Kansainvälinen hulabaloo: "kuvaaja kuvasi haaroväliä". Miksiköhän kuvasi? Tietysti siksi, että halusi näyttää, mitä kaikki halusivat.
Pääsin juuri kirjoittamasta naisten "lyhyestä eurosta", kun ei ole varaa ostaa hamekangasta. Joskus takavuosina USA:n yleisurheilijanaisilla oli tyylikkäät edustusasut. Mutta kun niiltä ei nähnyt "haaroväliä", piti ne poistaa. USA:n naiset voittivat kilpailuja. Urheilu on sirkusta ja markkinamiehet haluavat urheilijoiden näyttävän seksikkäiltä. Minä ainakin näin naiset seksikkäinä niissäkin puvuissa, joista ei nähnyt "haaroväliä".
Luin joskus -40-luvulla Urheilun pikkujättiläistä. Silloin säännöt määräsi niin miehille, kuin naisillekin urheiluhousujen lahkeen pituuden.
Nykyisen kaltaista pukemattomuutta sanoivat silloin pornoksi.
Kilpailijoiden paremmuus ratkeaa, vaikka pukeudutaan kunnon urheiluasuihin.
Voisiko palata Antiikin aikaiseen tyyliin. Jotenkin jäänyt tajuntaani, että silloin urheilivat alasti. Lienenkö väärässä?