Pielaveden Petäjäjärvellä vakiolenkkini "Lystilän lenkki" alkoi metsäautoteitä, jatkui Lystilän lavan kautta Uiton sillalle. Reittiä käytin pitkään talvelle. Talvi sillä tavalla omalajinsa, että ei koko talvena suojannut. Lunta satoi paljon. Hangen pintaa ei tullut. Lumikerros pysyi läpeensä pehmeänä. Heikko ura pysyi auki. Joku näkyi hiihtäneen. Ladun päälle kertyneessä lumessa näkyi ketun jäljet.
Keskitalvella lunta oli reilu metri. Kettu jäljet poikkesi sivuun kymmenisen metriä. Ketun vaikeus näkyi selvästi pehmeässä lumessa. Upottanut syvälle mahansa varaan. Uteliaisuuteni voitti. Kahlasin jälkiä käännökseen asti. Ei näkynyt merkkejä saaliin saannista. Repolainen ei voinut mässäillä.
Jänikset pääsevät pakoon. Kesällä havaitsin jokusen kymmenen teeriä. Piilottelivat lumen suojassa.
Myyrätkin hangen alla. Lumi muodosti hyvän suojan sammalikon päälle.
Noita miettiessäni tuli muistiini, miten hanki pelasti lumikon kissan kynsistä. Huhtikuussa ohut hankiainen. Ladosta vilisti hangen päällä valkoinen pieni otus. Ladosta syöksyi jälkeen meidän iso kissa. Kissa toimi tapansa mukaan. Parimetrisellä loikalla syöksyi lumikon selkään. Ohut hankiainen petti kisan hypyn painosta. Lohkesi palasiksi. Myyrä pelastui. Kissa nosti pettyneenä lumen seasta käpälänsä, käänteli anturapuolta nokkansa alla. Kissasta havaitsin ärtymyksen.
Kevätsohjon aikaan lenkkeilin teitä pitkin. Lystilän lenkki jäi sisälle siihen kierokseen. Sillä kertaa liikuin heti aamusta. Yöllä pakkanen kovettanut vähentyneet lumet. Pieniä puita tien vierustalla. Yhtäkkiä ilmestyi seuraa. Surkea näky. Luurangon laihaksi nälkiintynyt kettu laukkasi hangen päällä. Niin laihaa eläintä en ollut nähnyt. Karvat kuontalona.
Säikähti kovin, muutti suuntaa pois päin. Turhaan minua pelkäsi.
Muistelot pulpahti esiin luontodokumentin katsottuani. "Saalistajia".
