Huvitti yhteensattuma katsoessani urheiluohjelmaa. Siinä mainittiin uutena keksintönä polkujuoksu. Ei se kovin uusi tapa ole! On siitä jo yli seitsemän vuosikymmentä, kun polkujuoksussa teloin ukkovarpaani kahteen kertaan. Varvas osui koholla olevaan koivun juurakkoon. Varvas mustui ja kynsi lähti. Kaksi kertaa. Polkujuoksua harrastivat paljon ennen toimittajien isien tai äitien syntymää.
Se yhteensattuma. Television ääressä istuin nenä vaurioituneena. Tulin juuri polkujuoksemasta. Tullessa painoin verta vuotavaa nenääni paperinenäliinoilla. Vuoto ennätti tyrehtyä tulomatkalla.
Vaurio juontuu aikoinaan leikkauksen yhteydessä häiriintyneestä tasapainoaistista.
Voimistelutarkoituksessa kiipesin jyrkän rinteen harjanteelle. Harjanteella mutkitteleva polku jatkui pienen matkan melko suoraan. Jaloissa kevyet kengät. Hyvältä näyttävä polku houkutti juoksemaan. Unohdin vajavuuteni ja kipitin kohtalaista vauhtia. Askeleeni ei nouse korkealle. Luonnollisesti siinä tuli eteen puun juuri polun pinnassa. Ei se ollut paljon koholla, tuskin näkyvillä. Oikenpuoleinen tossu tavoitti esteen. Rojahdin holtittomana mahalleni. Kaatumista en pysty hallitsemaan. Naama osui suoraan maahan. Nenä tuntui kyntävän polkua. Nenän sivussa tuntui kiven hankaaminen. Pientä kipua.
Noustuani havaitsin nenän varressa punaista. Kosketin valkealla tupolla. Verta tuli herakasti. Painoin koko ajan tupolla. Tunnustelin nenäluutani, vaikutti ehjältä. Tarkistin sieraimia, ei sieltä vuotanut verta. Paluumatka osuu sairaalan lähelle. Menenkö näyttämään? Ei tarvitse, pintanaarmuja varmaan. Koiraa kusettava nainen katsoi sisäänpäin hymyillen. Luultavasti en näytä pultsarilta. Normaalisti kävelen. Haaveri lenkkipolulla.
Käsi nenällä kävelin koko matkan, ehkä puolisen tuntia. Kääntelin tupon puhtainta puolta nenääni vasten. Näytti vielä vuotavan. Vaihdoin uutta käärettä.
Vuoto tyrehtyi, katsoin peiliin. Näytti siltä ettei viitsi näyttäytyä ihmisten ilmoilla. Ja telkkarissa esittelivät polulla juoksua!
Yritän muistaa heikkouteni ja etenen varoen.
