vanhaa vikaa IkiWanhan asunnossa eivät korjanneet.
En aina muista, vaikka raadollisuutta olen kohdannut köyhyyteni takia. Vastineeni olen maksanut. Semmoinen pointti tulee mieleeni, että taloyhtiö pitkittää korjausta kuolemani jälkeen. Silloin aikovat sälyttää jälkeläisilleni korjauskustannuksen. Korjaavat ja väittävät, ettei vikaa ollutkaan. Kertomus Laupiaasta samarialaisesta ei ole tosi.
