sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Oikeuden mukaisuutta tai ei?

Sommittelin mielessäni veneilyreittiä. Nykäisisin pahaisen purtiloni Iisvedelle. Siitä Rasvangin ja Kolun kanavan kautta Nilakalle.  Säviän kautta Pielavedelle. Hieno reitti. Kuvaisin videolle.
Kulkeekohan monen muun ajatuksien risteily samalla tavalla epäjohdonmukaisesti asiasta toiseen?
  Reitin varrelle osuu Nilakan rannalla Hirviniemellä Birgit Kotilaisen huvila. Birgit on lasteni äidin serkku. Hänellä oli saksalainen mies. Mies kuoli syöpään. En tiedä, missä Birgit nykyään asuu. Ja kuka omistaa heidän kesäpaikkansa? 

Hypätään kauas Nilakan rannalta.
Varkaudessa Kello ja Kullan auto-osaston korjaamolla tuhersin joitain vuosia. Fordin paikallinen edustus.
Korjaamopäällikkö Toivo Tervonen saapasteli olkapääni taakse. Tuhersin jotain metallisen työpöydän edessä.
Asiansa koski katkojan kärkiä. Fordin pääpaikalta tullut moite, että käytetään toisen merkkisiä osia, ei sellaisia , jotka ovat Fordin paketissa.
Yritin puolustella: Varaosastolla en vaadi muita kuin mitä antavat. Sanoin Matti Pirskasen vaativan muita kuin Fordin jakelemia.
Toivo Tervonen tuhahti nenäänsä sanoi Pirskasen tarvitsevan harvoin.  Se ei ollut totta.
Jotenkin tuntui olevan luonnon laki, että minua aina syytetään.

Miten tämä sivuaa Nilakkaa ja Birgitiä?

Matti Pirskanen vaati varaosastolta aina rrreikäkärrrrkiä. Hän oli sorakielinen kuten minäkin. Hän ei sitä kainostellut ärrrätteli vapaasti. Minä häpesin puhevikaani ja yritin opetalla vähemmän sorauttavaksi. Havaitsin sorakielisyyden sotkeutuvan. Sorakielisen nimitys ohjautui minuun silloinkin kun sillä tarkoittivat Matti Pirskasta.

Vähän tekniikkaa. Englantilaisissa Fordeissa oli Lucas merkkiset sähkölaitteet. Asentajat sanoivat: "Lukas oli hyvä apostoli, mutta huono sähkömies."  Viisasteleva ilmaisu oli totta! Lucas merkkiset laitteet olivat laadultaan heikkoja.

Angliassa ja Cortinassa oli Lucas laitteet. Lucas virranjakajan kärjet myytiin Fordin paketissa. Opin jo Mustosella suositeltavan oman ketjun tuotemerkkiä. Keskon tavaraa.
Matti Pirskanen ei hyväksynyt Fordin markkinoimia Lucas kärkiä. Vaati rrreikäkärrrkiä. Reilusti
sorastaen. Minä, sorastava, en vaatinut. Tiesin hyvin merkkiuskollisuuden tavoitteen.
Minua kuitenkin syytettiin "uskottomuudesta". Olin syytön.

Matti Pirskanen oli oikeassa siinä, että rrreikäkärrrjet olivat kestävämpiä. Fordin paketissa olevat Lucas merkkiset kestivät vain "pyhättömän viikon".
Kestävämpien reikäkärkien valmistaja oli Dotuco.
Kuinkas sattuikaan? Tuli puheeksi Birgitin työpaikka Saksassa:  Dotuco!!!!  Pystyi keskustelemaan kanssani asiantuntevasti.   Firmansa kilpailija oli Bosch.

 Matti Pirskanen sanoi jarrukumeja australialaisiksi. Ne olivat kuitenkin itävaltalaisia. Made in Austria.