Presidentti Obama vakuutti ettei USA vakoile kenenkään yksityishenkilön sähköposteja. Vakoileeko blogeja? Samuli valisti minua, että mainostajien automaatit pyrkivät palstalle mainostustarkoituksessa. Kun en ota vastaan kommenteja, eivät voi ujuttaa mainoksia. Luulisi automaatin rekisteröivän ja hylkäävän tämmöiset.
Eilisen jälkeen kertoo tilasto useita katsomisia Amerikasta. Viikon tilastossa 77 lukemista. Ei amerikassa kukaan näitä lue, ainoastaan automaatit. Vakoiluautomaatit saattaa takertua hakusanaan. Tätä blogia ei moni tiedä. Tosin tämä on julkinen. En pyri vaikuttamaan politiikkaan, mutta kirjoitan siitä mielipiteitäni. Uutisten "innoittamana" kirjoittelen suuren maailman sattumuksista. Pakinoissani käytän yhdysvalloista isoja kirjaimia: USA.
Venäjältä näkyi usein monta merkintää. Nyt ei ole näkynyt pitkään aikaan yhtään. Herää kysymyksiä. Naapurimaista ei näkynyt yhtään. Pohjoismaista, eikä Virosta. Nyt näkyy joskus Ruotsista. Siihen vaikuttaa Mika Kemppainen. Saksasta on myös muutamia. Saksassa asuu muutama henkiö, joka tuntee minut.
Joskus on muutama merkintä kaukaisista maista. Ne ovat sattumia, eikä ne ymmärrä Suomen kieltä.
Muuten, Venäjästä en kirjoittanut pitkään aikaan. Siksikö hiljaisuus? Kun havaitsin sattumia Venäjältä, pränttäsin "piruutani" muutaman sanan sikäläisillä puustaimilla.
En alkanut ottamaan kommentteja. Sain käsityksen siitä valtavasta roskan tulemisesta, enkä halunnut stressaantua. Kommenttien selaamisen pelkäsin rasittavan liikaa voimiani. Siihen tarvitsisin "sihteerin", joka seuloisi pois asiattomat ja herjaukset. Roskan voi poistaa, mutta se saattaisi pahoittaa mieltäni. Sepelvaltimotauti vaikuttaa ja herkisti. Tunnekuohu tulee pienestä, joten vältän sitä. Tiedän mielipiteideni ärsyttävän monia, koska kirjoitan rehellisesti mitä ajattelen. Tiedän itseni "toisinajattelijaksi". Vähemmistöä.
Päivien sattumukset itselleni eivät kiinnosta ketään. Kirjoitan minkä kirjoitan. Jälkeenpäin näkevät ennustanko ja näenkö asiat hyvin tai hyvin huonosti? Uskallan.
Palataan!
Jatkoa edelliseen.
Liikenteen lähteet:
www.vampirestat.com 52
www.vampirestat.com 9
7secretsearsh.com 3
Tarkistin tilaston. Kuukauden tilasto kertoo:
Suomi 109
Yhdysvallat 101
Viikon tilasto kertoo:
Suomi 16
Yhdysvallat 79 ??????
Hymyilyttää!! Sattuuko nämä lukuisat kontaktit vahingossa ajanjaksoon, jolloin teksteissäni näkyy kirjaimet USA??? Automaatithan niitä seuloo, mutta mitä itua on ampua "harakoille"??!!