Elämän mutkia

 "Yksi lukema osoittaa syöpää".  Sanat kuulin korvillani lääkärin suusta. Moni tuntemistani henki-              löistä päätyi päiviensä päätteeksi tuon sairauden rusentamaksi. 

Ei mikään ilosanoma. En murehtinut mahdollista kuolemaa. Mahdolliset tuskat arvelutti. Tuskallinen kuolema ei ole hyvä kuolema. En muista ajankohtaa, enkä päivämäärää. Sanon leikillisesti: - Viime vuosituhannella. Tänään luin aikakaus lehdestä monta nimeä tunnetuistakin syöpään kuolleista. Johtuuko se vuodenajasta? Kysymys herää, kun kylmä aiheuttaa sydän oireen. Kaupalta tullessa tuntui rappuja ostoskassin kanssa noustessa tuttu tunne henkitorvessa. En kiirehtinyt. Loka- ja marraskuussa en ole käynyt ulkona, eikä ole "rintoo korventanut".

Ruokavaliooni kuluu sianliha ja vispikerma! Älykäs lukija ymmärtänee tuon huumoriksi. Totta se kuitenkin on. Eivät ne ole nopeasti tappavia myrkkyjä. Olen potkinut jo yli yhdeksänkymmenen.

                                   

Väkinäistä elämää

 Elämä on ihanaa. Kenelle on ja kenelle ei. Kituuttamiselta tämä enimmäkseen tuntuu, oma syy seon.

Erehdyin luulemaan eläkkeellä olevan tavallisen yksinkertaista. Aluksi sujui kohtuullisesti. Niin pitkälle, kunnes en uskalla mennä ruoka ostoksille. Ilmaisin huoliani hoiturille. Hän vetosi jääkaapin kylmyyteen. Kauanko se hyödyttää   

elämän loppu. Vai kuoleman tulo. siinä kaksi näkymää. En osaa kirjoittaa muuten kuin tähän, en hallitse.

 .Kun luette tämän, pyydän: toimikaa, ottakaa yhteyttä systeemiin. Olen surkeassa jamassa. tämä ei 

ole hyvin vointia.

Olen sairaalakunnossa. Kämppä on sikamaisessa kunnossa. En pysty, enkä jaksa. Vuoroin tajuttomana, muistamattomana, tai muuten sekavana.

En osannut kirjoittaa oikein, toivon jonkun vievä vievän viestiä.

IkiWanha ei vielä kuollut, mutta melkein. 

11

 

                         

Pitkä ikä

 Luostarissa munkki Akaki eli pitkään. Yhteiskunnan tietokone ei ymmärtänyt. Lähetti Akakille                   kutsun peruskouluun sata vuotta liian myöhään. 

Sota

Näin levottoman aikana töllötän paljon telkkaria. Tänään katsoin ruotsalaisten sotilaslentäjien                  toimintaa Suomessa talvisodan aikana. Lujilla ovat pojat olleet. Oman havaintoni olen kirjoittanut,          mutta teen sen uudelleen. Tapahtui samaan aikaan, kun kun ruotsalaiset olivat Suomea auttamassa.

Kuului jyrinää. Koko Korpelan väki menimme ulos. Jyrinän aiheutti venäläinen pommitus porukka.        Kaksi isoa rumilusta, pommittajia ja saattajana hävittäjä. Ehkä nopeuteni ansiosta ennätin lähimmäs.        Muut seisoivat tiellä pihan keskellä. 

Aiheellinen kysymys: Mistä syystä tuhokoneet suunnistivat Korpelan pihapiiriin? Vihoviimeinen paikka sotilas kohteeksi! Niinhän sitä luulisi. Tulivat pommitusreissulta Ylivieskasta. Asetin kartalle viivoittimen. Suora linja Ylivieskasta Taipaleen kylän kohdalta oli Parikkalaan. Korpelan pelto Matilaisen rajaa vasten on matalin paikka, kuin myös Pieni Ohejärvi. Hiljaista maaseutua.

Pohdin sitä. Menomatkan suunnitelleet lennettävän korkealla päiväs-aikaan. Paluumatka iltayöstä pimeällä. Taivas paksun pilven peitossa, oli tosi pimeää. Välttelivät asuttuja seutuja. En pysty kuvittelemaan lähiseudun reittiä. Järven takana on Ohemäki, ympäristöä korkeammalla, tarvinnut melkoista mutkittelua. Myös erämaata.

Harvinainen näky Korpelassa. Maisema valaistui täysin. Korpelan loistivat valkoisina. Lähellä maata möyrysivät synkän mustan puhuvina tappamis koneet.

Ylivieska on rautatien risteys, kuten Iisalmikin. Iisalmen pommituksissa kuollut ihmisiäkin. Luultavasti Ylivieskassakin. En ole perehtynyt           

             

Luin kirjaa

Kirjan kannessa omituinen teksti. Niin, sehän on vain lapsellista. Luin vasta pari tekstiä, hyvin kir-            joitettua. Tunnettujen henkilöiden lapsuuden muisteluja. Jälleen tunki esille kysymys, olemmeko           k    kasvaneet samalla planeetalla? Mutta. Eihän minulla ollut lapsuutta.

Palataan asialle pian.

Lieneekö ihminen muutakin, kuin peto?

 Sanovat Jumalan kuvaksi. Tarkkaillessa ihmisten toimintoja herää epäilys: - Millainen malli?                       Verstaallani tuli tutuksi kätevä mies. Järkeväkin. Toimin yksin. Sallin hänen korjailla ajokkiaan ti-         l     loissani. Laskutin pienestä avusta ja tarvikkeista.

Oliko hän esimerkki Jumalan kuvasta? Harras uskovainen, Jehovan todistaja. Nimeään koetin muistaa, en muista, eikä haittaa, hän poistui eri korjaamolle. Lopullisesti. Ymmärsi vakuuttelematta, eikä alkanut käännyttämään?                                    

Meillä oli keskustelun varaa. Vanha muistikuva jälleen ajankohtainen. Silloiset myllerrykset antoi aihetta tuumailuun. Sanoin: Suurimmat syylliset ihmisten, jopa omien kansalaistensa tuhoamiseen ovat kristityt ja kommunistit. Molempia sanovat hyvän telkijöiksi.  Yllätyin vastauksesta: - Sehän on aivan totta! Sen enempää asiaan ei kajottu. 

Muutaman kymmenen vuoden kuluttua on asia jälleen tapetilla. Oli aika, jolloin Suomenkin kirkoissa rukoilivat isänmaalliset Hitlerinkin puolesta. Eivät rukoile enää. "Pintaväreilyä" seurasin "vasemmalla kädellä", mitä maailmassa näyttää tapahtuvan.  Kansansa johtajista kiinnitin huomiota Netanjahuun. Mielestäni esiintyi kuin diktaattori. En erehtynyt pahasti. Netanjahun mielestä palestiinalaiset eivät ole ihmisiä, eivät ainakaan Jumalan luomia. Haluavat häätää palestiinalaiset nykyisiltä asuinsijoiltaan. Tilalle tuodaan israelilaisia. Onko Jumala laupias vai julma?

Ehkä en monen mielestä ole oikeutettu funteeraamaan, kun en ole uskonnollinen. Vakuuttavat uskonnon vapaudella. Olen pitänyt oikeutena vapautta olla uskomatta.