Tuttavani jehovan todistaja, Leo Virtanen, luki saman artikkelin minkä minäkin: " Ihminen on ohjelmoitu kuolemaan ". Uskonnollisen ihmisen logiikalla hän esitelmöi. Kuuntelin puolella korvalla työtä tehdessäni. Juttelunsa meni ohi korvieni, kunnes tuli loppupäätelmään: " tästä voimme päätellä, että ihminen on luotu elämään ikuisesti. "
En ymmärtänyt miten hän päätyi moiseen? En kuitenkaan muista, että hän olisi kumonnut lehtiartikkelin sanomaa?
Ikuinen elämä leijuu unelmana joidenkin mielessä. Raamatun lukemisestani on aikaa seitsemän vuosikymmentä. Ylikin. Hyllystäni ei löydy Raamattua, josta tarkistaisin. Muistelen siinä kerrotun mieshenkilöiden pitkästä iästä. " Eli niin vanhaksi ja siitti poikia ja tyttäriä ". Siinäkin Raamattu kertoo " lööperiä ". Ihmiset eivät eläneet entisinä aikoina niin pitkään kuin nykyään.
Viime yön unessani esiintyi lintuja. Se ei ollut painajaisuni, vaan hyvin levollinen, kuin valoisa kevättalven päivä. Yksi itselleni tuntematon lintu oli Kuoleman sotka. Lintu ei näyttänyt ollenkaan pelottavalta. Suunnilleen harakan kokoisen linnun piirteet ja väritys eivät näkyneet selvinä. Harmaata, hiukan mustaa, vähän valkoistakin, jokseenkin huomiota herättämätön. Miksi se oli kuoleman sotka? En näe enneunia, eikä tämäkään sellainen ole.
Päin vastoin, se heijasteli mennyttä. Lienee kaikille ikälopuille ominaista vanhojen tapahtumien putkahtelu muistin syövereistä. Ainakin minulle tapahtuu niin yhtämittaa.
Eilisiltana makuulle mentyäni muistin elävästi, kun Martti Huuskonen tuli Kankaalle. Se liittyi hirvipeijaisiin ja Eino Tirkkoseen. Tilattiin taksi. Se oli lähellä ja saapui nopeammin kuin ambulanssi. Sisälle tullessaan Martti naureskeli, mutta valahti kalpeaksi sanoistani: " Kyllä se on kuolemaisillaan ". Minkähän takia vältellään sanomasta kuolemaa oikealla ilmaisulla?
Pielavedellä Kirkkosaaressa oli rautaisessa ristissä lause: " OO KUOLEMA KUINKA HYVIN SINÄ TEETKÄÄN SILLE JOKA KIUSATTU ON ". Taidatkos sen selkeämmin sanoa! Kävin sitä katsomassa muutamia kertoja. Viimeksi käydessäni se ei ollut paikallaan, hävinnyt. Miksiköhän? Katsoivatko hurskastelijat sellaisen lauseen sopimattomaksi? Risti oli hyväkuntoinen, teksti piirtyi selvänä, ei se kaivannut ehostusta. Pyörrän pyhät sanani, jos se silloin on paikallaan, kun seuraavan kerran siellä käyn, ehkä jo ensi kesänä jos...
Kuolema armahtaa kestämättömästä kärsimyksestä. Leikkaa pois tuskat. Viimeksi aprikoin sitä, kun luin tapaturmaisista kuolemista. Siinä yhteydessä ei mainittu vakavia loukkaantumisia. Vakava elinikäinen elämää rajoittava vamma on kuolemaa pahempi. Sitä vain ei kukaan sano ääneen.
Terveysohjelmissa puhutaan elämän lyhentymisestä. Ja miten sitä elintavoilla jatketaan. Miksi pitää elää kauan, jos se jatkuu merkityksettömänä? Miksi surevat vanhuksen kuolemasta? Sehän on elämän luonteva loppuminen silloin kun siihen ei sisälly dramatiikkaa. Luonnollinen kuolema.
Aapeli kirjoitti pakinahenkilöstään: " Kuoli tautiin, viinan juontiin ja vanhuuden heikkouteen."
Mistä johtuu kuoleman pelko? Elämän halu suojelee elollista. Tuleeko kuoleman pelko oppimalla? Kun siitä puhutaan. Ajattelen itseäni, enhän muista tiedä. Pelkäsinkö kuolemaa minkään ikäisenä? En tuntenut silloinkaan maatessani sairaana Korpelan lattialla resuvaatteista kyhätyllä sijallani, kun Martta Tuttavainen sanoi: " Kuoloo poika kun kynnen perät on mustana ". Silloin kahdeksan vuoden vanha.
Lehtiotsikko kertoi: " Ohitusleikattavat kokevat kuolemanpelkoa ". Liekö tehty tilastoa? Pitivät sairaalassa turhan pitkään ja sinä aikana ennätti käydä monta leikattavaa. En pelännyt. Tilasto kertoi epäonnistuvan 1,5 %. Mietin: Olenkohan se yksi prosentti? Enkä aistinut kenenkään muunkaan pelkoa. Miehiä kaikki.
Monet sanovat: " tekisin sitä ja tekisin tätä " suhtautumisestaan. Monikohan tietää varmuudella, miten käyttäytyy tilanteessa, jossa ei aikaisemmin ollut? Pelkääkö tai ei? Enhän tiedä, miltä tuntuu, tai mitä alattelen, mitä toivon, silloin kun viimeinen portti häämöttää. Ei tunnu miltään, jos olen tajuton.
Merkityksettömälle ihmiselle eivät peijaisia pidä. Jos ketä saattelemassa on, älkööt surko. Silloin on tullut se hetki.
