Otsikon lainaus on UKK:n taideteoksen nimi, Kekkosen itsensä antama. Teoksessa kasvoja esitti leipälapio ja silmälasit. Urkin huumoria.
Miksi tuon muistan, kaukaisen tapahtuman? Siksi kun se putkahtaa aistimuksestani, kun kuulen sanottavan jotain, tai oivallan tapahtuneesta jotain epäilyksen aihetta. Sillloin sanon ajatuksissani:
- Mikään ei ole sitä, miltä halutaan näyttävän.
Kaukaisen Itämaan valtiatar joutuu oikeuden syyniin. Mikähän mättää? Aikanaan tämä "hyvä hen- getär" sai Nobelin Rauhanpalkinnon! Lain luku ei jotenkin sovi kuvaan. Noobelit eivät joka kerralla osu välttämättä kohdalleen.
Suomen hallituksesta tällä hetkellä voi helposti havaita: - Mikään ei ole sitä, miltä näyttää! Kuka valehtelee, valehteleeko joku vai eikö kukaan valehtele? Luotetaanko ministeriin, luottaako ministeri vai eikö kukaan luota kehenkään?
En ole kummoinen ihmistuntija, mutta silloin tällöin tuntosarveni havahtuvat. Niin tapahtui Antti Rinteen kohdalla. Koko ajan mielessäni iti epäilyksen häivä. Jotkut iloitsivat "ihmiskasvoisesta hallituksesta." Siihen reagoin: - "Minä vähä eppäelen." Lause ei ole omani, vaan tyttäreni Seijan. Varkaudessa oli asuinympäristössä runsaasti eri ikäisiä tenavia. Tuossa vaiheessa Seija ei ollut vielä koulussa. Isommat pojat tarinoivat, latelivat omiaan. Seija kuunteli. Kallisti vähän päätään, sanoi harkitsevasti:
"Minä vähä eppäelen?" Seijan sanoma tuntuu aiheelliselta. Joutuu monta kertaa tuumaamaan: - Minä vähä eppäelen.
Säälin vähän Lauri Ihalaista, kun joutui työministeriksi. Liian paljon työttömiä. Lauri Ihalaisella oli Ay-liikkeen rasite, joka edellyttää jatkuvaa palkkojen nousua ja työajan lyhennystä. Sitten työministerinä oli tosiasiat nenän edessä.
Nuoruus ja naiset. Nuoret naiset politiikassa ovat ihastelun kohde. Ovatko osaavia? "Minä vähä eppäelen." Puoluensa johtoon tullessaan Katri Kulmunilla oli tärkein tehtävä nostaa puolueensa kärkijoukkoon. "Minä vähä eppäelen." Kansakoulussa vähennyslaskussa opetettiin: "Jos ei voi ottaa, pitää lainata." Holkeri-Sorsan hallituksen jälkeen lainaaminen muodostui perinteeksi. Jokainen hallitus vain lainasi ja lainasi. "Huulipunahallituksen" jäsenien en ole havainnut esittävän valtion velan vähentämistä. Television ruudussa joku "viisas" väittää, ettei tarvitsekaan!!?? Toinen viisas sanoi, ettei se velka mitään, valtiolla on omaisuutta. Viisas unohti sen olevan käyttöomaisuutta. Rahaa tarvitaan. Pitää olla millä mällätään. Poikasena kuulin savolaisen viisauden: "Vaekka oes kuin rikkaan talon köyhä poeka, mutta kun eijoo rahhoo, niin eijoo rahhoo."
Varaton nuorukainen sanoi kavereilleen jonkin hankinnan mahdollisuudesta: " - Milläs vihellät kun huuli on halki." Antti Rinne aikoi "viheltää haljenneella huulella".
Muinoin 1940-luvulla pielavedellä pelasivat pesäpalloa. Kunnan valtuusto ja konttorien naiset. Siihen maailman aikaan valtuustossa oli vai ukkoja. Pelistä muistan vain mainion huutosakin, naisia.
- Juokse, juokse Pennas Antti, kohta näkyy voiton kantti!
Mailaan tarttui nainen:
- Kynsissä jos kestää lakka, silloin et oo enää akka!
Mielenkiinnolla odotan, kestääkö huulipunahallituksen kynsissä lakka?
