Sattui silmiin teeveen ohjelmasta: Orpopojan valssi. Nostalgiaa vai vanhuuden höperyyttä? Semmoinen suomalainen elokuva.
Pielaveden Suojalassa näyttivät elokuvia. Liikkuvaan kuvaan tutustuin ensimmäisen kerran Jokijärvellä Toimelassa Osuuskauppajuhlilla. Se oli pelkkää näyttämistä: Tällaistakin on! Pelkkää hulluttelevia sattumuksia.
Ensimmäisen värielokuvan näin Säviän Nuorisoseuran talolla: Robin hoodin poika. Käsittämätöntä väriloistoa Korpelan synkkyydessä kasvaneelle! Tarkkaa ikääni tai vuosilukua en pysty näihin muistikuviin sanomaan. Kävelin Korpelasta kymmenen kilometriä katsomaan sitä ihmettä. Ja saman kymmenen takaisin.
Orpopojan Valssin katsoin Suojalassa. Kävellen menin sinnekin. Ja kävellen takaisin. Saattoi liittyä rippikouluaikaan. Tai jonkin urheilutapahtuman sattuessa.
Tähtenä Sakari Halonen. (muistankohan nimen oikein?) Semmoinen muistikuva on, ettei näytäntö mennyt yhtäjaksoisesti alusta loppuun.
Kai se oli väliaika (nauhan vaihtaminen). Takanani istui kaksi nuorta miestä (minua vanhempaa). Keskustelivat pääosan esittäjästä.
--- On hänelläkin suruja, ei aina pelkkää iloa.
Niinpä!
Siihen asteinen tarina kertoi pelkkää hyvää ja iloista ilmettä. Sehän on vain näyttelemistä, mutta ihmiset mieltävät pääosan esittäjän kuin tarinan henkilön. Minäkin!
Suomalaisen elokuvan maneerit: Naamojen vääntely, silmien mulkoilu ja karkea ylinäytteleminen. Jotenkin nykyiseen kokemukseeni verraten kummallinen henkilöohjaus.
Myönnän aiheelliseksi kysymyksen: "Tekisitkö itse paremmin?"
Siinäpä se! Minä ja kovin moni muukin luuli, että näytteleminen on sellaista!
Pyysivät minutkin puheviastani huolimatta näytelmiin. Sitten matkittiin. Näyteltiin näyttelemistä!
Kai minut otettiin vain sen takia, kun opin nopeasti vuorosanat. Parin harjoituksen jälkeen muistin koko näytelmän kuvion ja jokaisen roolin repliikit.
Luultavasti näytellytkin, jos joku olisi viisannut. Mutta silloin näyteltiin niin. Siihen aikaan näytti unohtuvan kysymys: "Esitetäänkö näyttelijää, vai näytelmän persoonaa?"
Toinen jalka on jo haudan partaalla. Kaikki oppimani ja oivaltamani ovat hyödytöntä painolastia. Kukaan ei niitä tarvitse. Sanovat minua tyhmäksi. Lienee aihetta?
Elokuvan juoni käsiteltiin kevyesti, vaikka siihen liittyy tragiikkaa.
Minua häiritsee fuskaaminen. Jos jotain esitetään, mielestäni se pitää ilmaista aidon tuntuisesti. Niin että sellainen on mahdollista. Häpeän kokeneena tiedän tuskaisesti: mitä on köyhyys?
Ensimmäisen kerran näkemästäni muistan laulajan testamentin, "soittopelin" luovutuksen. Mielessäni säilynyt vain paljaat jalat. Köyhyys?
Nyt katsoessani kiinnitti huomioni "muka köyhään". Viimeisen päälle silitetty valkoinen paita ja housuissa prässit joihin kärpänenkin halkeaa!! Luonnottoman kauniit kasvot!
Siihen aikaan kulttuuriini ei kuulunut silitetty paita eikä prässätyt housut. Housuissa oli "paikka paikan päällä."
Miksi tämä Orpopojan Valssi?
Aloitin vihreän oksan tavoittelun. (jäi haaveeksi?.'
Menin. Pääsin. Kumpi määritelmä lienee oikeampi? Siitä kuitenkin alkoi vaivalloinen taaperrus. Se on sitten "toinen juttu".
Luulen olleen v 50. Silloin menin Mustoselle. Varkauden Työväen Näyttämö vieraili Joroisissa. Säästöpankin talolla. Mustonen maksoi pääsyliput henkilökunnalle.
Näytelmä oli: Orpopojan Valssi. Orpopoikana Vili Auvinen. Näytelmä viehätti melkein enemmän kuin näkemäni elokuva. Todemman tuntuinen! Näyttelijät eivät silloin olleet tähtiä! Vili Auvinen oli myöhemmin television kestokalustoa.
