Naakat

 Naakka filmi odottaa valmistamista. Kaksi vuotta sitten värkkäilin. Saamattomuus vaivaa. Naakat virkistivät oloani. Viime kesänä eivät tulleet, vaikka talvellakin kävivät tarkastamassa paikkoja. Nyt keväällä näkyi kaksi paria arvatenkin omaksi katsomansa piipun päällä. Enemmänkin kävi katolla kisailijoita, näytti olevan kinaakin. Muut kaikki kuitenkin häipyivät, yksi pari selvästi valmistautui pesintään. Luultavasti tämä pari, ei ole se kahden vuoden takainen. Piippuun sukeltamisessa oli eroa.

Taloon tuli liikettä. Vaikutti siivoukselta. Ei näy vahtijaa piipun päässä. Joskus muutama käväisee, mutta pesintä häiriytyi. Talon väki kävi tekemässä tuhon. Ei näy ihmisiä, eikä naakkoja  vakituisina. Jonain päivänä ehkä saan aikaiseksi. Panen levylle. On se kuitenkin harvinaisena julkaisun väärti. 

Hiljaiseloa

  Leppoisa kesäilta. Tuulta ei näy lehvistössä. Hajanaiset pilvet sallivat auringon säteiden valaista. Viimeisiä aikoja vietän. Loppua en liikaa puntaroi, tulee aikanaan. 

Eniten kaipaan liikuntaa. Jää vähälle jalkojen heikentyessä. En voi käydä uimahallilla. Viime aikoina henkilökunta vaivautui. Haparoivin jaloin hiivin altaalle. Valvoja katsoi altaan luona koko lyhyen uintini ajan. Viime kerralla kävin vain saunassa. Väsyin.

Talossa on hyvä sauna. Kävin kokeilemassa. Kauhean kuuma. Saa kai säädettyä. En taida uskaltaa yksin mennä. Kaksi kerrosta petonirappuja tekee vaaramomentin. Pesen itseni suihkuhuoneessa. "Sauna on suomalaiselle tärkeä kaikissa elämän vaiheissa."  Lauseen luin jostakin vanhusartikkelista. Ei maha mittään.

Kirjoittaminen on henkireikä. Niinpä. Kun avaan koneen valkoisen alueen, eivät sormet suostu. Suljen koneen.     

Merkityksetön ihminen, merkityksetön elämä

Suomalaisessa tekstissä kirjoittava lainaa vieraskielistä lausetta. Olin ymmärtävinäni sisällön: "Silloin on ihminen (elämä) merkityksetön, kun on elossa, mutta ei elä."

Mielessäni hämärtyy ajankohta ja elämä päivämäärineen. Tänä aamuna olin muistavinani olevan kesäkuun kolmas päivä. Suunnittelin kotitaloustöitä. Ikkunaan näin vilahtavan Suomen lipun helman. Eihän tänään ole liputuspäivä?

Allakka kertoi olevan jo neljäs päivä. Määritelmä tullut Mannerheimin syntymäpäivän mukaan.

Olen tullut siihen ikään, että ajattelen sitä. Ajatukseni harhautuu. mieleeni tulee ensiksi kahdeksan... Mutta sehän onkin jo yhdeksän!

Sitten tyttäreni? Niinpä. En muistanut ja tuntuu uskomattomalta, kun Jaanakin  on kuudenkymmenen! Anteeksi antamaton virhe, en lähettänyt tervehdystä!?

Aamuisin herään jalkakipuun. Tänä aamuna lakkasi harvinaisen pian. Yksi lääke on käytössä. Tänä aamuna muistin. Todennäköisesti se unohtuu useinkin. 

Päivällä lämmitän ruokani. Suonen veto pysyy poissa tableteilla. Vatsa kestää paremmin, kun otan ruoan yhteydessä. Muistan vieläkin selvästi ottaneeni purkista mangnesiumia ja monivitaa. Kun jo tiskailin, juolahti mieleeni, etten ottanut pillereitä. Unohdinko ne pöydän reunalle? Ei niitä minkään pöydän reunalta löytynyt. Purkista ottamisen muistan vieläkin, mutta en muistanut, enkä muista niitä syöneeni.    

 

Yhtenä aamuna oli sanoin kuvaamattoman paha olo. Misään ei tuntunut kipua. Mietin, tältäköhän tuntuu kun kuolema on tulossa? Minä kyllä ounastelen noutajan tulevan huomaamatta. Sydän vain lopettaa  sykkimisensä ja tulee hiljaisuus.

Jotain ylimääräistä häikkää on ollut kevään tuloon asti. Korkeita verenpaineita ja syke yli sadan.  Syke normalisoitunut: 49 - 57. 

Jatkoa, hallitus

 Joku vitsaili; oikeistohallitusta pukkaa. Kunhan edes jonkin laista pukkaisi. Olen pessimisti. Perus-suomalaisten puheet eivät lupaa sovintoa. Ovat nimenneet sellaisia maahan muuttaviksi tulijoita, joita ei missään tapauksessa saa hyväksyä. Nimenneet juuri sellaisia, joita töihin kaivataan. Siksi kun ne ovat matalapalkka aloja. Ei Suomi ole sellainen hunajalaakso, että tänne saadaan vain huippuyksilöitä. Petteri vaikuttaa näpertelijältä.

HALLITUS

Heillä on aikomus värkätä Suomeen hallitus. Mielestäni Sanna Marin pakoilee vastuuta. Taitava taktikko. Petteri Orpo myhäilee tyytyväisen hymyä. Lainaan Urkkia: "Mitä Kokoomus aikoo valivoitollaan tehdä?" Kekkonen kysyi aikanaan samaa demareilta.

Elääkö orpo Petteri tätä päivää? Populisti hänkin. Lupailee verojen helpotusta vastoin taloudellisia lain alaisuuksia. "Meidän jälkeemme vedenpaisumus." Kuka lie noin sanonut? Ainakin poliitikot toimivat sen suuntaisesti.

Olen vanha kyynikko ja pessimisti. Ei hyvältä näytä. Ehdokas toisensa jälkeen uhoaa: "Hallitus ei saa toimia niin, hallitus ei saa toimia näin." Jos hallitus aikoisi korjata Suomen talouden tilaa, se on kohta entinen hallitus. Esimerkkeinä Esko Aho ja Juha sipilä, poliittiset ruumiit.

Kykeneekö Petteri Orpo kääntämään tarpeeksi kantoja kaskesta hallituksen halmeesta? Pelkään pahoin, hallituksesta tuskin tulee pitkäikäinen. En minä tiedä, ennustella voin.   

   

Lehdet ja lukeminen

 Karjataloutta luin jo ennen lukemaan oppimista

 Karjatalous tuli Korpelaan Pekka Rytkösen nimellä. Porvarillisen osuustoimintalehden kustansi Säviän Osuusmeijeri. Sinne toimitettiin kermaa. Kerma separoitiin "maitokoneella", käsin veivattavalla. Leväsen Kalle, Kalle Partanen kuljetti hevospelillä Ristisen suunnan reitiltä.

 Yhteishyvässä oli sarjakuvia. Tulee mieleeni Sattuman Ville. Makasin mahallani lattialla. Lehden levitin lattialle eteeni ja ääneen tulkitsin Villelle sattuvia. Siinä sarjakuvassa ei ollut tekstiä, Mutta osasin "lukea". Paavo Rytkönen kävi joskus. Kerran tuumasi: "- Aena, kun minä kään, poeka lukkoo Sattuman Villee. Antti puuhaara kiehtoi erityisesti. Orpopoika jätetty kapaloituna puun haaraan. Löytäjät kasvattivat.

Työväen osuuskaupan lehti: Kuluttajain Lehti, kansan suussa: Kuluttaja. Käänsin aina takapuolen: Pekka Puupää. Ovela kaverinsa, Pätkä. Luin mielenkiinnolla nuorille tarjotun: Tarinakerho. En kirjoittanut. Ympärilläni ei ollut aiheita kirjoittamiseen. Olin tyhmä. (olen kai vieläkin?)

Osuustoimintalehtien jälkeen tuli ohjelmaan Raamattu. Raamattua ei moni lukenut. Sitä varten oli selittäjät. Ohjasivat lukemaan haluamansa kohdat. En kuunnellut "viisaita", luin joka sanan. Paljon en muista, enkä hyvin ymmärtänytkään, havaitsin selittäjien valehtelevan. 

Raamattu ei tunne Jumalan Poikaa. Siitä kertoo Uusi Testamentti. Uusi Testamentti ei ole Raamattua. Juutalaisilla ei ole Jumalan Poikaa. Joulun aikaan lukevat Isosta Kirjasta neitsyt Mariasta ja Jeesuksesta kuin lukisivat Raamattua. Johanneksen Evankeliumi ei ole Raamattua.

Olimme Korpelan navetan takana. Matilaisen Erkki ja Ville. Puhuin Jumalasta. Matilaisen Erkki sanoi: "- Ei Jumalaa ole olemassa, isä sanoi, että ei ole. Lapsen mieliselle lapselle se oli kova totuus.    Siitä kai alkoi "uskomaton" elämäni. Isoäiti Akaatan usko ei horjunut. Ainaisen puutteen keskellä vakuutti toistuvasti: "kyllä Jumala vielä meillekin siunoo". Ei siunannut Jaakobillekaan vaikka Raamatussa niin väitetään. Raamattu selittää, miten Jaakob jalosti karjaa, sai karjan tuottamaan toivomansa kaltaisia vasikoita, jotka sai liittää omaan karjaansa. Karjan jalostukseen perehdyin lukemalla Karjatalous-lehdestä.

Seitsemän vuotta Raakelin tähden. Päässä laskemalla varmistuin, että seitsemässä vuodessa jalostus ennättää tuottaa tavoitteen. Television dokumentissa ison karjan emäntä tutkinut tieteellisesti. Halusi tuottaa maitoa, mikä ei olisi haitallista ihmisen suolistolle. Kertoi tarvitsevansa kuusi vuotta. Siitä tuli välittömästi mieleeni Raamatun kertomus Jaakobin karjan jalostuksesta. Seitsemän vuotta Raakelin tähden.                      

              

Yhteishyvä

Se on lehti. Tällä hetkellä median huomion kohteena. Jakelukanava muuttuu ja digi pukkaa päälle. Varhaisimpiin muistoihini liittyy Yhteishyvä ja Tervaranta.

Niinkö kauan olen tarponut täällä murheen laaksossa? Rokotettiin Tarvarannan tuvassa. Pikkuiset olivat penkillä istuvien äitien sylissä. Minä kävelin lattialla. Keskellä tupaa oli pöytä. Menin pöydän luo. Pöydällä oli suippo kukkavaasi, läpinäkyvää lasia. Vaasissa oli vähän vettä (vedeksi sitä luulin) ja pitkä virkkuukoukku. Valkeamekkoinen täti piteli kättäni, otti virkkuukoukun, toi sitä lähelle kättäni - siinä kohtaa katoaa muistini. Äidin kertoman mukaan olin sanonut: - Täti pisti.

Tarkastuspäivänä paistoi aurinko. Tapahtui saunan takana rinteellä nurmikolla.        Edessäni nainen kääri lapsen hihaa. Näkyi rupinen käsivarsi, lapsi itki. Olin muita isompi, en itkenyt. Oli kesä, siitä päätellen oli vuosi 1934, minä täyttänyt huhtikuussa kaksi vuotta. Olin suunnilleen Tervarannan pöydän korkuinen.

Istuin Tervarannassa tuvan penkillä. Aukustin ja minun välissä penkillä oli lehti: Yhteishyvä. Aukustin toisella puolella lattialla hakkurissa Aukusti petkeleellä hakkasi kessuja polttaakseen piipussaan. Vasemmalla kädellään osoitti minulle lehdestä kirjaimia. Kirjainten opetuksesta muistan vain toisen. Pienen niemen Heikki kävi. Vein hänelle lehden, pyysin sanomaan kirjaimia.                                    Tervarantaan liittyy muistikuva. Aukustin opetuksen jälkeen istuin Tervarannan tuvassa penkillä. Muita ei näkynyt. Katselin tyhjää tupaa. Tunsin erittäin hyvää  mieltä. Olin ehkä onnellinen. Ei minulla ollut lapsuutta. Ankarassa elämäni aamun koitossa tuo oli ainut kerta hyvän mielen kokema. Mieli tekisi arvoida iäksi kolme vuotta. Penkillä istuessani jalat roikkuivat enintään puolivälissä lattiaan. Missään tapauksessa en ollut viittä vuotta, siihen nivoutuu toisenlaisia muistikuvia.

Aukustin opetus kantoi hedelmää. Opin lukemaan viiden vanhana. Tarkka ajankohtaa kertova tapahtuma on hämärän peitossa. Se viittaisi torjuntaan. Oli niinä aikoina vaikeina koettuja tapahtumia, jotka eivät muistiin tarttuneet. Muistan vain, että kuusi vuotisena osasin lukea sujuvasti. Julkaisen tämän. jatkan  toiste.