En ole taikauskoinen, vai olenko? Elon mainingeissa on muisti menettänyt otettaan. Olen itsekseni päätellyt: - Muisti on melkoinen veitikka. Herää kysymyksiä. Tosi ja uni menee sekaisin ja limikkäin, etten pysty erottamaan toisistaan. Lähtee siitä, kun maanantai on pesupäivä. Joskus unohdan sen totaalisesti, huomaan vasta sitten, kun hoituri tulee,
Semmoinen on muistikuva, että odotin rauhallisesti. Sitä ihmettelin, että hoituri viipyi, tuli kello yhden sijaan puoli kahdelta maanantaina. Pitkästyin. Riisuin itseni ja menin pesupaikalle. Hoituri tuli, sanoi: - Suihku omaan käteen. Tuli melko kuumaa. Huomautin. Sanoi: - Pystytkö säätämään tästä? Vaivoin kykenin. Hoituri häipyi, jäin hetkeksi yksin. Heräsi kysymys: - Minnekä? Nousin katsomaan. Oven raosta ei näkynyt hoituria, näkyi kännykkä ja sormi. Kännykän taulu kirkastui ja vuoroin himmeni. Mitähän se roplaa? En enempää ihmetellyt, sehän on yleinen tapa. Menin suihku tilaan. Kohta tuli hoituri. Pyysin pesemään selän.
Kun tulin pukemaan, ihmettelin: - Miksi hoituri on pannut istuimen käsinojien päälle riisumani alusvaatteet, toisen päälle paidan ja toisen päälle alushousut? Asetin ne erilleen, muka muistin virkistykseksi. Poissa oli nojien päällä olleet pienet tyynyliinat, harmaa ja värillinen. Miksi niitä oli kahta väriä? Olin muistavinani, ettei harmaita löytynyt kuin yksi.
Semmoinen tarina: Roplasiko hoitaja omaa puhelintaan? Seuraavana päivänä avatessani puhelimeni pyysi PIN-koodia.
Minkä näköinen hoitaja oli? Kasvojaan en muista. Ei ollut sinistä pukua. Oli pitkä leninki, epämääräisen värinen, tuo mieleen pienviljelijän emännän navettatakin. Väsyneet silmät, minulla.
Antaa ajan kulua, vahinkoa ei tullut.
