Aikoinaan, kun aloitin venäjän kielen opiskelun, se herätti ympäristössäni lievää paheksuntaa. En ole epäisänmaallinen, vaan tiedon haluinen. Eikä nöyristelykään vielä ollut kukkeimmillaan. Jaakko Iloniemi käyttää nuoleskelusta osuvaa nimitystä: "ulkopoliittinen kaunoluistelu". - Taidatkos sen selkeämmin sanoa.
Myöhemmin valitti UKK, kun ei aikanaan opiskeltu venäjän kieltä. Nyt syyllistytään jälleen esittämään isänmaallista. Ryssäviha nousee jälleen. Venäjän synneistä puhuttaessa ei ymmärretä, tai ei haluta ymmärtää, ettei kieli, eikä kansa syyllisty, vaan syypäitä ovat kansan johtajat vallanhimon humalluttamina. Minun aikani on ohi, että jos vaikuttaisin enää mihinkään. Huomautan kuitenkin, että Venäjän vaikutus on ja tulee olemaan. Se kuuluisa pitkä raja ei häviä minnekään. Jos se raja on ollut tuhat vuotta vaikka sitä ei piirrettykään, niin nyt se piirrettynä jatkuu vielä tuhat vuotta, tai ehkä enemmän. Meidän on pakko sopeutua.
Demokratia on heikko tehoinen hallitusmuoto, mutta kun parempaa ei ole keksitty, niin näillä pitää mennä. Diktatuuri on tehokas. Järjestys säilyy, mutta hyvää diktaattoria ei näytä löytyvän. Putinin aika päättyy varmasti. Entä hänen jälkeensä? Kansa ei valinnut Putinia, vaan Putin valitsi itsensä. En ennätä elää Putinin ajan jälkeen. Vaikka luonnon laki pätee hänenkin kohdallaan.
Muistin lokeroista putkahti Kuopiolainen kommunistisen aatteen lehti: Kansan Sana. Mahtoi olla "tosi uskovainen". Jossakin naapurissa luin. Neuvostoliitossa on keksitty ikuisen elämän lääke. Sitä käytetään Staliniin, ihmisten ikuiseen hyvän tekijään. Törmäsin aiheeseen Hrustsevin muistelmissa: Stalin uskoi elävänsä ikuisesti. Se oli Nikitan muistikuva. Se toi mieleen lääkärien väitetystä salaliitosta. Silloin luultavasti menetti jokunen lääkäri "terveytensä". Usein pyörittelin mielessäni kaikenlaista rautaesiripun takaa.
Mieltäni kutkuttaa, mutta aikani loppuu. Harmi, kun en elä ikuisesti. Siinä asiassa olen valtiaitten kanssa tasa-arvoinen, vai olenko?
