Fantastista

Jyrki katainen pullisteli menestyksestä huumaantuneena: - Fantastista! Korpifilosofi tuumaili omissa aatoksissaan: - Jyrkiboi pieree vielä joskus verta.

Muodikkaasti jankutetaan, että maan johtoon pitää saada nuoria. Pikkuhiljaa varmistuu, että Katainen ja Urpilainen ovat liian nuoria! Kahdeksankymppinen korpifilosofikin tiesi, että heidän esityksensä Suomen takuuvaatimuksesta Kreikan tukeen ei ole tästä maailmasta. Jukisuudessa puntaroidaan älytöntä esitystä kuin sillä olisi mahdollisuuksia. Tarvittiin kyllin "vanha" ja kokenut Pertti Salolainen sanomaan, että "Suomi ajetaan nurkkaan". (Jyrki kataisen johdolla). Korpifilosofi ei tietä, miten asia etenee, mutta on elänyt kauan ja seurannut maailmanmenoa. Karttunut kokemusta. Yksi perusasia on, että Suomi on liian pieni tekijä. Isot kuuntelevat näennäisen kohteliaasti, mutta päättävät kuten haluavat. 

Niilo hämäläinen sanoo muistelmissaan: "Genevet ja Etykit pidetään, mutta päätökset tehdään muualla". Kotimaassa menestyksen huumaan tottuneet nuoret edustajamme eivät omaa tuota viisauden perustetta. Niilo Hämäläisen lauseeseen voi huoletta lisätä: Brysselit.

Elämän kevät
Tänä aamuna herätttyäni jäin hetkeksi lojumaan. Siinä tuli tahtomattani mieleen muistikuvat lapsuudestani. En pysty sanomaan, olinko kahden, kolmen tai neljän vuoden ikäinen. Veli syntyi jouluna 1936, silloin olin neljävuotinen. Muistikuvieni aikaan Veliä ei ollut. Tuli paha olo, pahempi kuin koskaan ennen, sitä muistaessani. Onneksi se häipyi mielestäni vuosikymmenien ajaksi, kunnes aviosuhteessa tapahtuneet palauttivat epämiellyttävät muistot lapsuuden ajoilta.

Asioihin en voi vaikuttaa, eikä enää ole suuria intohimoja, mutta ärsyynnyin television avattuani. Puhuivat Kivakoulu-projektista. Semmoiseen lässytykseen kyllästyin aikoja sitten. Tehneet kaikenlaisia oppaita, jotka näyttivät entisaikojen aapisilta. niitä on opettajille, niitä on vanhemmille, niitä lienee kummeille ja kummin kaimoille. Tuhlattu aikaa ja rahaa (tupakkia?). Vaikuttaa pikkukakkosen leikeiltä. Mainittiin äidinkielenopas myös vanhemmille. Ohjelmassa esiintyneet puhuivat äidinkieltä huonosti.

Kiusausasiassa olen asiantuntija. Minulla on "sisäpiirin tietota". Koulussa kiusattiin paljon. Poikamaista vallattomuutta ei voi välttää, mutta huomattava osa oli selvää pahankurisuutta. Luokallani oli yksi villikko, pilkkasi muiden mukana minuakin. Tällaista sanovat nykyään ylivilkkaaksi ja aikuisena kärsi mielialojen vaihteluista. Muut pienen luokkani pojat olivat "kilttejä". Kun olimme olimme varsinaisen kansakoulun viimeisellä luokalla, kiusaaminen oli vähimmillään, johtui siitä, että meitä seuraavallakaan luokalla ei ollut "häjyjä.  Myöhemmältä ajalta Veli sanoi häntä kaikkien kiusanneen, paitsi yksi poika.

Olin helppo kiusattava; "huorpentu" ja heikosti ravittu, voimiltani heikko. Opettajakin osallistui: "Nyt ei olla Korpelassa!". Opettajan aseet eivät olleet terävät, sillä oppimisessa olin kaikkia muita etevämpi. Muutamat sattumukset lopettivat vähitellen kiusaamisen. Se oli sota-aikaa. Lumisotaan jaettiin poikia kahteen ryhmään. Valinta ei ollut tasapuolinen. Kaikkien yhteisöjen epävirallisissa organisaatioissa on auktoriteetteja.  Eikä auktoriteetti , "nokkamies"  valinnut minua rääpälettä joukkueseensa.
Molemmat joukkueet rakensivat pyörittämällä kasvatetuista lumipalloista suojamuurit, ehkä vähän yli puolimetriset. Sotiminen alkoi. Hetken kuluttua joku "loikkasi" paremmalle puolelle. Kohta siirtyi toinen ja kolmas.....
Jäin puolelleni yksin.
Painauduin muurin suojaan. Nostin pääni nopeasti näkyviin ja painoin takaisin sillä hetkellä, kun aikoivat heittää. Sama uudelleen ja lumipalojen isku meni ylitseni. Jokainen heitti yhtäaikaa. Se toistui muutamia kertoja, vastapuoli alkoi viihtyä ja nauroivat. Kymmeniä, ehkä enemmän kuin sata lumipalloa lensi ylitseni, kunnes yksi osui; halkaisi ylä huuleni vuotamaan verta. Sota loppui yhteen haavoittuneeseen. Nousin pystyyn, pyyhin verta lumipallolla. Kaikki tulivat ympärilleni. Ensimmäisen kerran koulussa tunsin saavani arvostusta toisten joukossa.
Timo puki sen sanoiksi: "Lötistä tulloo mies!"

Pentti kiusasi jatkuvasti. Pentti on samanikäinen, mutta oli alemmalla luokalla, on minua lyhyempi, mutta oli voimakkaampi.
Koulun rinteellä vietimme välitunteja. Pentti tuli eteeni häjyilemään, löi käsilleni kuusenkarahkalla. Pakkanen lisäsi sormieni kivun tuhatkertaiseksi. Suutuin ja unohdin huonouteni. Molemmin käsin tartuin Penttiä rinnuksista ja paiskasin hänet vierimään alamäkeen. Kun nousi pystyyn, menin ja paiskasin uudelleen. Kun yritti nousta, otin puseron niskasta ja housun persuuksista ja heitin vielä kerran, mutta tehoa ei ollut enää ja Pentti vaín vähän  kompuroi.  
Kuulin tytön sanovan: Kahtokee, mitenkä Löti heittelöö Penttiä!

Aasin silta heittämiseen.
Elämässäni en saavuttanut mitään, urheilinkin, mutta en saavuttanut mitään. Seuraan urheilua hiipuneella mielenkiinnolla ilman intohimoja. Keihäänheitossa kaksi pielaveteläistä pääsi lähelle huippua. Juha Laukkanen teki hyviä tuloksia, mutta hiipui hiljalleen. Teeveen kuvasta tarkkailin: Juha Laukkasen muskelit kasvoivat ja samassa suhteessa tulokset heikkenivät. Jos saavuttaa tuloksen 78 metriä ja sijoittuu kuudenneksi, voiko ylpeillä? Urheilussa keihäänheitto ei ole maailmanlaajuinen laji.  Suomaliset briljeeravat osaamisellaan.
Hyvällä syyllä voidaan olettaa valmennuksen menneen pieleen, kun jokaisen suomalaisen heittäjän tulokset heikkenevät?

Nuori heittäjä valittiin kisoihin heittämisen perusteella. Antti Ruuskanen meni lakipykälien nojalla hänen edelleen. Raukkamaista, epäurheilijamaista! Jos valitaan, niin valitaan. Kirjoitin minkä kirjoitin. Antti Ruuskasella on ollut tilaisuuksia heittää 90 metriä, mutta ei heittänyt. Jonain päivänä heittää niin ettei kenttä riitä, mutta tosipaikan tullen kuin tikkaa. Jos Pitkämäki olisi herrasmies, hän olisi siirtynyt sivuun? Pitkämäen mahdollisuudet ovat epävarmoja saatavia. Niinkuin yleensä sairaiden urheilijoiden. Epävarmoja saatavia on Antti Ruuskasenkin menestyksen odotus.

Asiantuntemusta ei ole, mutta väitän maailmanmestaruuteen tarvittavan yli 87 metriä. Kuka suomalainen siihen pystyy?
Jos Antti Ruuskanen pääsee edes finaaliin ja heittää 76 metriä ja nuori heittäjä saavuttaa kisojen jälkeen tuloksen 86 metriä, herää kysymyksiä ja spekulaatioita. Jokaisessa tilanteessa toteutuu vain valittu mahdollisuus, toinen vaihtoehto jää todistamatta.

Palaan vielä valmennukseen. Yksi kysymys: Miksi kaikkista heittäjistä heiveröisin oli maailman paras? Vielä kehäraakkinakin heitti 85 metriä ja saavutti pronssitilan, josta suomalaiset vain haaveilevat. Suomalaiset valmentajat luottavat voimaan, kun pitäisi pyrkiä nopeuteen.
En pysty ennustamaan kisojen lopputulosta, sitä vartenhan kisoja käydään, että selviää sen hetkinen paremmuus, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että Thorkiltsen on ylitse muiden. Että suomalainen voittaisi, tuntuu mahdottomalta.
On mukana yksi suomalainen nuori heittäjä. Jos pystyy, hänellä on ainutlaatuinen mahdollisuus  saavuttaa gloriaa.     
Sehän on vain urheilua
 

Sota

Joka päivä tulee kuvaruudusta jotain Libyasta. Tänä aamuna kertovat kapinallisten vallanneen Tripolin. USA avusti pommittamalla Naton nimissä. Pommittaminen eri puolilla maapalloa lisää vihaa Natoa ja USA:a kohtaan. Läntistä maailmaa vastaan.

Luin viime viikkoina kirjaa: George f. Kennan Ydinharha. Tekijän mukaan USA:n ei pidä pyrkiä kaatamaan maiden hallituksia. Kun ei ole näkyvissä tahoa, joka pystyisi luomaan entisen tilalle demokraattisen hallinnon. Sellaista ei näytä tapahtuvan Irakissa eikä Afganistanissa, mahtaako onnistua Libyassa? Kuka ottaa vallan? Mieltäni vaivaa sana: valta. Suomessakin kunnissa, puolueissa ja valtiossa, hallintaa sanotaan vallaksi, vaikka pitäisi vain hoitaa asioita parhaalla mahdollisella tavalla.

Ensimmäinen maininta, jonka muistan lukeneeni koulukirjasta oli 1,6 miljardia. Luultavasti se oli vanhentunut tieto. Lienee ollut siloin 2 miljardia.
Olen seurannut siitä asti kun lähestyi viiden miljardin raja. Väki lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla. Pian täyttyy seitsemän miljardia. Sotimalla ja tappamalla ei kyetä "harventamaan". Uskontojen mukaan syntyvyyttä ei saa säädellä.

Jehovan todistaja Leo Virtanen kertoi tarkistaneensa laskemalla väitteen, että kaikki maailman ihmiset mahtuvat Inarinjärven jäälle. Äkkiä ajatellen tuntuu uskomattomalta. Leo Virtanen sanoi tilaa olevan 1 neliömetri jokaiselle. Siinä tapauksessa Inarinjärven pinta-ala on 6 miljardia neliömetriä. En tarkista, kai Leo puhui totta. 

Kansakoulu eteni siihen asti, kun saatiin oppikirja: Suomen historia. Luettiin aikansa. Sitten oivalsin; tämähän on Ruotsin historiaa. Alkoi ensimmäisestä ristiretkestä. Vuosilukukin mainittiin; v 1154. Aika ei kuulemma ole täsmällinen. Pitääkö kansan kastaminen Kupittaan lähteellä paikkansa? Ristiretki tarkoittaa kansojen alistamista Kristinuskon varjolla. Historiantutkijat eivät tuo esiin, kuinka veriset jäljet Kristinuskolla on? Saksakin on kristitty ja oli myös Natsihallinnon aikana. Kristityt siirtomaavaltiot olivat kristittyjä ja ovat sitä vieläkin valtansa murentumisen jälkeen. Kristityt tappoivat Amerikan asukkaita lähes sukupuuttoon. Kristityt kehittivät atomipommin, jolla tappoivat japanilaisia siviilejä kauhistuttavalla tavalla.

Maailman meno on julmaa, kauhistuttavaa, "hirmuista".    

Pöllöpää

Jos joku sattuu vahingossa lukemaan tätä palstaa, saa luvan suhtautua varauksella. Tänäpänä ajelin tyhmää ajelua eksyksissä. Luulin olevan jo maanantain ja suunnittelin aloittaa hallissa uimisen, mutta kompuutteri kertoi olevan vasta sunnuntai. Pääni pehmeni totaalisesti lyhyessä ajassa. Onneksi päivätyö tuli tehtyä aikaa sitten, joten  suuria taloudellisia vahinkoja toivottavasti en tee. Pientä vibaa varmasti tulee.

Tiesin odottaa höperyyden tuloa. Saatuani asuntoni osakekirjan kiikutin sen välittömästi pankin säilytettäväksi. Sillä hetkellä järkeni pelasi kohtuullisesti. Siitä on vasta vajaa neljä vuotta. Hyvissä ajoin opettelin tarkistamaan ulos lähtiessäni paikat: Valot, vesihanat, virrat liedestä ja muista laitteista. Hymyilin itselleni, ettei tuo ole tarpeellista. Tunsin hallitsevani itseäni. Nyt kaikki varotoimet osoittautuvat tarpeellisiksi. Poltin jo yhden kattilan, mutta katastrofia ei onneksi tullut. Lisäsin auton moottoriin öljyä ja unohdin tulpan pois paikoiltaan, nyt sen tilalla on räsytuppo, asiaa purkaamolle. En epäröi tunnustaa vahinkojen mahdollisuutta ja kehitän mekanismeja unohduksia vastaan.

 Leikkasivat v 1998 ja sen jälkeen tuli häikkää; meni tasapaino, ei puhettakaan käsilläkävelystä. Muistihäiriölle naureskelin: minulta tippui suuri määrä löysällä olleita ruuveja!  Hymyilyttää vieläkin, otan kuitenkin vakavasti ja tarkkailen itseäni kriittisesti.  

Elokuinen aamu

Eilisiltana painuin pehkuihin ennen kymmentä. Nukuin heräilemättä kuutisen tuntia. Heräsin neljältä. Loikoilin vielä, mutta unta ei tullut, joten katsoin paremmaksi kämpiä ylös. Vilkaisin ulos, näytti pilviseltä. Aamun koleuden takia tarvitsin pitkät alushousut ja vankemman verryttelyasun.

Kävelin kirkon ohi lähelle liikenneympyrää, jatkoin keskustan suuntaan ja käännyin lammelle päin. Väylillä ei näkynyt liikettä. Lammen rannan suuntaan laahusti mieshahmo. Tummat lökäpöksyt, kauhtunut pusakka ja alistuneen näköinen olemus kertoi kassia kantavan miekkosen kuuluvan lajiin, jota sanovat syrjäytyneeksi, tuntee varmaan itsensä yksinäiseksi. Varhain liikkeellä, missä mahtoi yönsä viettää?

Mietin nuoria, jotka kaljoittelevat baareissa ja kuljeksivat oluttölkkejä suudellen. Monia heistä odottaa tuon kaltainen tulevaisuus, joka ei ole tulevaisuutta. Eivät he ajattele katsellessaan noita ulkoilmaihmisiä, että he itse ovat muotoutumassa niiden kaltaisiksi. Voiko sitä estää? Ei kai?

Juoksin hipsimällä joen rantaa. Veneiden luona seisoi ikäiseni mies. Ryhti ja puhtaat vaatteet teki vaikutelman, että mies on kuosissa. 

Seisahduin sillalla. Katsoin järvelle. Kauempana nousi sumu. Rannan lähellä lepäsi vesi lähes tyynenä, vai tuskin havaittava maininki jatkoi hidastunutta liikettään. Ensimmäiset auringon säteet tavoittivat puiden latvoja vastarannan rinteellä. Taitaa tulla hyvä päivä.

Seuraava luontokappale, jonka näin, oli vanha mies. Läksi kävelemään laatikkorivistön luota lehti kädessään. Ovatko kaikki varhain liikkuvat miehiä? Yksinäisiäkö? minäkin?

Palasin pesälleni muutaman minuutin jälkeen kuuden. Puuron ja kahvin jälkeen kuuluu ohjelmaan lehdet kirjastossa ja uimahalli, joka kesäseisokin jälkeen avataan tänään.

Saa nähdä, osaanko panna tämän sepustuksen paikalleen? Vanhuksena vierastan näitä nykyvehkeitä. Hyvä apu näistä on, mutta aina en apua pysty saamaan.   

Eurooppa

Kuulun niihin taantumuksellisiin, jotka äänestivät EU:n liittymistä vastaan. Perusteena, ettei kukaan tiedä. Isot valtiot hallitsevat. Saksa on talousmahti, Englanti elää harhassa, ei halua unohtaa olleensa hallitsijana kaikilla mantereilla, Ranska on ylpeä ja italia ihan oma lukunsa, entä muut välimeren maat, "manjana".

Kampanjoivat kovasti Suomen EU-kelpoisuudesta, mutta myöhemmin Unioniin hyväksytyt maat eivät saavuta koskaan sitä tasoa, jolla Suomi oli ennen liittymistä. Ei ainakaan laajennuskomissaarina toiminut Olli Rehn näe eläessään sellaista kehitystä. Eikä Turkki ole Eurooppaa.

Kun Jutta Urpilainen valittiin puolueen puheenjohtajaksi, palautui mieleen pesäpallo-ottelu joskus 40-luvulla. Vastakkain olivat "kunnan pamput" konttoreiden naiset. Naisen tarttuessa mailan varteen, runoili mainio huutosakki: "kynsissä jos kestää lakka, silloin et oo enää akka". Lähiaikoina selviää, kestääkö lakka ja verkkosukat.

Suomalaisten poliitikkojen "neuvottelema" sopimus Kreikan avustamisesta ja takuista vaikuttaa hölmöläisten puuhalta. Kun muutkin valtiot pyrkivät samaan, mitä sitten tapahtuu? Nurinoita kuuluu jo, eikä ainakaan moni osaa ennustaa tulosta. Onhan Suomen aloitteellisuudesta se hyöty, että valtioiden holtittomuus joutuu tarkempaan syyniin.

Surkuhupaisa näytelmä näkyy tiedotusvälineissä. Kun pitäisi panna talous kutoon, niin alkavat lakkoilemaan ja hulinoimaan.

Suomen valtiolla ja kunnilla on velkaa, joka tuntuu "hirmuiselta", mutta poliitikot tyynnyttelevät. Vertaavat muihin maihin, joilla on vielä enemmän velkaa. Meikäläistä ihmetyttää suurien ja rikkaiden velkamäärä. Vaikuttaa siltä, että poliitikot haluavat Suomen pääsevän samaan. Herää kysymys: mitä sitten kun pallo kasvaa niin suureksi, ettei kukaan jaksa pyörittää?

Jonkun viisaan ammatiksi sanoivat: tulevaisuuden tutkija. Ei sellaista pysty tutkimaan, jota ei ole. Se on teoretisointia ja ennustamista. "Varsinkin tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa".

Alkukankeus

Jokaisella merkittävällä ihmisellä on oma blogi. Entäpä, voisiko merkityksetön kansalainen pitää plogia? Esan mukaan: "valtiopäivillä on päätetty, että jätkäkin saapi laulaa."

Ikivanha pappa ei tietenkään osaa kompuutterihommia, joten pyysin Samulia auttamaan. Samuli on näissä välineissä hyvin kokenut, aikoo ammatilaiseksi.

Tänään on torstai 18 elokuuta v 2011, kun naputtelen ensimmäistä tekstiä. Vaikka Samuli opasti "kädestä pitäen", en helposti osannut toimia, kun aloitin. Vaivalloisen aherruksen jälkeen sain eteeni puhtaan palstan, johon voin viskellä "kärpäsenpaskoja". 

Mitä sitten ylöspränttään? Tietenkin omiani, mutta enimmäkseen yleiseen elämänmenoon suhteutettuja ajatuksia . En tiedä onko näkökulmani "sammakkopersvektiivistä" , vai kenties sitsontiaisen. Kahdeksan vuosikymmenen kova elämänkoulu on jättänyt aivoituksiini jälkensä. Kun esitän näkemyksiäni, ne pohjautuvat kulloisenkin hetken ja aikakauden näköalaan. Politiikkaa seuraavassa mediassa olettavat mielipiteiden seuraavan samankaltaisina aina syntymästä hamaan kuolemaan asti; jos ei siltä näytä, irvitään takinkääntäjäksi. Siihen verrattuna jouduin "kääntämään takkia" yhtä mittaa. Aina oppii uutta; vai oppiiko? Tai haluaako oppia? Tai tunnustaako ottaneensa opikseen?

Tasa-arvosta sanoisin ja sanonkin: Se on hakoteillä; käsittävät sen ainoastaan miehen ja naisen väliseksi, eivät ihmisten väliseksi. Statusta omaamattomana miehenä olen ollut itseäni paremmassa seurassa naisten joukossa. Oriveden Opiston kesäkurssilla olin ainoa "rasvanahka" oppineiden joukossa. Lisäkseni kaksi miestä: arkkitehtejä. Yksi maalaisemäntä oli joukossa, mutta hänen tukenaan oli koulutettu tyttärensä ja emäntä nautti yleistä arvostusta. Väitän kuitenkin olevani häntä monipuolisempi kirjoittajana. Herkät tuntosarveni aistivat kuuluvani alempaan sosiaaliluokkaan. On minullakin kielellisesti lahjakas kouliintunut tytär, mutta hän ei ollut läsnä.

Vuosia sitten sanomalehdestä tökkäsi silmään suurikirjaiminen otsikko: "PUOLET NAISISTA ANSAITSEE VÄHEMMÄN KUIN 80 000 MARKKAA VUODESSA". Teksti säilyi päässäni: Silloin ansaitsin 40 000 markkaa palkkaa ja noin 36 000 markkaa eläkettä. Tasa-arvoa? Lehtiotsikko olisi voinut olla: "PUOLET NAISISTA ANSAISEE ENEMMÄN KUIN 80 000 MARKKAA VUODESSA". "Lasi on puoliksi tyhjä, tai puoliksi täysi".
Rakastan naisia ja joku nainen on rakastanut minua, mutta ei tarvitse vouhottaa. Ihailen menestyneitä naisia!

Tämänkertaisen katson riittäväksi. Viime aikoina on tullut mieleeni jonkun viisaan ihmettely: "Kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan?"