Mieleeni tulee usein keväällä Ohemäen koulun äitienpäivistä palaavat. Äitien rinnassa oli tuomenkukat. Pohdiskelin niin aikaista tuomen kukintaa. Yleensä niillä main tuomet kukkivat myöhemmin. Sain mielessäni tuuman, että herättivätkö kukinnan vesiastiassa, kuten näin koivun oksille tehtävän?
Tänä keväänä näkee havainnollisesti nopeat kukkimiset. Vaikka kevät viipyi, silti tuomet kukkivat aikoja sitten. Sireenit kukkivat parhaillaan ja nenääni tulvahti pihlajan kukan tuoksu.
Rupesin muistelemaan, että mikähän vuosi silloisten äitienpäivien aikana oli? Tartun kiinnekohtaan, ettei Veliä silloin ollut. Veli syntyi jouluna 1936. Täytyi olla se vuosi. Olin silloin neljän vuoden. Tilastojen ja muistavien mukaan silloin oli lämpimiä kesiä. Siis ne kukat äitien rinnoilla oli poimittu luonnosta.
Nurmijärven Perttulassa lenkkeillessäni aprikoin, että tuleekohan tuosta viljapellosta valmista? Oli jo heinäkuu ja vehnän oraat kasvaneet muutaman kymmenen senttiä. Kesäkuu oli kolea, kasvu hidasta, melkein olematonta. Kuivuus ei vaivannut. Havainnot sain tehtyä jatkuvasti, päivä päivältä.
Kun vihdoin tuli lämmin jakso, se oli todella lämmin. Kitulias vilja varttui viikossa tähkälle. Korjasivat runsaan sadon.
