Me koltiaiset käytiin usein seuroissa. Meissä meni "hyvä sana" hukkaan. Yksikään meistä ei "pelastunut".
Kuulimme kastajaisista Kumpusen järvessä. Rantalan rantaan oli tullut väkeä. Uteliasta porukkaa. Uteliaita mekin. Vauhkoset Reino ja Timo ainakin olivat. Ehkä viisitoista täyttäneitä olimme. Saatoimme olla vähän nuorempiakin. Odotimme jotain huvittavaa, huvittavaa ainakin meille.
Koitti hetki. Kastaja ja kastettava molemmat puettu valkoiseen mekkoon, pitkään kauhtanaan. Rinnakkain hitaasti etenivät matalassa rannassa. Minä arvelin heitä paleltavan. Joutuivat kahlaamaan pitkän matkan, ennenkuin pääsivät sopivaan syvyyteen. Vesiraja rintaan asti. Tarkoittivatko sydämen kohdalle. Hämärä sateentihkuinen päivä. Koleaa, oli jo syyskuu.
Puheet ja laulut olen unohtanut kokonaan. Tärkeimmät muistan. Kastaja peitti kastettavan suun kädellään, ehkä sieraimetkin. Taivuti kastettavaa selkäpuoleen päin. Huljautti umpisukkelossa veden alla. Jostain kuulin että huljautetan kolme kertaa. Nämä olivat helluntailaisia, enkä muista kuin yhden huljautuksen. Asioista en mene takuuseen, kerron vain muistin varassa.
Hiljalleen taapersivat rantaan. Meitä muka huvitti, kun menivät saunaan yhtäaikaa. Mielessämme oli opittu säädyllisyys. Pienestä saunan ikkunasta näkyi. Kastettava istui juuri ikkunan kohdalla. Hartiat ja pää näkyivät. Me tirkistelijät! Apurit alkoivat riisumaan valkeaa kauhtanaa. Viime hetkellä vetivät verhon eteen.
Näytös päättyi.
Meillä oli jotain viihdykettä. Huvit olivat vähissä. Mahdollisuuksia käytimme.
